Mamselli Marie Rouget de S:t Hermine Helsingissä

1800-luvun kirjeaineistoja tutkiessani esiin nousee usein nimiä, joita en tunnista ja joita kirjoittajat eivät sen kummemmin selitä, koska henkilöt ovat tuttuja sekä heille että kirjeen vastaanottajalle. Tutkijana jään tietenkin kaipaamaan kontekstia: kuka on kyseessä ja mihin hän liittyy? Puheenaiheena olevan henkilön taustatiedot auttavat tulkitsemaan kirjeessä sanottua paremmin ja antavat ylipäätään lisätietoja tutkimuskohteideni elämästä ja verkostoista.

Melko tunnettujen henkilöiden kohdalla Kansallisbiografia on erinomainen aloituskohta. Informatiivisten ja kompaktien artikkeleiden kautta henkilön elämän pääkohdat ja perustiedot käyvät selville. Tuntemattomampien miesten kohdalla Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli on usein hyödyllinen: sieltä selviävät opiskelijan syntymä- ja kuolinajat, vanhempien nimet, joskus muutama muukin sukulainen sekä opintojen jälkeisiä uratietoja ja asuinpaikkoja.

Naisten kohdalla näistä lähteistä ei kuitenkaan monesti ole hyötyä. 13-vuotiaan Helene Tengströmin kirjeissä esiintyy alkuvuodesta 1842 eräs mamselli Rouget. Mainintojen perusteella arvelen, että kyseessä voisi olla Helenen opettaja. Lisätiedot hänestä voisivat valaista Helenen koulutusta, josta muutoin tiedän vielä melko vähän.

Jeune fille lisant. Jean-Baptiste Camille Corot, noin 1868. Wikimedia Commons.

Hoksaan käyttää ”1800-luvun googlea”, Kansalliskirjaston digitoitua sanomalehtiarkistoa. Rajaan haun aluksi vuosiin 1835–1845, jotta tulosten määrä pysyy järkevissä rajoissa. Myöhemmin laajennan hakuvuosia, mutta kiinnostavat tulokset jakautuvat vuosille 1836–1848.

Ensimmäiset osumat vuosilta 1836, 1837 ja 1840 kertovat mamsell Rouget’n ja yhtenä vuonna mamsellien Annette ja Cecile Rouget’n saapuneen Tukholmasta Turkuun. Nämä tiedot voivat mahdollisesti koskea etsimääni henkilöä.

Kiinnostavat tiedot ovat kuitenkin 1840-luvun alkuvuosilta – juuri niiltä ajoilta, kun Helene Tengström mainitsee mamselli Rouget’n omissa kirjeissään. Syksyllä 1841 allekirjoituksella ”M. Rouget de S:t Hermine” on jätetty Helsingfors Tidningariin ilmoituksia, joissa M. Rouget kertoo antavansa opetusta ranskan ja englannin kielen puhumisessa ja kirjoittamisessa.

Sanomalehtiarkistosta saa nykyään kopioitua haluamansa kohdat tekstimuodossa, mutta muunto on paikoin varsin epäselvä. Esimerkiksi tältä näyttää kohta, jossa kerrotaan annettavan yllämainittua opetusta: ”Härmedelst fur jag tilllännagifwa att unberroiäningen uti Frän? systa och (Sngelfta fpråfen* talande och ’Irifroanbe”.

Näkymä Esplanadille 1838. Tekijä Fredrik Tengström oli tutkimieni Tengströmin sisarusten eno. Museovirasto, Musketti. CC BY 4.0.

Toukokuun 1842 ilmoituksesta saamme tietää mamselli Rouget de S:t Herminen etunimen: se on Marie. Tämä vahvistaa, että opettajatar-Rouget’lla ei välttämättä ole mitään tekemistä matkustavaisena lehteen painetun mamselli Rouget’n kanssa – ainoat mainitut etunimet kun olivat Annette ja Cecile. Nyt mamselli Rouget, josta olemme kiinnostuneita, suunnittelee seuraavana syksynä ottavansa kuusi puolihoitolaista (half-pensionärer), joille tarjotaan opetusta ranskan, englannin ja saksan kielissä sekä piirustuksessa ja maalauksessa ”ynnä kaikessa mikä kuuluu sivistyneeseen kasvatukseen” (samt i allt som tillhör en bildad uppfostran). Kaksi tai kolme nuorta tyttöä voisi myös tulla täysihoitoon samassa pihapiirissä asuvan rouvan luokse. Samansisältöistä ilmoitusta julkaistaan vielä elokuun lopullakin. Eikö mamsellin opetukseen ole kylliksi halukkaita oppilaita?

Syyskuussa 1842 Tukholmasta Turkuun saapuu mamselli Rouget. Onko kyseessä Marie? Ajankohta voisi käydä yhteen, sillä kevään ilmoituksessaan hän toivoi yhteydenotot itselleen toukokuun loppuun saakka ja sen jälkeen muuta kautta. Hän lienee siis matkustanut kesäksi pois. Myöhäisen ilmoittelun lisäksi mamselli Rouget’n pensioonin onnistumista saa epäilemään myös ilmoitus noutamattomasta kirjeestä maaliskuussa 1843: sellainen löytyy Helsingin postikonttorista nimellä Mari Rouget. Onko mamsellimme jättänyt Suomen?

Muutamaa vuotta myöhemmin, heinäkuussa 1846, neiti Rouget de S:t Hermine on vieraillut Kupittaan uudessa kylpylaitoksessa. Seuraavana talvena hän ilmoittaa Finlands Allmänna Tidningissä aikomuksestaan avata nuorille tytöille suunnatun koulun Hämeenlinnaan. Suunniteltu opetustarjonta on entisestään laajentunut. Hän itse tarjoaa opetusta ranskan kielen lukemisessa, kirjoittamisessa ja puhumisessa, piirustuksessa ja maalauksessa sekä naisten käsitöissä. Saksan kieltä opettaa syntyperäinen saksalaisnainen ja uskonnossa, historiassa, maantieteessä ja kirjoittamisessa on erillinen opettaja.

Kupittaan kylpylä ja Pyhän Henrikin lähde 1853. Vedostaja G. F. Aminoff, alkuperäisen kuvan tekijä J. J. Reinberg. Museovirasto, Musketti. CC BY 4.0.

Mutta elokuussa 1848 saamme lukea Åbo Tidningarista, että mamselli Rouget de S:t Hermine on matkustanut Tukholmaan. Tämän jälkeen sopivia osumia ei Suomen lehdistöstä näytä löytyvän.

Karistiko mamselli Marie Rouget de S:t Hermine Suomen tomut jaloistaan lopullisesti? Eikö hänen kouluihinsa tullut kylliksi oppilaita? Jään myös pohtimaan, millaisia hakuvälineitä muiden maiden kirjastoista, arkistoista ja tietokannoista voisi löytyä henkilöiden jäljittämiseen ja mamselli Rouget’nkin kohtaloon. Väitöskirjani kannalta olennainen leikkauspiste Tengströmin tyttöjen koulutuksen kanssa näyttää kuitenkin tulleen katetuksi suomalaisen lehdistön avulla.

***

Ja kun koko nimi on tiedossa, sillä voi googlata ihan tavallisesti. Ilmeisesti mamselli Rouget toimi 1850-luvulla Svenska lärarinnors pensionsföreningin johtokunnassa yhdessä mm. Fredrika Bremerin kanssa (Wikipedia + muu lähde). Svenskt biografiskt lexikonista häntä ei kuitenkaan löydy. Parempi lopettaa.

Mainokset

Tunnehistoriallinen alkukesä

Tunnehistoria on ehdottomasti ollut tämän kesän teema. Osallistuin noin kuukauden sisään peräti kolmeen siihen liittyneeseen tieteelliseen tapahtumaan: yhteen Saksassa, yhteen Suomessa ja yhteen Ruotsissa.

Ensimmäinen kohde oli Münchenissä touko-kesäkuun vaihteessa järjestetty workshop ”Emotions and everyday nationhood in European history (19th-20th century)”. Puolentoista päivän tiiviin ohjelman aikana kuultiin 13 esitelmää, jotka suurelta osin käsittelivät kansakuntaa tai valtiota kohtaan koettuja kiintymyksen ja samaistumisen tunteita sekä niiden rakentamista. Tunnehistoriallisen tutkimuksen pinnalla olevat käsitteet, kuten tunneyhteisöt tai emotiivit, eivät juurikaan olleet esillä, vaan esitykset lähtivät liikkeelle ennemmin nationalismin historian näkökulmasta. Omassa paperissani pohdin jaetun ideologian ja avioliittostrategioiden merkitystä Tengströmin piirin muodostumisessa sekä tiiviin emotionaalisen ryhmäytymisen vaikutusta konkreettisiin kansallisiin aktiviteetteihin.

Max Liebermannin (1847–1835) ”Münchner Biergarten” vuodelta 1884. Liebermann oli yksi tärkeimmistä impressionisteista Saksassa.

Münchenissä sain nauttia tähän mennessä tämän kesän ainoista hellepäivistä. Lämpötila oli 25 asteen hujakoilla. En ollut käynyt kaupungissa aiemmin ja olin workshopin jälkeen puolitoista päivää turistina. Erityisen hauskaa oli tavata vaihto-opiskeluaikainen kaverini, joka asuu Münchenin lähistöllä. Muun muassa Biergarten tuli koettua. Itsekseni kävin Neue Pinakhotek -taidemuseossa, joka keskittyy 1700- ja 1800-lukujen taiteeseen. Museo perustettiin 1800-luvun puolivälissä, ja se oli ensimmäinen julkinen museo Euroopassa, joka keskittyi oman aikansa taiteeseen. Itseäni kiinnostivat erityisesti impressionistit kuten aina.

Münchenin valtavassa Englischer Gartenissa oli myös surffaajia.

Kesäkuun toisella viikolla olin Helsingissä kuuntelemassa kaksipäiväistä Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin järjestämää symposiumia ”Historicity of Emotions: Feelings in Their Political and Cultural Context”. Erityisen kiinnostavana jäi mieleen keskustelu aivojen neuroplastisuuden eli niiden muokkautumis- ja mukautumiskyvyn ja tunteiden historiallisen rakentumisen ja muutoksen välisistä yhteyksistä. Ilmoille nousi ajatus, että neurotieteissä ollaan ikään kuin vastikään herätty käsityksiin, joita tunteiden historian piirissä on pohdittu ja jopa tiedetty jo pitkään.

Pisin rupeama oli kesäkuun viimeisella viikolla Uumajassa International Society for Cultural Historyn vuosikonferenssi, jonka teema oli ”Senses, Emotions and the Affective Turn – Recent Perspectives and New Challenges in Cultural History”. Neljä päivää kestäneen konferenssin aikana ehdin kuulla valtavasti asiaa – pisimmät päivät venyivät yli kymmentuntisiksi. Oli hyödyllistä kuulla, missä laajemmalla tunnehistorian kansainvälisellä kentällä mennään ja mitä teoreettisia kuvioita hyödynnetään. Täällä ”emotional communities”, ”emotional practices” ynnä muut olivat usein iskusanoja. Itse Barbara Rosenwein piti keynote-luennon ”Affect Theory’s Convergences and Conundrums”. Omassa esitelmässäni pohdin Rosenweinin tunneyhteisön käsitteen sovellettavuutta omaan tutkimusaiheeseeni, mutta en tämän jälkeenkään ole varma, missä määrin sitä tulen väitöskirjassa hyödyntämään.

Uumaja oli kaunis paikka ja pohjoisen valo kuulasta.

Uumajan konferenssissa teimme retken Norrbyskäriin. Saarilla oli 1800-luvun lopulta alkaen sahateollisuutta ja myös ihanneyhdyskunnan rakentamisen piirteitä. Museon pienoismalli saaren historiallisista näkymistä.

Uumaja itsessään oli yllättävän viehättävä kaupunki. Keskustassa oli paljon kävelykatuja ja eloa, mutta sen tuntumassa oli myös kauniita vanhoja puutaloja. Nähtävyyksille ei juuri jäänyt aikaa, mutta kävimme Kvinnohistorisk museumissa, jonka kyllä itse tulkitsin pikemminkin jonkinlaiseksi installaatioksi kuin museoksi. Omatoimisen kierroksen aikana seurattiin ja kuunneltiin lähinnä erilaisia videopätkiä. Se ei kestänyt kuin 10–15 minuuttia ja museo on ilmainen, joten kynnys vierailulle on matala. Museossa käytiin läpi feminismin perusideoita mutta epäilen, että yleisö, jota museo vetää puoleensa todennäköisesti ne jo tuntee ja niitä jo kannattaa. Vaikea sanoa, millainen vaikutus paikalla on ihmisiin, jotka eivät näitä aiheita ole pahemmin pohtineet. Sinänsä arvostin museota kulttuuritekona ja potentiaalisena keskustelun herättäjänä jo pelkällä olemassaolollaan.

Löysin museon myymälästä myös matkalukemista: ruotsalaisen naishistoriaan keskittyneen Historiskan-lehden. Kannatettava hanke sekin! Lehti oli omassa populaarin viihdyttävässä genressään oikein mainio ja aiheet monipuolisia. Perinteisempää sisältöä edusti esimerkiksi Marie Antoinetten elämää käsittelevä juttu, mutta luettavaa oli laidasta laitaan: niin ruotsalaisista noitaoikeudenkäynneistä, naisten roolista Puolan Solidaarisuus-liikkeessä kuin newyorkilaisista tanssijattarista.

Tunteiden historian pariin palaan kesäloman jälkeen, kun jatkan väitöskirjan johdannon ensimmäisen version hahmottelua.

Workshop Prahassa: Kansallisten liikkeiden edistäjät ja välittäjät

Järjestäjät majoittivat meidät Prahan historialliseen keskustaan.

Järjestäjät majoittivat meidät Prahan historialliseen keskustaan.

Syyskuussa tein pikapyrähdyksen Prahaan Protagonists of National Movements -työpajaan. Työpaja oli osa National movements & Intermediary Structures in Europe -verkoston (NISE) vuositapaamista Prahan Kaarlen yliopistossa. NISEn keskuspaikka on Belgiassa Antwerpenin yliopistossa ja se on toiminut vuodesta 2009 lähtien.

Työpajaan osallistuminen oli aika jännittävää, sillä kommentaattorina oli paikalla myös nationalismitutkimuksen tšekkiläinen kuuluisuus Miroslav Hroch. Tapaaminen oli teemaltaan todella osuva väitöstutkimukseni aiheen kannalta. Pidin paperin ”Close Relationships as Support and Motivation in the Construction of Nationalism”, jossa käsittelin Tengströmin piirin yhteisiä kansallisia aktiviteetteja sekä keskinäisiä suhteita. Paperini sai työpajan antia summaavissa loppukommenteissa kiitosta siitä, että se toi esille perhe-, sukupuoli- ja tunnehistoriaan liittyviä kysymyksiä, joita kaivattaisiin enemmänkin nationalismitutkimuksen agendalle.

Esitykset vaihtelivat maantieteellisesti Intiasta Bretagneen ja aikajänteeltään 1800-luvulta nykypäivään. Omalta kannaltani kiinnostavimmat paperit käsittelivät kansallisen identiteetin ja kirjallisuuskäännösten yhteyksiä 1800-luvun Unkarissa; skandinavismia, antikvaarista keräilyä ja tutkimusta 1800-luvulla tanskalaisen Carl Christian Rafnin kautta sekä Tanskan ja Saksan välisen raja-alueen, Schleswigin, historiaa ja identiteettikysymyksiä.

Protagonist-käsitteen määrittely jäi vielä osin auki. CFP:ssä se oli määritelty sankarin ja johtajan käsitettä vasten. Sillä ei varsinaisesti tarkoitettu päähenkilöä, mikä on yksi luonteva suomennos. Suurin osa esityksistä käsitteli henkilöitä aatteen välittäjinä tai edistäjinä. Toisaalta myös laajemmat järjestöt tai jopa musiikki saatettiin nähdä tällaisessa roolissa. NISEn Studies on National Movements -journaalin uusin numero käsittelee nimenomaan yksilöiden ja sankareiden roolia kansallisissa liikkeissä. Protagonists-työpaja oli seuraava askel tästä.

Oma Tengströmin piiriä koskeva tutkimukseni sopii hyvin protagonist-ajatukseen: kyseessä eivät ole vakiintuneet, kansallisen tarinan itsestään selvät sankarit kuten J. V. Snellman tai J. L. Runeberg, vaan heidän kanssaan samoissa tuttavapiireissä ja verkostoissa toimineet ihmiset, jotka olivat sitoutuneita kansallisen aatteen edistämiseen. Toki se, kuka nähdään sankarina ja kuka välittäjänä, riippuu siitä, miten historiallinen tarina on rakennettu. Olen pohtinyt myös eliniän vaikutusta jälkimaineeseen: pitkä ura ja elämä lienee ollut eduksi keskeisen aseman saavuttamiselle sekä aikalaisten että myöhempien historiankirjoittajien keskuudessa.

Prahassa NISE julkaisi DIANE-tutkimusalustan (Digital Infrastructure for the Analysis of National movements in Europe). Ideana on koota yhteen tietokantaan useiden eri maiden tutkijoiden keräämiä tietoja kansallisten liikkeiden henkilöistä, organisaatioista, symboleista ja niin edelleen. DIANEn kautta tietoja ja verkostoja voi visualisoida ja analysoida. NISEn aktiivit ovat olleet hyvin avuliaita ja olen saanut mahdollisuuden testata tutkimusalustaa omalla datallani ja katsoa, mitä saan työkalusta irti omaan väitöstutkimukseeni.

Työpaja oli hyödyllinen ja inspiroiva kokemus. Sain kontakteja NISE-verkostoon ja tutustuin moniin ihmisiin, vaikka aika olikin lyhyt. Oli myös mukavaa ja rohkaisevaa kuulla positiivisia kommentteja omasta tutkimusaiheesta kansainvälisessä ympäristössä.

Tieteellinen seuramatka Valenciaan: European Social Science History Conference

Olin kuun vaihteessa vajaan viikon Valenciassa, jossa järjestettiin European Social Science History Conference (ESSHC). Joka toinen vuosi järjestettävä konferenssi on todella suuri. Osanottajia oli nyt yli 1700 ja ohjelmaa oli valtavasti: neljä sessioslottia aikavälillä 8.30-18.30 neljänä päivänä. Rinnakkaissessioita oli jopa 25 kerrallaan.

Tampereen yliopiston historian oppiaineessa konferenssi on suosittu ja meitä oli paikalla viitisentoista. Teimme muutaman kollegan kanssa hauskan seuramatkan: menimme yhteisellä kyydillä lentokentälle ja otimme Airbnb:n kautta kimppakämpän, jossa vajaa viikko tuli maksamaan suurin piirtein yhden hotelliyön verran per henkilö. Muutoinkin suomalaisia oli paljon, ja järjestäjien mukaan yksittäisistä yliopistoista Helsingin yliopistosta osanottajia oli eniten.

IMG_20160418_174530

Olin organisoinut väitöskirjatutkijakollegani Julia Dahlbergin kanssa Elites and Forerunners -verkostoon session otsakkeella ”Ideas and Collective Thought in Elite Family Networks”. Oma esitykseni käsitteli tunteiden ja aatteen eli tässä tapauksessa nationalismin limittymistä Tengströmin perhepiirin lähisuhteissa otsakkeella ”Intertwined Emotions and Ideas – Construction of Finnish Nationalism in a 19th Century Family Network”. Julia puhui sosiaalisten suhteiden ja piirien merkityksestä tieteellisten ideoiden leviämisessä esimerkkinään darvinismin leviäminen Suomeen (Family Networks and Scientific Ideas. The Arrival of Darwinism in Finland). Meidän lisäksemme puhujina olivat Pernille Arenfeldt (Elite Women as Confessional Advocates in Protestant Territories, 1550–1590) ja Leena Kurvet-Käosaar (All the ’Evil’ in me has been born of a Desire for Good, for Beauty and for Truth.” Marie Under’s Epistolary Conceptualizations of Marriage and Divorce).

Kuultavaa ja pohdittavaa oli, kuten sanottu, tarjolla mitä runsaimmin. Kuuntelin esitelmiä muun muassa massakoulutuksen noususta 1800-luvulla, maa-aatelista, ”ei-ydinperheistä”, espanjalaisesta kirjetutkimuksesta ja naisista 1700-luvun kirjapainobisneksessä.

*

Valenciassa oli jo keväisen kaunista.

Valenciassa oli jo keväisen kaunista.

Tässä poimintoja muutamista teemoista, jotka jäivät eniten mielen päälle. Pohdintani perustuvat konferenssin tiimellyksessä tekemiini muistiinpanoihini ja toivon, etteivät ne sisällä kovin montaa virhettä tai väärinymmärrystä.

Sessiossa ”Crossroads of the Gendered Self” käsiteltiin erilaisia life-writing/egodokumentti-aineistoja erityisesti naisten näkökulmasta. Anne Loganin esitys käsitteli brittiläisen Lady Matthewsin ensimmäisen maailmansodan aikana kirjoittamaa päiväkirjaa. Hänen mukaansa naisten sotapäiväkirjat ovat usein esimerkiksi sairaanhoitajien kirjoittamia, mutta tässä päiväkirjassa erityistä on se, että kirjoittaja oli kotirouva. Mutta Lady Matthews oli myös feministi ja suffragettijärjestön puheenjohtaja, joka oli kiinnostunut politiikasta läpi elämänsä. Loganin mukaan päiväkirja on kiinnostava yhdistelmä patriotismia ja feminismiä. Hän myös pohti, mikä erottaa sotapäiväkirjan ”rauhanpäiväkirjasta”.

Raúl Mínguezin esitelmän ”Women Inspired by God? Personal Writings by Religious Founders in Nineteenth-Century Spain” keskeinen aineisto oli 1800-luvun alkupuolella eläneen katolisen Madre Sacramenton muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa kirjoittama autobiografinen teksti. Vaikka kutsumus oli ilmeisesti ollut varhainen, nuoruuden kirjeet käsittelivät usein muotia ja tanssia eivätkä uskonnollisia kysymyksiä. Mínguez esitti kaksi maalausta, joista toisessa Madre Sacramento oli iäkäs nainen nunnanasussaan, toisessa hän oli vauraan kauniisti pukeutunut nuori nainen. Huomiota herättävää oli, että nainen oli molemmissa teoksessa kuvattu samassa poseerausasennossa.

Sessiossa pohdittiin, kenelle kirjoittaja esittää minäänsä, kenelle ”self-presentation” on suunnattu. Erityisesti pohdittiin nuoremman ja vanhemman minän suhdetta. Oliko Lady Matthewsin päiväkirjojen ”self-presentation” suunnattu hänen tulevaisuuden minälleen? Ehkä myös hänen varttuville lapsilleen? Madre Sacramentoa esittäneet maalaukset ja autobiografia herättivät pohdintoja siitä, miten elämänkulku ja vanhempi minä kehystävät uudelleen (”reframe”) elämäntarinan. Pidin kovasti tästä ”reframe”-ajatuksesta ja siitä tulivat hakematta mieleen Jeanette Snellmanin vuosien myötä kypsyneet ja uudelleen tulkitut pohdinnat äidittömyyden vaikutuksesta hänen persoonaansa ja elämäänsä, joista olen kirjoittanut mm. Sukupuolentutkimus-lehdessä ja yhtenä esimerkkinä myös artikkelissani ”The Narrative Self”.

*

Huomasin paluumatkalla lentokoneessa muistiinpanojani lukiessani, että Theory-verkoston sessiossa ”Narrative Explanations and Historical Objectivity” esitettiin ajatuksia, jotka keskustelivat kiinnostavasti ”reframe”-pohdintojen kanssa (Koko konferenssi oli niin intensiivinen, että siellä en ehtinyt ajatella ehkä yhtään ajatusta loppuun.)

Lentomatkat sujuivat yllättävän mukavasti. Laukkukin pysyi Charles de Gaullen kentän vaihdoissa mukana molempiin suuntiin.

Lentomatkat sujuivat yllättävän mukavasti. Laukkukin pysyi Charles de Gaullen kentän vaihdoissa mukana molempiin suuntiin.

Paul Rothin esitelmä ”Reviving the Philosophy of History” oli erityisen kiinnostava. Viehätyin ajatuksesta, että totuudet voidaan tietää vasta jälkikäteen. Historiantutkimus tai historiallinen narratiivi ”lisää” totuuden menneisyyteen, jossa sitä ei ollut. Se on totta tietystä ajasta, mutta mahdollista tietää vain takautuvasti. Esimerkkinä Roth käytti 30-vuotista sotaa. Sen alkaessa 1618 kukaan ei voinut tietää, että kyseessä oli 30-vuotinen sota, mutta jälkikäteen voimme ajatella, että tämä on historiallinen totuus, tai tapa ryhmitellä faktoja, joka on voimassa. Historia on siis dynaamista ja muuttuu koko ajan. – Eli kuten sanotaan, menneisyyttä tulkitaan aina nykyhetkestä käsin. Elämäntarinan uudelleen kehystämiseen liitettynä vahvistuu ajatus siitä, että minän uudet tulkinnat ovat totuudellisia siitä hetkestä käsin, jolloin ne tehdään eivätkä välttämättä epätosia tai epäaitoja – kuten Jeanette Snellmanin kohdalla olen pohtinut.

Roth esitti myös, että tarinan lopun tietäminen mahdollistaa sen alun määrittämisen. Tarinaa ei voi siis kertoa ennen kuin se on päättynyt. Tähän yhdistyy mielestäni luontevasti historiantutkimukselle annettu määritelmä, jonka mukaan se tutkii päättyneitä prosesseja. Olisi mielenkiintoista saada tietää joskus, millaisia nimityksin näitä 2000-luvun ensimmäisiä vuosikymmeniä tullaan tulkitsemaan; millaisen paikan esimerkiksi nykyvinkkelistä liki loputtomilta tuntuvat talouskaaokset ja kriisitietoisuudet saavat tulevaisuuden historiantutkimuksellisissa kertomuksissa.

*

Teoreettisten pohdintojen lisäksi mieltäni kiinnitti erityisesti, hieman yllättäenkin, pukeutumisen ja muodin historiaan liittynyt sessio ”You’re Doing It Wrong! The Morals of Social Differentiation in Early Modern Europe”. Tekee välillä hyvää kuunnella jotakin itselle uutta ja vierasta. Sain muun muassa tietää, että 1600-luvun Tallinnassa yömyssyjen pitsit olivat kiellettyjä, mutta kiinnostavin esitys oli Gudrun Anderssonin varhaisen 1800-luvun muotilehtiä käsitellyt esitelmä ”Too Anxious to Please. Moralising Gender in Fashion Magazines in Early 19th Century”. Aineistona oli ruotsalainen Magasin för konst, nyheter och moder -lehti. Lehti esitteli viimeisintä muotia mutta toisaalta sarjakertomuksissa liiallista kiinnostusta luksukseen ja muotiin paheksuttiin. Naisen piti olla muotitietoinen mutta samalla täyttää velvollisuutensa vaimona ja äitinä. Anderssonin mukaan perinteisyydestään huolimatta lehti laajensi lukijoidensa käsityksiä.

Oli mielenkiintoista kuulla, että tämäntyyppinen lehti oli ilmestynyt Ruotsissa jo näin varhain. Sitä tilasivat ylempi keskiluokka, aateliset ja kaiketi jopa kuningasperhe. Lehden ilmestyminen osuu omaan tutkimusaikaani ja sukupuoleen liittyvät teemat tietenkin kiinnostavat. Jäin pohtimaan, mahtoivatko myös suomalaiset tilata tätä lehteä? Saattoivatko Tengströmin sisarukset lukea sitä? Ainakin he olivat kiinnostuneita pietarilaisesta muodista – sekä naisten että lasten.

*

Seuraava konferenssi, johon osallistun, on hyvin erityyppinen kuin ESSHC. Love Letters -tapaamiseen heinäkuussa Oxfordiin kokoontuu melko pieni joukko tutkijoita, sillä kolmen päivän aikana ei ole lainkaan rinnakkaissessioita vaan kaikki kuuntelevat toistensa esitelmät. Valinnanvaraa ei siis ole, mutta toisaalta samat keskustelut pysyvät käynnissä koko konferenssin ajan. Ja taidanpa olla paikalla ainoana suomalaisena. Oxfordin tunnelmaan aion virittäytyä Ylen lähettämillä Nuori Morse -dekkareilla.

Intertwined Emotions and Ideas

This week, I will be in Valencia at the European Social Science History Conference.

My presentation ”Intertwined Emotions and Ideas – Construction of Finnish Nationalism in a 19th Century Family Network” is on Friday, April the 1st at 2 pm in the session ”Ideas and Collective Thought in Elite Family Networks”.

Presentation, 1 April 2016.

Summausta ja vilkuiluja

raketit_vhb

Vuoden viimeinen päivä kutsuu yhtä hyvin menneen summaukseen kuin tulevan vilkuiluun. Hiljattain minulle tarjoutui mahdollisuus kirjoittaa yksikkömme Alusta!-verkkolehteen ja kirjoitukseni ”Lähisuhteisiin kietoutunut kansallisuusaate” ehti julkaisuun hieman ennen joulua. Teksti on katsaus väitöstutkimukseni päälinjoihin ja -henkilöihin.

Joululoma kului kulttuurin ja viihteen runsaudenpulassa (Civilization 5, Star Wars, Oneiron). Välipäivät ovat olleet pehmeä lasku takaisin töihin: päätin, etten tee mitään kovin vaikeaa ennen tammikuuta. Olen kirjoitellut tutuista aineistoista, Natalia Castrénin ja Sofi Kellgrenin kirjeenvaihdosta Helsingin ja Pietarin välillä vuosina 1853–1854. Osa kirjeistä osuu sopivasti vuodenvaihteeseen ja aiheina ovat muun muassa joululahjat ja niiden tuottama päänvaiva. Lisäksi olen lueskellut, lähinnä fennomaaneista, Herderistä ja suomalaisen kielitieteen alkutaipaleesta.

Helmikuun puolivälissä aloin pitää Tohtoritakuu-kirjan innoittamana tutkimuspäiväkirjaa. Laskin juuri, että olen tehnyt siihen vuoden aikana yhteensä 108 merkintää. Olen kirjannut ylös työn edistymistä ja tulevia suunnitelmia. Valitettavan moni merkintä sisältää tutkimuksellista ja ajankäytöllistä angstia, mutta se kuulunee työn luonteeseen vääjäämättä. Tutkimuspäiväkirja on auttanut seuraamaan missä mennään ja silloittanut kirjoitusprosessin taukoja. Päiväkirjamerkinnät toimivat muistinvirkistyksenä ja työn suuntaajina. Fiilikseni Tohtoritakuu-kirjasta voi lukea Hybris-lehdessä ilmestyneestä arvostelusta ”Rakastuin väitöskirjaani”.

Vuodenvaihteen jälkeen on esissä monia artikkeleihin liittyviä kirjoitushommia itse väitöskirjatekstin työstämisen lisäksi. Vähän jännittää, miten aika ja ideointikyky riittävät kaikkeen, mutta on mukava toisinaan saada jotakin aikaiseksi ja julki, kun itse väitöskirjatutkimuksen kohdalla työn valmiiksi saamisen tyydytys on niin pitkän prosessin tulos ja siintää vasta (melko) kaukana edessä.

Tammikuun lopussa osallistun 1800-luvun tutkimuksen verkoston vuosikonferenssiin ”Maailma mielessä, teoksessa, kartalla” esitelmällä ”’Jag har sett historien göra sig’ – Fennomaani Herman Kellgrenin tieteellinen ja aatteellinen matka Pariisiin 1847–1848”. Alustava ohjelma on jo verkossa. Tällä kertaa paperini käsittelee vain yhtä Tengströmin piirin jäsentä, ja onkin mukava vaihteeksi syventyä yhteen heistä tarkemmin koko laajemman tematiikan esittelyn sijaan. Tämä on jo kolmas kerta, kun pidän esitelmän tässä konferenssissa ja se on ehdottomasti yksi innostavimmista tieteellisistä tapaamisista. 1800-luvun tutkijoiden seurassa on aina kotonaan.

Mukavaa uutta vuotta!

”Liikkeellä” 1800-luvulla

Münchenin Karlsplatz 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Wikimedia Commons.

Münchenin Karlsplatz 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Wikimedia Commons.

Torstaina ja perjantaina järjestettiin 1800-luvun tutkimuksen verkoston vuosikonferenssi ”Liikkeellä: Todelliset ja kuvitteelliset tilat, rajat ja siirtymät 1800-luvulla – I rörelse: verkliga och imaginära rum, gränser och övergångar på 1800-talet”. Tällä kertaa tapahtumapaikkana oli kotikaupunkini Tampere, ja esitelmät ja sessiot olivatkin kotoisasta samoilla käytävillä kuin työhuoneeni yliopistolla.

Ohjelma oli, kuten aiempinakin vuosina, monipuolinen ja erittäin mielenkiintoinen. Sessioita oli runsaasti: neljä aina rinnakkain eli yhteensä 16. Abstrakteista pääsee tutkailemaan, mistä kaikesta konferenssissa saatiin kuulla. Torstaina esitykset jatkuivat peräti iltaseitsemään asti!

Oman väitöskirja-aiheeni kannalta erityisen mielenkiintoisia olivat Juhana Saarelaisen ”Tiedon ja runouden kartografia” ja Jens Grandellin ”Topelius uppfattning av Finlands gränser”. Molemmissa liikuttiin itseäni erityisesti kiinnostavilla vuosikymmenillä ”tuttujen” henkilöiden ja teemojen parissa. Saarelainen käsitteli suomalaista kansanrunoutta ja Kalevalaa keskustan ja periferian näkökulmasta – eurooppalaisten kaupunkien ja suomalaisen sisämaan suhteen. Grandellin esityksessä keskeinen lähtökohta oli Topeliukselle tärkeä ”luonnollisten rajojen” käsite. Topeliuksen käsitys suomalaisesta alueesta oli paljon laajempi kuin esimerkiksi nykyinen Suomi. Tematiikassa on erityisen kiehtovaa keskusteluissa esiin noussut ”menneisyyden tulevaisuus” – miltä tulevaisuuden maailma näytti vaikkapa 1840-luvun näkökulmasta, mitä odotuksia ja toiveita asetettiin.

Anakronismin välttäminen on historiantutkimuksen perusasia, mutta välillä on yllättävän vaikeaa kääntää aivonsa sellaiseen asentoon, että ikään kuin ei tietäisi, mitä sittemmin on tapahtunut. Tällaista ajatusjumppaa harjoitan oman aiheeni kanssa päivittäin, yritän samaistua siihen, miltä tulevaisuus ja tavoitteet näyttivät aikalaiskäsityksissä ja tutkimuskohteideni elämismaailmassa. 1840-luvun tietopohjan perusteella kehityskulut nykyisen Suomen alueella olisivat voineet mennä moneen eri suuntaan.

Oman esitykseni pidin otsikolla ”Gendered Spheres and Activities in a 19th-century Family Network”. Käsittelin Kruununhaan piirin jäsenten toimintaa, jonka voidaan tulkita asettuneen niin sanotun kansalaisyhteiskunnan piiriin, ja myös erilaisia odotuksia tai ideaaleja, joita eri sukupuoliin kohdistettiin. Sain paljon hyviä kirjavinkkejä ja muun muassa ehdotuksen, että henkilöiden verkoston visualisoinnin lisäksi voisin tehdä saman myös ryhmän toiminnalle. Joskus aiemminkin olen todennut, että en ole ollut miellekarttojen suuri ystävä, mutta väitöskirjatutkimuksen aikana olen havainnut niiden hyödyllisyyden tietojen järjestämisessä ja yhteyksien havaitsemisessa. ”Toimintaverkoston” rakentaminen olisi siis varmasti hyvä ajatus.

Vuoden päästä 1800-luvulle matkataan jälleen Helsingissä!