Sukuverkostoista ja avioliittostrategioista Historiantutkimuksen päivillä

Perjantaina 25.10.2019 pidän esitelmän Historiantutkimuksen päivillä Oulussa otsikolla ”Sukuverkostot ja avioliittostrategiat yliopistoperheessä”.

Materiaali: Sukupuu (väitöskirja, s. 405).

Väitöskirja: Lähisuhteet ja nationalismi. Aate, tunteet ja sukupuoli Tengströmin perheessä 1800-luvun puolivälissä. (Mm. henkilöiden kuvia s. 407–409.)

Mainokset

Väitöskirja on valmis!

Väittelen pe 14.6.2019 Tampereen yliopistolla tutkimuksellani Lähisuhteet ja nationalismi. Aate, tunteet ja sukupuoli Tengströmin perheessä 1800-luvun puolivälissä.

Väitöskirja on vapaasti luettavissa myös verkossa.

Luento ja aineiston jakaminen qr-koodilla

”Family at the Hearth”. John Harden (1772-1847) kuvasi teoksissaan usein kodikasta perhe-elämää. Tästä ja kotikeskeisyydestä kirjoittaa Joanne Bailey teoksessaan Parenting in England (OUP, 2012). Hardenin teos löytyy mm. Wikigallerystä.

Pidin tammikuun lopussa luennon tiedekuntamme ”Sukupuoli, perhe ja yhteiskunta” -kurssilla. Oli mukava päästä pitkästä aikaa verryttämään taitojaan, sillä edellisestä luennosta etenkin Tampereen yliopistossa oli jo vierähtänyt tovi. Luennoin otsikolla ”Keskisääty, sukupuoli ja perhe 1800-luvulla” ja käsittelin mm. polariteetti-ihannetta, erillisten sfäärien ideologiaa sekä rakkausavioliiton, ydinperheen ja kotikeskeisyyden ihanteita. Enkä tietenkään voinut puhua aiheesta ilman, että liitin sitä myös vuosisadan kannalta keskeiseen nationalismin rakentumiseen.

Kurssin jokaiseen luentoon liittyi ennakkotehtävä: luennoitsijan valitsema artikkeli ja siihen liittyvät kysymykset. Oman luentoni tueksi valitsin Julia Dahlbergin niin & näin -lehdessä ilmestyneen artikkelin ”Konst och vetenskap. Intellektuell gemenskap i Helena Westermarcks brev till sin bror”. Se keskittyy sisaren ja veljen suhteeseen ja ajoittuu 1800-luvun lopulle, mikä täydensi mielestäni hyvin omaa avioliittoon ja perheeseen sekä hieman aiempiin vuosikymmeniin keskittynyttä luentoani.

Teetin luennon lopuksi keskustelutehtävän, jossa aineistona oli pari lainausta väitöskirjani lähteistä, Natalia ja M. A. Castrénin kirjeistä. Tämän blogipostauksen tein alun perin siksi, että sain aineiston nettiin (nyt blogin muokkaus tapahtuu helmikuun puolella). Ei tuntunut järkevältä printata lainauksia massaluennon kaikille osanottajille, ja keksin ensi kertaa kokeilla qr-koodia sen jakamiseen. Lisäsin koodin slaideihini, ja osa opiskelijoista sitä ihan innokkaasti kokeili ja sai toimimaan: he siis latasivat aineiston omiin puhelimiinsa qr-koodista saamansa linkin kautta. Toki aineisto oli esillä myös perinteisemmin suoraan salin seinälle heijastettuna. Mutta aion pitää konstin mielessä, ehkä siitä voi olla apua muissakin yhteyksissä.

castrentehtava

Itse tehtävässä kysyin nämä kysymykset:
– Millaisia sukupuoleen ja (avio)suhteeseen liittyviä käsityksiä ja ihanteita löydätte lainauksista?
– Entä ei-toivottuja piirteitä?
– Miten sukupuoliin liittyvät ihanteet suhteutuvat toisiinsa?
– Millaiset ovat nais- ja mieskirjoittajan roolit ja äänet?
– Miten ihanteet ja nationalismi liittyvät toisiinsa?

Ja aineisto tosiaan löytyy tämän linkin takaa: Castrénit-tehtävän tekstit.

Keskustelua syntyi ihan mukavasti, vaikka huomasin, että tehtävä olisi ollut fiksumpi sijoittaa luennon keskelle eikä aivan loppuun. Ylipäätään opiskelijat olivat koko luennon ajan ilahduttavan aktiivisia ja esittivät hyviä kysymyksiä.

Conference on Nationalism in Amsterdam

This week I will be in Amsterdam at the conference ”Cultural mobilization: Cultural consciousness-raising and national movements in Europe and the world”. It is a three-day event with lots of interesting program, a key note ”The Herderian Explosion” from John Hutchinson among other things. I will talk on Friday about one of the main characters of my dissertation with the title ”Relational masculine self-construction and nationalist activities: Linguist Herman Kellgrenʼs personal nationalism in 19th-century Finland”. It is supposed to be over 20 degrees in Amsterdam and I don’t mind that either; a little bit of summer before it really ends.

Kirjakesä 2018

Kesälomalla on perinteisesti aikaa omistautua kaunokirjallisuudelle, ja tänä vuonna melko lyhyen lomani aikana sain luettua neljä romaania. Lukumäärä jäi harmillisen pieneksi, mutta lohduttaudun sillä, että kaksi kirjoista oli yli 600-sivuisia. Ehkä molemmat voi mielessään laskea kahdeksi ”normaalimittaiseksi”..? Lainasin päivää ennen loman alkua lähikirjastosta neljä kirjaa, ja olin silloin vielä varma, että aloittaisin Jukka Viikilän romaanista Akvarelleja Engelin kaupungista, jotten päätyisi liian etäälle tutkimukseni miljööstä, 1800-luvun Helsingistä. Varsinaisen vapaan alkaessa tajusin, että juuri etäisyyttä tarvitsen, ainakin aikakauteen.

Aloitin lomalukemisen turvallisella ratkaisulla: Kjell Westöllä. Reilun vuoden verran on ollut käynnissä Westö-kausi, joka on sisältänyt monia huippuhetkiä mutta myös tiettyä kyllästymistä tarinatyyppiin, jossa suomenruotsalainen poika ystävystyy hiukan parempien piirien äkkiväärän tyypin kanssa ja rakastuu tämän siskoon.

Huippuhetkiin kuuluu Westö-kauden aloittanut Missä kuljimme kerran. Muistelen erityisellä lämmöllä viihtyisää paluumatkaa seminaarireissulta Münchenistä: luin kirjaa lentokenttäjunassa, kentällä, koneessa ja vieläpä aamuyön paluubussissa Tampereelle, eikä kirja tai reissaaminen kyllästyttänyt missään vaiheessa. Mainittua toisteista tarinamaailmaa ovat ainakin melko peräjälkeen luettuina edustaneet Isän nimeen, Rikinkeltainen taivas ja osittain Älä käy yöhön yksin. Teemojen samankaltaisuutta korostaa Westön tapa ripotella aiempien kirjojen henkilöhahmoja pieniin sivurooleihin uudemmissa. Kangastus 38 sen sijaan on erinomainen kirja. Se käsittelee oivaltavasti sisällissodan teemoja, jotka nousevat esiin toisen maailmansodan kynnyksellä. Westö onkin mielestäni vahvempi eläytyessään historiaan kuin kerratessaan oletettavasti jollakin tasolla omaelämäkerrallisia kokemuksia kasari- ja ysärielämästä.

Tällä lomalla luin siis Älä käy yöhön yksin -romaanin, jonka alkuosa kertoo 1960–1970-luvuille sijoittuvaa tarinaa kolmesta ystävyksestä, joilla hetken aikaa on folk-yhtye. Toisessa osassa nuori mies pyörii Helsingissä ja saa selville yllättäviä yhteyksiä aiemman osan päähenkilöihin, joiden elämissä on tapahtunut traagisia käänteitä. Westö-kirjoissani tämä sijoittuu johonkin tasavahvaan keskimaastoon. Nyt vain pitää miettiä, olenko joskus nuorempana lukenut Leijat Helsingin yllä vai en…

Toisen lomalla lukemani kirjan ostin, kun kävin kärsimättömäksi kirjaston varauksen viipyessä. Olen aiemminkin kirjoittanut Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvista Björk-dekkareista. Nyt Björk matkusti Berliiniin ja päätyi selvittämään erityisen raakoja lapsenmurhia, joiden tekijää nimitettiin Tiergartenin teurastajaksi. Helsinki on mielestäni Björkin luonnollinen miljöö, vaikka olihan Berliini vaihtelua. Todellisista, historiallisista tapahtumista punoutuva tausta sekä salapoliisin kiintoisat ihmissuhteet jäivät nyt kuitenkin vähemmälle. Etenkin odotan, mitä Hämeen-Anttila saa kehittyä kokoon, kun Björk vihdoin – toivon mukaan – pääsee selvittämään esimiehensä sisäministeri Heikki Ritavuoren murhaa. Nyt jo yksi jos toinenkin sarjan osa on ollut tämän odotusta, ja tällä kertaa teema väistettiin viemällä päähenkilö hetkeksi pois Helsingistä.

Seuraavaksi tartuin Sebastian Lindellin Lappiin sijoittuvan dekkarisarjan viidenteen osaan Hukutettu mieli, jossa seikkaillaan Lokan tekojärven alueella. Lindell on nimimerkki, jonka takana on Tervolasta kotoisin oleva insinööri Timo Liukkonen. Dekkarisarjan päähenkilö on Rovaniemen keskusrikospoliisin komisario Markus Edelmann ja sarjan edetessä yhä isomman roolin saa tämän alainen Sonja Friberg. Tapahtuma-aika on 2000-luvun alku, mikä on mielenkiintoinen valinta. Kyseessä ei ole varsinaisesti historiallinen romaani, mutta tietyt asiat, kuten teknologia, ovat selvästi erilaisia kuin tänä päivänä. Sarjan mysteerit kurottavat yleensä menneisyyteen, ja aikakausivalinta mahdollistaa sen, että henkilöhahmojen aikajänne voi ulottua toiseen maailmansotaan. Sarjan hahmot ovat jollakin tavalla ohuita, mutta dekkarissa se menee: pääasia on rikos. Tyylissä on myös tiettyä suoraviivaisuutta ja miesmeininkiä (miksi niin monet nuoret naiset, mukaan lukien Friberg, ovat kauniita ja mustatukkaisia?). Kuitenkin menneisyyden piiloteltuihin salaisuuksiin nojaavat mysteerit vetävät. Ylipäätään sarjassa Lappi on mielenkiintoinen toimintaympäristö, koska itselleni se on täysin vierasta seutua. Hukutetun mielen juoni kietoutuu Lokan tekojärven rakentamisaikaan 1967. Samalla kirja sivuaa tekojärveen liittyneitä kiistoja ja sen takia muuttamaan joutuneiden kohtaloita.

Tämän jälkeen vaihdoin tyylilajia nuorten fantasiakirjallisuuteen: usean kaverin suosituksesta luin Philip Pullmanin Universumin tomu -sarjan ensimmäisen osan Kultainen kompassi. Kirja vei mukanaan sekä juonen että maailman puolesta. Päähenkilö on nuori tyttö Lyra, joka asuu Oxfordissa Jordan Collegen hoteissa, mutta sieltä toki päästään ennen pitkää seikkailemaan. Matka suuntautuu kauas pohjoiseen kuten kirjan englanninkielinen nimi Northern Lights vihjaa. Lyran maailma muistuttaa omaamme, mutta tärkein ja kiehtovin ero on, että kaikilla ihmisillä on daimoni. Se on eläinhahmoinen olento, joka on ihmisen kumppani ja ilmentää jollakin tavalla tämän sielua.

Loman jälkeen olen lähinnä lukenut eurooppalaista perhehistoriaa sun muuta. Tommi Kinnusen uutuus Pintti on sentään kesken.

Tunnehistoriaa Turussa

Alkuviikko menee Turussa kaksipäiväisessä tunnehistorian symposiumissa, jonka teemana on erityisesti tunteiden materiaalisuus. Ohjelma ja abstraktikirja löytyvät netistä. Oman esitelmäni otsikko on ”Tunneobjektit suhteen ja muiston rakentajina”. Aihe on pieni palanen väitöskirjani teemoista.

Tunneobjekteja aloin pohtia päälähdeaineistoni eli kirjeiden kautta. Pari vuotta sitten kirjoitin tätä näkökulmaa sivuten niin & näin -lehden kirjeteemaan artikkelin ”Kirjeet ajan ja paikan tunteikkaina ylittäjinä”, jossa esimerkkini tulivat Jeanette ja J. V. Snellmanin sekä Natalia ja M. A. Castrénin kirjeenvaihdoista.