Tunnehistoriallinen alkukesä

Tunnehistoria on ehdottomasti ollut tämän kesän teema. Osallistuin noin kuukauden sisään peräti kolmeen siihen liittyneeseen tieteelliseen tapahtumaan: yhteen Saksassa, yhteen Suomessa ja yhteen Ruotsissa.

Ensimmäinen kohde oli Münchenissä touko-kesäkuun vaihteessa järjestetty workshop ”Emotions and everyday nationhood in European history (19th-20th century)”. Puolentoista päivän tiiviin ohjelman aikana kuultiin 13 esitelmää, jotka suurelta osin käsittelivät kansakuntaa tai valtiota kohtaan koettuja kiintymyksen ja samaistumisen tunteita sekä niiden rakentamista. Tunnehistoriallisen tutkimuksen pinnalla olevat käsitteet, kuten tunneyhteisöt tai emotiivit, eivät juurikaan olleet esillä, vaan esitykset lähtivät liikkeelle ennemmin nationalismin historian näkökulmasta. Omassa paperissani pohdin jaetun ideologian ja avioliittostrategioiden merkitystä Tengströmin piirin muodostumisessa sekä tiiviin emotionaalisen ryhmäytymisen vaikutusta konkreettisiin kansallisiin aktiviteetteihin.

Max Liebermannin (1847–1835) ”Münchner Biergarten” vuodelta 1884. Liebermann oli yksi tärkeimmistä impressionisteista Saksassa.

Münchenissä sain nauttia tähän mennessä tämän kesän ainoista hellepäivistä. Lämpötila oli 25 asteen hujakoilla. En ollut käynyt kaupungissa aiemmin ja olin workshopin jälkeen puolitoista päivää turistina. Erityisen hauskaa oli tavata vaihto-opiskeluaikainen kaverini, joka asuu Münchenin lähistöllä. Muun muassa Biergarten tuli koettua. Itsekseni kävin Neue Pinakhotek -taidemuseossa, joka keskittyy 1700- ja 1800-lukujen taiteeseen. Museo perustettiin 1800-luvun puolivälissä, ja se oli ensimmäinen julkinen museo Euroopassa, joka keskittyi oman aikansa taiteeseen. Itseäni kiinnostivat erityisesti impressionistit kuten aina.

Münchenin valtavassa Englischer Gartenissa oli myös surffaajia.

Kesäkuun toisella viikolla olin Helsingissä kuuntelemassa kaksipäiväistä Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin järjestämää symposiumia ”Historicity of Emotions: Feelings in Their Political and Cultural Context”. Erityisen kiinnostavana jäi mieleen keskustelu aivojen neuroplastisuuden eli niiden muokkautumis- ja mukautumiskyvyn ja tunteiden historiallisen rakentumisen ja muutoksen välisistä yhteyksistä. Ilmoille nousi ajatus, että neurotieteissä ollaan ikään kuin vastikään herätty käsityksiin, joita tunteiden historian piirissä on pohdittu ja jopa tiedetty jo pitkään.

Pisin rupeama oli kesäkuun viimeisella viikolla Uumajassa International Society for Cultural Historyn vuosikonferenssi, jonka teema oli ”Senses, Emotions and the Affective Turn – Recent Perspectives and New Challenges in Cultural History”. Neljä päivää kestäneen konferenssin aikana ehdin kuulla valtavasti asiaa – pisimmät päivät venyivät yli kymmentuntisiksi. Oli hyödyllistä kuulla, missä laajemmalla tunnehistorian kansainvälisellä kentällä mennään ja mitä teoreettisia kuvioita hyödynnetään. Täällä ”emotional communities”, ”emotional practices” ynnä muut olivat usein iskusanoja. Itse Barbara Rosenwein piti keynote-luennon ”Affect Theory’s Convergences and Conundrums”. Omassa esitelmässäni pohdin Rosenweinin tunneyhteisön käsitteen sovellettavuutta omaan tutkimusaiheeseeni, mutta en tämän jälkeenkään ole varma, missä määrin sitä tulen väitöskirjassa hyödyntämään.

Uumaja oli kaunis paikka ja pohjoisen valo kuulasta.

Uumajan konferenssissa teimme retken Norrbyskäriin. Saarilla oli 1800-luvun lopulta alkaen sahateollisuutta ja myös ihanneyhdyskunnan rakentamisen piirteitä. Museon pienoismalli saaren historiallisista näkymistä.

Uumaja itsessään oli yllättävän viehättävä kaupunki. Keskustassa oli paljon kävelykatuja ja eloa, mutta sen tuntumassa oli myös kauniita vanhoja puutaloja. Nähtävyyksille ei juuri jäänyt aikaa, mutta kävimme Kvinnohistorisk museumissa, jonka kyllä itse tulkitsin pikemminkin jonkinlaiseksi installaatioksi kuin museoksi. Omatoimisen kierroksen aikana seurattiin ja kuunneltiin lähinnä erilaisia videopätkiä. Se ei kestänyt kuin 10–15 minuuttia ja museo on ilmainen, joten kynnys vierailulle on matala. Museossa käytiin läpi feminismin perusideoita mutta epäilen, että yleisö, jota museo vetää puoleensa todennäköisesti ne jo tuntee ja niitä jo kannattaa. Vaikea sanoa, millainen vaikutus paikalla on ihmisiin, jotka eivät näitä aiheita ole pahemmin pohtineet. Sinänsä arvostin museota kulttuuritekona ja potentiaalisena keskustelun herättäjänä jo pelkällä olemassaolollaan.

Löysin museon myymälästä myös matkalukemista: ruotsalaisen naishistoriaan keskittyneen Historiskan-lehden. Kannatettava hanke sekin! Lehti oli omassa populaarin viihdyttävässä genressään oikein mainio ja aiheet monipuolisia. Perinteisempää sisältöä edusti esimerkiksi Marie Antoinetten elämää käsittelevä juttu, mutta luettavaa oli laidasta laitaan: niin ruotsalaisista noitaoikeudenkäynneistä, naisten roolista Puolan Solidaarisuus-liikkeessä kuin newyorkilaisista tanssijattarista.

Tunteiden historian pariin palaan kesäloman jälkeen, kun jatkan väitöskirjan johdannon ensimmäisen version hahmottelua.

Advertisement

Umeå and the history of emotions

Tomorrow I will travel to Umeå where the annual conference of the International Society for Cultural History takes place next week. The theme of the conference is the history of emotions, ”Senses, Emotions and the Affective Turn – Recent Perspectives and New Challenges in Cultural History” to be more precise. My own presentation is titled ”Emotions and Nationalism in a 19th-century Family Network”. I will discuss the Tengström family and how their emotional relationships intertwined to their nationalistic activities and self-construction. I also reflect on the applicability of the concept of ”emotional communities” in my study. By the way, one of the key notes is Barbara Rosenwein, the developer of this quite fashionable concept.

Tutkija- ja opettajavierailu Lundissa

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Vietin toukokuun ensimmäisen viikon Lundin yliopiston historian laitoksen vieraana. Esittelin omaa tutkimustani (Construction of Emotions and Nationalism in a 19th-century Family Correspondence) ja vierailin Industri och imperier -kurssilla, jossa luentoni aiheena oli 1800-luvun nationalismi Pohjoismaissa, erityisfokuksena kielen ja nationalismin suhde (19th-century nationalism in the Nordic countries). Lisäksi vierailin parissa muussa tilaisuudessa, luennolla ja seminaarissa. Ohjelmaa olisi voinut olla enemmänkin, minkä laitan korvan taakse vastaisuuden varalle, jos tulee vierailuja suunniteltavaksi. Erityisen hauskaa oli tavata professori Eva Helen Ulvros, joka on kirjoittanut useita teoksia ruotsalaisen keskisäädyn naisten elämästä kirje- ja päiväkirja-aineistoihin perustuen. Uusin teos Kvinnors röster (2016) sisältää kolmentoista naisen pienoiselämäkerrat 1700-luvun lopulta nykypäivään asti kurottaen.

Etukäteen jännitti, miten pärjäisin ruotsiksi etenkin, kun vierailukohde oli hankalasta murteestaan tunnetussa Skånessa. Kielen suhteen yllätyin positiviisesti: yleinen seurustelu sujui ruotsiksi varsin mukavasti. Huomasin tosin saman kuin aiemmin vastaavissa tilanteissa: ruotsinkielinen keskustelu vie paljon enemmän energiaa kuin englanniksi toimiminen. Oma tutkimusesittelyni ja luentoni olivat toki englanniksi kuten ennakolta oli sovittu. Pari tapaamaani tohtoriopiskelijaa vinkkasi muuten tekemästään podcastista nimetä ”Lite Pasé”. Sen avulla voi harjoittaa kielikorvaansa historia-aiheiden parissa.

Lund on verraten pieni kaupunki, asukkaita on vain jonkin verran yli 80 000, mutta siellä on todellista yliopistokaupungin tunnelmaa – joka nykyaikana välittyy langattomasti siten, että yliopistojen eduroam-wifi toimii laajoilla alueilla, kuten Oxfordissa. Itse asiassa Lundin yliopisto viettää tänä vuonna 350-vuotisjuhlaansa, joten perinteikkyyttä riittää.

Iltaisin oli hyvin aikaa tutustua kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Tunnetuin kohde on varmasti Lundin tuomiokirkko. Massiivisen romaanisen katedraalin historia ulottuu 1100-luvulle asti. Kiinnostavin nähtävyys itse rakennuksen lisäksi oli astronominen kello, Horologium Mirabile Lundense. Alkuperäinen kello tuli kirkkoon vuoden 1425 tienoilla. 1830-luvun lopulla se oli rapistunut ja otettiin alas mutta rekonstruoitiin jälleen 1920-luvulla. Ehdin käväistä myös Skissernes Museumissa, johon on koottu julkisten taideteosten luonnoksia ja alustavia suunnitelmia. Vaikuttavinta museossa oli itse tila ja teosten esillepano: korkeiden huoneiden seinät olivat lattiasta kattoon täynnä.

Viehättävä nähtävyys oli jo vuonna 1892 perustettu ulkoilmamuseo Kulturen. Alue on pienehkö, mutta sen sisälle mahtuu useita kymmeniä mielenkiintoisia rakennuksia ja näyttelyitä. Museon aukioloajat eivät valitettavasti suosineet ”toimistotyöläistä”: se meni kiinni joka päivä jo klo 17. Yhtenä päivänä ehdin kuitenkin viettää siellä hieman vajaa puolitoista tuntia. Aikaa olisi helposti saanut kulumaan enemmän ja paljon jäi näkemättäkin. Ehdin nähdä 1700–1900-luvuilla käytössä olleen pappilan, joka oli 1800-luvun alun asussa sekä 1800-lukulaisen professorin kodin. Kävin yliopistomuseossa ja pyörähdin läpi eri vuosisatojen kotien interiöörejä ja eri tyylisuuntia esitelleen talon.

Kiinnostavin oli kirjakulttuuria käsittelevä näyttely. Tutkimani Tengströmin perheen vävyt Paavo Tikkanen ja Herman Kellgren omistivat 1840–1850-lukujen taitteessa kirjakaupan ja kirjapainon. Näyttelyssä oli esillä painamiseen liittyvää esineistöä juuri tuolta ajalta. Näin vuonna 1837 Berlings Boktryckeriin hankitun pikapainokoneen, joka oli peräisin Kööpenhaminasta. Sen oli valmistanut J. G. A. Eickhoff. Suomettaressa, joka myös kuului Tikkasen ja Kellgrenin ”konserniin”, mainostettiin heidän painonsa laadukkaita ja nykyaikaisia palveluita marraskuussa 1849:

”Kirjaimet, joista on kaikista laaduista tarpeeksi asti, F. A. Brockhaus’in walatuslaitoksesta Leipzigissä, ja painattimet, joiden seassa on myös yksi pikapaino, tuodut Kyöpenhaminasta, owat mitä paraimmia, mitä ulkomaalla on tarjota. Näillä keinoilla, sekä työn antamisten nopealla täyttämisellä, toiwoo tämä kirjapaino woittawansa yleisön luottamusta.”

Tikkasen ja Kellgrenin kirjapainossa lienee siis ollut hyvin samanlainen pikapaino – sekin Kööpenhaminasta! Nuoret bisnesmiehet huolehtivat palveluidensa laadusta hankkimalla välineistöä ulkomaita myöten.

Ulkoilmamuseosta lähtiessäni kohtasin kissan. Se oli samanvärinen kuin lapsuuteni kissa Topi. Tämä kissa tykkäsi minusta; tuli tykö ja puski. Kissa seurasi minua ja jäi lopulta ulos mennessäni lasioven taakse katsomaan. Mikä kaveri!