Tikkasia, Snellmaneja, Castréneja – ja lukuisasti kirjeitä

Vaikka mieli harhautuu toisinaan jo kesälomaunelmiin, voin tyytyväisenä todeta, että jotakin on kevään aikana tullut myös valmiiksi.

Maanantaina tuli Yle Radio 1:n Historiasarjojen osana radiosta Paavo Tikkasta ”sananvapauden sankarina” käsitellyt ohjelma. Kollegani Heikki Kokko kertoo Tikkasen toimista Suomettaren perustajana ja suomenkielisen julkisuuden syntymisen edistäjänä. Minä valotan Tikkasen yksityiselämää Kruununhaan piiriä käsittelevän tutkimukseni pohjalta.

Kuten kuvan oikeasta laidasta voi lukea, Suomettarensa sai hakea Öhmanin kirjakaupasta. Paavo Tikkanen omisti liikkeen ja lehden lankonsa Herman Kellgrenin kanssa. Wikimedia Commons.

Tikkasen sanomalehti- ja kirja-alan liiketoimilla alkanut sosiaalinen nousu vankistui hänen päästessään avioliiton kautta osaksi arvostettua, akateemista Tengströmin sukua. Ohjelmassa pääsee hieman esille myös Paavon vaimo Helene ja esimerkiksi heidän tavoitteensa lastensa kasvattamisesta kaksikielisiksi. Paavo Tikkasen kohtalo oli kuitenkin traaginen. Hänen viimeisiä vuosiaan leimasivat lukuisat henkilökohtaiset menetykset ja lopulta vakava sairastuminen. Tikkasten suvusta olen aiemmin blogannut Paavon ja Helenen pojanpojanpojan Henrik Tikkasen (1924–1984) osoiteromaanien innoittamana.

Aivan äskettäin ilmestyi myös niin & näin -lehden uusi numero. Yhtenä osiona on kirjeteema, jonka toimittamisessa olin mukana. Kirjoitin teemalle johdannon ”Kirjeet ajan ja paikan tunteikkaina ylittäjinä”, joka on luettavissa lehden verkkosivuilla samoin kuin muutamia muita numeron juttuja.

Käsittelen tekstissäni kirjeitä 1800-luvun suomalaisen fennomaanisivistyneistön romanttisissa suhteissa. Esimerkit ovat tutkimuksissani muutenkin esiintyvien Jeanette ja J. V. Snellmanin sekä hieman myös Natalia ja M. A. Castrénin kirjeenvaihdoista. Kirjeet olivat tunneobjekteja, joita erossa ollessa kaivattiin kiihkeästi ja joilla luotiin läsnäolon illuusiota. Vaikka välimatka oli ennen kaikkea este, jota rakastavaiset yrittivät kirjeillään kuroa ja kuvitella umpeen, ne loivat mahdollisuuden jokapäiväisestä kommunikaatiosta poikkeavaan ja jopa sitä syventävään tunteiden kertomiseen ja itseilmaisuun.

takomabibelot, CC BY 2.0, Wikimedia Commons.

Kiinnostava vastapari oman juttuni kanssa on mielestäni Kirsi Keravuoren kustavilaista Janssonin perhettä käsittelevä ”Arki kirjekuoressa – Itseoppineet kirjeenkirjoittajat 1800-luvulla”. Keravuori tarkastelee talonpoikaislaivuri Simon Janssonin ja tämän vaimon Wilhelminan opiskelemaan lähteneille pojilleen kirjoittamia kirjeitä. Kirjoittajien lähtökohdat sekä koulutuksen että sosiaalisen aseman suhteen olivat siis jonkin verran erilaiset kuin omien säätyläiskirjoittajieni. Kiinnostava ero on muun muassa se, että siinä missä säätyläisten kirjeet ovat täynnä vuolasta tunnepuhetta, itseoppineiden kirjeissä ei ihmisen sisäinen reflektio ole aiheena.

Julia Dahlbergin artikkeli ”Konst och vetenskap – 
Intellektuell gemenskap i Helena Westermarcks brev till sin bror” käsittelee taiteilija, kirjailija Helena Westermarckin ja tämän veljen sosiologi Edvard Westermarckin läheistä yhteyttä etenkin ammatillisesta näkökulmasta, jossa Helena asettaa rinnakkain oman taiteellisen ja veljensä tieteellisen uran. Johanna Kulmala kertoo tekstissään ”’Miten olen muuttunut, sen ymmärrän vasta palattuani!’ – Kirjetutkimuksen kautta keskitysleirille” eräästä prahalaisesta kellarista löytyneen erikoisen kirjekokoelman tarinaa. Mukana on myös H. K. Riikosen artikkeli ”Kirjeet tiedon ja tutkimuksen välittäjinä – Suomalaisten filologien ulkomaista kirjeenvaihtoa Turun akatemiasta toiseen maailmansotaan” sekä lukuisia kiinnostavia suomennoksia muun muassa Margaret Cavendishin kirjemuotoisesta filosofiasta ja Ludwig Wittgensteinin kirjeistä. Eikä missään nimessä kannata ohittaa Lewis Carrollin Ihmemaa-kirjojen oheistuotteena myytyyn postimerkkikoteloon laatimia hulvattomia kirjeenkirjoitusohjeita.

Advertisement

Kirjakuulumisia: Private and Public Voices

Sain hiljattain melko kauan kaivatun tiedon Private and Public Voices: An Interdisciplinary Approach to Letters and Letter Writing -artikkelikokoelman (Inter-Disciplinary Press, Oxford, 2015) ilmestymisestä. Teoksessa on mukana artikkelini ”The Narrative Self: Letters and Experience in Historical Research”. Huomaan, että on aika mukavaa pidellä käsissään oikeaa, kokonaista kirjaa, jossa oma kontribuutio on mukana. Kyseessä on ensimmäinen laatuaan.

Kustantaja suhtautuu onneksi positiivisesti rinnakkaisjulkaisuihin ja artikkelini onkin kokonaisuudessaan saatavilla Tampereen yliopiston TamPub-julkaisuarkistossa open access -versiona.

Liitän tähän vielä artikkelini abstraktin. Artikkeli pohjautuu keväällä 2014 Letters and Letter Writing -konferenssissa Prahassa pitämääni esitelmään.

The Narrative Self: Letters and Experience in Historical Research

I analyse the constructed nature of experience through the concepts of immediate experience (Erlebnis) and reflected experience (Erfahrung) and suggest that the latter is grasped and expressed by narration. I also propose that human beings understand themselves and others as well as their lived reality and temporality through narration and that, in this sense, narration has ontological significance for a human being. Human existence is seen as narrating, ‘being in a story and being as a story’. In this theoretical framework, letters can be seen as a form of narrating oneself and one’s experience. Writers not only narrate themselves but also the other, the recipient, and their relationship. I regard letters as ‘writings of the self’ in my analysis. They are often fruitful sources for studying subjective experiences, but this requires methodological rigour. There is always a difference between the self of the letter and the lived self. Letters afford a perspective on the person. I test my points in examples from the correspondence of two nineteenth century Finnish couples belonging to the gentry, the Snellmans and the Castréns. These letters illustrate how the writers construct and narrate themselves, the other and their romantic relationship in this dialogical space.

Summausta ja vilkuiluja

Vuoden viimeinen päivä kutsuu yhtä hyvin menneen summaukseen kuin tulevan vilkuiluun. Hiljattain minulle tarjoutui mahdollisuus kirjoittaa yksikkömme Alusta!-verkkolehteen ja kirjoitukseni ”Lähisuhteisiin kietoutunut kansallisuusaate” ehti julkaisuun hieman ennen joulua. Teksti on katsaus väitöstutkimukseni päälinjoihin ja -henkilöihin.

Joululoma kului kulttuurin ja viihteen runsaudenpulassa (Civilization 5, Star Wars, Oneiron). Välipäivät ovat olleet pehmeä lasku takaisin töihin: päätin, etten tee mitään kovin vaikeaa ennen tammikuuta. Olen kirjoitellut tutuista aineistoista, Natalia Castrénin ja Sofi Kellgrenin kirjeenvaihdosta Helsingin ja Pietarin välillä vuosina 1853–1854. Osa kirjeistä osuu sopivasti vuodenvaihteeseen ja aiheina ovat muun muassa joululahjat ja niiden tuottama päänvaiva. Lisäksi olen lueskellut, lähinnä fennomaaneista, Herderistä ja suomalaisen kielitieteen alkutaipaleesta.

Helmikuun puolivälissä aloin pitää Tohtoritakuu-kirjan innoittamana tutkimuspäiväkirjaa. Laskin juuri, että olen tehnyt siihen vuoden aikana yhteensä 108 merkintää. Olen kirjannut ylös työn edistymistä ja tulevia suunnitelmia. Valitettavan moni merkintä sisältää tutkimuksellista ja ajankäytöllistä angstia, mutta se kuulunee työn luonteeseen vääjäämättä. Tutkimuspäiväkirja on auttanut seuraamaan missä mennään ja silloittanut kirjoitusprosessin taukoja. Päiväkirjamerkinnät toimivat muistinvirkistyksenä ja työn suuntaajina. Fiilikseni Tohtoritakuu-kirjasta voi lukea Hybris-lehdessä ilmestyneestä arvostelusta ”Rakastuin väitöskirjaani”.

Vuodenvaihteen jälkeen on esissä monia artikkeleihin liittyviä kirjoitushommia itse väitöskirjatekstin työstämisen lisäksi. Vähän jännittää, miten aika ja ideointikyky riittävät kaikkeen, mutta on mukava toisinaan saada jotakin aikaiseksi ja julki, kun itse väitöskirjatutkimuksen kohdalla työn valmiiksi saamisen tyydytys on niin pitkän prosessin tulos ja siintää vasta (melko) kaukana edessä.

Tammikuun lopussa osallistun 1800-luvun tutkimuksen verkoston vuosikonferenssiin ”Maailma mielessä, teoksessa, kartalla” esitelmällä ”’Jag har sett historien göra sig’ – Fennomaani Herman Kellgrenin tieteellinen ja aatteellinen matka Pariisiin 1847–1848”. Alustava ohjelma on jo verkossa. Tällä kertaa paperini käsittelee vain yhtä Tengströmin piirin jäsentä, ja onkin mukava vaihteeksi syventyä yhteen heistä tarkemmin koko laajemman tematiikan esittelyn sijaan. Tämä on jo kolmas kerta, kun pidän esitelmän tässä konferenssissa ja se on ehdottomasti yksi innostavimmista tieteellisistä tapaamisista. 1800-luvun tutkijoiden seurassa on aina kotonaan.

Mukavaa uutta vuotta!

Open access: Kirjeet Jeanette ja J. V. Snellmanin kohtauspaikkoina

Kesällä 2014 ilmestyi Sukupuolentutkimus-lehdessä artikkelini ”Kirjeet kohtauspaikkoina: Ihanne ja eletty todellisuus Jeanette ja J. V. Snellmanin välisessä kirjeenvaihdossa”, mistä myös tuolloin bloggasin.

Päätin jälleen postata aiheesta, sillä artikkelini julkaistiin hiljattain myös Tampereen yliopiston avoimessa TamPub-julkaisuarkistossa. Nyt teksti on siis vapaasti saatavilla ja ladattavissa netistä tämän linkin takaa. On tosi hienoa, että sekä journaali että yliopisto mahdollistavat tämän!

Tässä vielä artikkelin abstrakti uusintana:

Jeanette Snellmanin elämään ja käsitykseen itsestään vaikutti voimakkaasti hänen aviomiehensä J. V. Snellmanin muotoilema fennomaaninen nais- ja perheihanne. Artikkeli käsittelee tämän ihanteen ja eletyn todellisuuden välistä suhdetta ja sen rakentamista Snellmanien kirjeenvaihdossa. Mies esitti kirjeissä vaatimuksia, jotka konkretisoituivat siveellisen kodin rakentamiseen ja sivistyksen kartuttamiseen. Ihanteet sisälsivät myös keskenään eri suuntaan vetäviä elementtejä. Sulkeutunut Jeanette avautui kirjeissään ja pohti niissä omaa itseään suhteessa miehensä odotuksiin. J. V:lle avioliitto oli osittain tapa elää todeksi filosofista ideaaliaan, ja Jeanettelle ihanteen tavoittelu oli keino ansaita aviomiehensä rakkautta. Kirjeet välittivät ideaalimaailman ja eletyn todellisuuden suhdetta, mutta niiden yhteys jäi aina epätäydelliseksi.

Sähköiset jatkot

Karuselli pyörii kirjeiden ympärillä edelleen: viime viikolla ilmestyi Letters and Letter Writing -konferenssin proceedings-julkaisu Approaching Letters and Letter Writing e-kirjana. Mukavaahan se on, kun tulee juttuja julki, mutta hieman hämmensi julkaisun melko korkea hinta, 7,95 £. Mukana ei valitettavasti ole kaikkia konferenssissa esitettyjä papereita, vaan tarjonta on melko sama kuin konferenssin sessioiden verkkosivuilla saatavilla olevat paperit. Kiinnostuneiden kannattaakin suunnata ensin sinne. Minultakin voi toki kysellä lisätietoja!

Kuva: Inter-Disciplinary Press.

Huomasin myös, että ensi vuoden elokuussa Tukholmassa järjestetään Nordiska kvinno- och genushistorikermötet. Voisi olla kiinnostavaa yrittää päästä mukaan. Aikaa asian punnitsemiseen on runsaasti, sillä abstrakteja voi lähettää joulukuun puoliväliin asti. Olisi hauska kuulla kokemuksia aiemmista konferensseista – onko ollut hyvä ja mielenkiintoinen meininki? Ilmeisesti edellinen on ollut vuonna 2012 Norjan Bergenissä.

Bergenin konferenssin proceedings-julkaisu Methods, interventions, and reflections on muuten vapaasti saatavilla verkossa. Samoin bongasin, että Ennen ja nyt -verkkolehdessä on vuonna 2005 Turussa järjestetyn konferenssin antia niin ikään saatavilla. Kätevää!