Tunnehistoria on ehdottomasti ollut tämän kesän teema. Osallistuin noin kuukauden sisään peräti kolmeen siihen liittyneeseen tieteelliseen tapahtumaan: yhteen Saksassa, yhteen Suomessa ja yhteen Ruotsissa.
Ensimmäinen kohde oli Münchenissä touko-kesäkuun vaihteessa järjestetty workshop ”Emotions and everyday nationhood in European history (19th-20th century)”. Puolentoista päivän tiiviin ohjelman aikana kuultiin 13 esitelmää, jotka suurelta osin käsittelivät kansakuntaa tai valtiota kohtaan koettuja kiintymyksen ja samaistumisen tunteita sekä niiden rakentamista. Tunnehistoriallisen tutkimuksen pinnalla olevat käsitteet, kuten tunneyhteisöt tai emotiivit, eivät juurikaan olleet esillä, vaan esitykset lähtivät liikkeelle ennemmin nationalismin historian näkökulmasta. Omassa paperissani pohdin jaetun ideologian ja avioliittostrategioiden merkitystä Tengströmin piirin muodostumisessa sekä tiiviin emotionaalisen ryhmäytymisen vaikutusta konkreettisiin kansallisiin aktiviteetteihin.
Max Liebermannin (1847–1835) ”Münchner Biergarten” vuodelta 1884. Liebermann oli yksi tärkeimmistä impressionisteista Saksassa.
Münchenissä sain nauttia tähän mennessä tämän kesän ainoista hellepäivistä. Lämpötila oli 25 asteen hujakoilla. En ollut käynyt kaupungissa aiemmin ja olin workshopin jälkeen puolitoista päivää turistina. Erityisen hauskaa oli tavata vaihto-opiskeluaikainen kaverini, joka asuu Münchenin lähistöllä. Muun muassa Biergarten tuli koettua. Itsekseni kävin Neue Pinakhotek -taidemuseossa, joka keskittyy 1700- ja 1800-lukujen taiteeseen. Museo perustettiin 1800-luvun puolivälissä, ja se oli ensimmäinen julkinen museo Euroopassa, joka keskittyi oman aikansa taiteeseen. Itseäni kiinnostivat erityisesti impressionistit kuten aina.
Münchenin valtavassa Englischer Gartenissa oli myös surffaajia.
Kesäkuun toisella viikolla olin Helsingissä kuuntelemassa kaksipäiväistä Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin järjestämää symposiumia ”Historicity of Emotions: Feelings in Their Political and Cultural Context”. Erityisen kiinnostavana jäi mieleen keskustelu aivojen neuroplastisuuden eli niiden muokkautumis- ja mukautumiskyvyn ja tunteiden historiallisen rakentumisen ja muutoksen välisistä yhteyksistä. Ilmoille nousi ajatus, että neurotieteissä ollaan ikään kuin vastikään herätty käsityksiin, joita tunteiden historian piirissä on pohdittu ja jopa tiedetty jo pitkään.
Pisin rupeama oli kesäkuun viimeisella viikolla Uumajassa International Society for Cultural Historyn vuosikonferenssi, jonka teema oli ”Senses, Emotions and the Affective Turn – Recent Perspectives and New Challenges in Cultural History”. Neljä päivää kestäneen konferenssin aikana ehdin kuulla valtavasti asiaa – pisimmät päivät venyivät yli kymmentuntisiksi. Oli hyödyllistä kuulla, missä laajemmalla tunnehistorian kansainvälisellä kentällä mennään ja mitä teoreettisia kuvioita hyödynnetään. Täällä ”emotional communities”, ”emotional practices” ynnä muut olivat usein iskusanoja. Itse Barbara Rosenwein piti keynote-luennon ”Affect Theory’s Convergences and Conundrums”. Omassa esitelmässäni pohdin Rosenweinin tunneyhteisön käsitteen sovellettavuutta omaan tutkimusaiheeseeni, mutta en tämän jälkeenkään ole varma, missä määrin sitä tulen väitöskirjassa hyödyntämään.
Uumaja oli kaunis paikka ja pohjoisen valo kuulasta.
Uumajan konferenssissa teimme retken Norrbyskäriin. Saarilla oli 1800-luvun lopulta alkaen sahateollisuutta ja myös ihanneyhdyskunnan rakentamisen piirteitä. Museon pienoismalli saaren historiallisista näkymistä.
Uumaja itsessään oli yllättävän viehättävä kaupunki. Keskustassa oli paljon kävelykatuja ja eloa, mutta sen tuntumassa oli myös kauniita vanhoja puutaloja. Nähtävyyksille ei juuri jäänyt aikaa, mutta kävimme Kvinnohistorisk museumissa, jonka kyllä itse tulkitsin pikemminkin jonkinlaiseksi installaatioksi kuin museoksi. Omatoimisen kierroksen aikana seurattiin ja kuunneltiin lähinnä erilaisia videopätkiä. Se ei kestänyt kuin 10–15 minuuttia ja museo on ilmainen, joten kynnys vierailulle on matala. Museossa käytiin läpi feminismin perusideoita mutta epäilen, että yleisö, jota museo vetää puoleensa todennäköisesti ne jo tuntee ja niitä jo kannattaa. Vaikea sanoa, millainen vaikutus paikalla on ihmisiin, jotka eivät näitä aiheita ole pahemmin pohtineet. Sinänsä arvostin museota kulttuuritekona ja potentiaalisena keskustelun herättäjänä jo pelkällä olemassaolollaan.
Löysin museon myymälästä myös matkalukemista: ruotsalaisen naishistoriaan keskittyneen Historiskan-lehden. Kannatettava hanke sekin! Lehti oli omassa populaarin viihdyttävässä genressään oikein mainio ja aiheet monipuolisia. Perinteisempää sisältöä edusti esimerkiksi Marie Antoinetten elämää käsittelevä juttu, mutta luettavaa oli laidasta laitaan: niin ruotsalaisista noitaoikeudenkäynneistä, naisten roolista Puolan Solidaarisuus-liikkeessä kuin newyorkilaisista tanssijattarista.
Tunteiden historian pariin palaan kesäloman jälkeen, kun jatkan väitöskirjan johdannon ensimmäisen version hahmottelua.
Hermeneuttinen karuselli 