”Liikkeellä” 1800-luvulla

Münchenin Karlsplatz 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Wikimedia Commons.

Münchenin Karlsplatz 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Wikimedia Commons.

Torstaina ja perjantaina järjestettiin 1800-luvun tutkimuksen verkoston vuosikonferenssi ”Liikkeellä: Todelliset ja kuvitteelliset tilat, rajat ja siirtymät 1800-luvulla – I rörelse: verkliga och imaginära rum, gränser och övergångar på 1800-talet”. Tällä kertaa tapahtumapaikkana oli kotikaupunkini Tampere, ja esitelmät ja sessiot olivatkin kotoisasta samoilla käytävillä kuin työhuoneeni yliopistolla.

Ohjelma oli, kuten aiempinakin vuosina, monipuolinen ja erittäin mielenkiintoinen. Sessioita oli runsaasti: neljä aina rinnakkain eli yhteensä 16. Abstrakteista pääsee tutkailemaan, mistä kaikesta konferenssissa saatiin kuulla. Torstaina esitykset jatkuivat peräti iltaseitsemään asti!

Oman väitöskirja-aiheeni kannalta erityisen mielenkiintoisia olivat Juhana Saarelaisen ”Tiedon ja runouden kartografia” ja Jens Grandellin ”Topelius uppfattning av Finlands gränser”. Molemmissa liikuttiin itseäni erityisesti kiinnostavilla vuosikymmenillä ”tuttujen” henkilöiden ja teemojen parissa. Saarelainen käsitteli suomalaista kansanrunoutta ja Kalevalaa keskustan ja periferian näkökulmasta – eurooppalaisten kaupunkien ja suomalaisen sisämaan suhteen. Grandellin esityksessä keskeinen lähtökohta oli Topeliukselle tärkeä ”luonnollisten rajojen” käsite. Topeliuksen käsitys suomalaisesta alueesta oli paljon laajempi kuin esimerkiksi nykyinen Suomi. Tematiikassa on erityisen kiehtovaa keskusteluissa esiin noussut ”menneisyyden tulevaisuus” – miltä tulevaisuuden maailma näytti vaikkapa 1840-luvun näkökulmasta, mitä odotuksia ja toiveita asetettiin.

Anakronismin välttäminen on historiantutkimuksen perusasia, mutta välillä on yllättävän vaikeaa kääntää aivonsa sellaiseen asentoon, että ikään kuin ei tietäisi, mitä sittemmin on tapahtunut. Tällaista ajatusjumppaa harjoitan oman aiheeni kanssa päivittäin, yritän samaistua siihen, miltä tulevaisuus ja tavoitteet näyttivät aikalaiskäsityksissä ja tutkimuskohteideni elämismaailmassa. 1840-luvun tietopohjan perusteella kehityskulut nykyisen Suomen alueella olisivat voineet mennä moneen eri suuntaan.

Oman esitykseni pidin otsikolla ”Gendered Spheres and Activities in a 19th-century Family Network”. Käsittelin Kruununhaan piirin jäsenten toimintaa, jonka voidaan tulkita asettuneen niin sanotun kansalaisyhteiskunnan piiriin, ja myös erilaisia odotuksia tai ideaaleja, joita eri sukupuoliin kohdistettiin. Sain paljon hyviä kirjavinkkejä ja muun muassa ehdotuksen, että henkilöiden verkoston visualisoinnin lisäksi voisin tehdä saman myös ryhmän toiminnalle. Joskus aiemminkin olen todennut, että en ole ollut miellekarttojen suuri ystävä, mutta väitöskirjatutkimuksen aikana olen havainnut niiden hyödyllisyyden tietojen järjestämisessä ja yhteyksien havaitsemisessa. ”Toimintaverkoston” rakentaminen olisi siis varmasti hyvä ajatus.

Vuoden päästä 1800-luvulle matkataan jälleen Helsingissä!

Anakronistinen ärsyyntyminen

Olen kokenut anakronistista ärsyyntymistä, kun olen viime aikoina lukenut 1800-lukua ja 1900-luvun alkua käsittelevaa tieteellistä kirjallisuutta. Etenkin olen ollut (taas) harmissani J.V. Snellmanille hänen vanhakantaisista ja epätasa-arvoisista näkemyksistään liittyen muun muassa naisiin ja siihen kenellä on oikeus olla mitään mieltä valtiossa. – Siihenhän on toki oikeus vain sivistyneillä mieskansalaisilla. Olen siis lukenut Marja Jalavan väitöskirjaa Minä ja maailmanhenki.

Ärsyyntymisessäni Snellmaniin ei sinänsä ole mitään uutta, sillä jo kirjoittaessani graduani Jeanette Snellmanista, joka oli hänen kanssaan naimisissa, kamppailin tämän tuntemuksen kanssa. Kirjoittaessani Jeanettesta miehen muotoileman ja vakaasti seuraaman fennomaanisen nais- ja perheihanteen ikeen alla jouduin myös pohtimaan sitä, mikä osa ärsyyntymisestäni on anakronistista ja mikä ei; mikä osa Snellmanin toiminnasta selittyi historialliseen tilanteeseen ja ajankohtaan kuuluvilla seikoilla, mikä osa vaativuudesta taas oli ajatonta.

Samankaltaisia tunteita koin, kun luin Irma Sulkusen teosta Naisen kutsumus, joka kertoo Miina Sillanpään elämästä mutta käsittelee myös laajemmin naista, perhettä ja luokkajakoa 1900-luvun alun Suomessa. Porvarillisten ryhmien naisten valtiopäivillä esittämät perustelut ja läpitunkevan epätasa-arvoista maailmankuvaa henkivät puheenvuorot saivat niskavillat pystyyn ja herkimpänä päivänä kyyneleet silmänurkkiin. Fiksusti itsereflektiivisenä tyyppinä ja tutkijana toki tajuan ärsyyntymiseni anakronistisen luonteen.

Olen siis lanseerannut tuntemusteni kategorisointiin käsitteen ”anakronistinen ärsyyntyminen”. Se on tunne, joka syntyy suhteessa jonkun menneisyyden tahon toimintaan. Se on historiallisella ymmärryksellä suitsittua ärsyyntymistä. Sen sijaan, että suoraan tuomitsisin menneisyyden toimijan, otan etäisyyttä ärsyyntymiseeni tiedostamalla, että toiminta, kokonaisuudessaan tai osin, oli tuossa historiallisessa tilanteessa eri tavalla ymmärrettävää kuin omassa ajassani. Maarit Leskelä-Kärki kirjoittaa väitöskirjassaan Kirjoittaen maailmassa empaattisesta lukutavasta, joka korostaa sitä, että tutkijan täytyy itsereflektiivisyydessään huomioida myös omat tunteensa tutkimusta tehdessään. Kohtaamiset menneisyyden kanssa eittämättä herättävät monenlaisia tuntemuksia, ja Leskelä-Kärjen huomio on tärkeä, sillä menneisyys ei suinkaan herätä pelkkiä ”ajatuksia” (mitä ikinä ne sitten ovatkaan), joita tulisi kylmän viileästi reflektoida, vaan tutkija on myös tuntevana inhimillisenä olentona osallisena prosessissaan halusi hän sitä tai ei.

Mutta, ajatuskulku jatkuu luontevasti ja pelottavasti: mitkä asiat oman aikani toimintatavoissa ja käsityksissä ovat sellaisia, jotka sadan tai kahden sadan vuoden päästä herättävät vastenmielisyyttä. Samat ajatukset tulivat mieleen, kun kirjoitin nälkävuosiin liittyvästä kirjallisuudesta. Ehkä en ole itse sen parempi? Tiedän monia epäkohtia tässäkin ajassa ja maailmassa, mutta näkyykö se toiminnassani tarpeeksi?

 

Kirjallisuutta
Marja Jalava: Minä ja maailmanhenki. Moderni subjekti kristillis-idealistisessa kansallisajattelussa ja Rolf Lagerborgin kulttuuriradikalismissa n. 1800–1914. SKS 2005.
Maarit Leskelä-Kärki: Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä. SKS 2006.
Irma Sulkunen: Naisen kutsumus. Miina Sillanpää ja sukupuolten maailmojen erkaantuminen. Hanki ja jää 1989.