Kohtalona 1930-luvun Suomi

Löysin Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan syksyllä 2012. Luin koko romaanisarjan nopeaan tahtiin, sillä siinä kuvattujen ihmisten kohtalot veivät täysin mukanaan. Mielenkiintoa lisäsi myös se, että tiesin teosten henkilöiden jollakin tasolla pohjautuvan Kähkösen oman suvun vaiheisiin.

Ensimmäinen romaani Mustat morsiamet kerrotaan Anna Tuomen näkökulmasta. Hahmo pohjautuu Kähkösen omaan isoäitiin. Nuori palvelijatar kohtaa Kuopiossa tummasilmäisen Lassin, joka on aatteeseensa sitoutunut kommunisti. Elämä saa murheellisen käänteen, kun nuoren parin ensimmäinen lapsi menehtyy synnytyksessä ja pian tämän jälkeen Lassi tuomitaan vuosiksi Tammisaaren pakkotyölaitokseen. Romaanisarja kertoo 1930-luvusta ja sota-ajasta erityisesti naisten ja lasten sekä muiden kotirintamalla olleiden näkökulmasta.

Tietokirja Vihan ja rakkauden liekit: Kohtalona 1930-luvun Suomi limittyy ajallisesti romaanien kanssa, mutta sen fokus on isoisä Lauri Tuomaisen ja muiden kommunistien ja poliittisten vankien traagisissa kohtaloissa. Teos käsittelee historiaa, joka niin sanotussa virallisessa tarinassa tuntuu jääneen syrjään. Kähkönen on tehnyt tärkeää työtä sekä romaaneillaan että tietoteoksellaan.

Kähkönen käsittelee itselleen henkilökohtaista aihetta sekä kauno- että tietokirjallisuuden keinoin. Sukulaiset elävät fiktiivisinä romaanihenkilöinä ja isoisä myös faktan alueella tietoteoksessa. (Pohdin aiemmassa postauksessa faktan ja fiktion suhdetta Kähkösen ja Anna Kortelaisen teoksiin liittyen.)

Kähkönen itse kuvailee kertomisen tarvettaan teoksensa viime sivulla näin:

Tämä surullinen kirja opetti minulle, miksi ihminen kertoo.
Ilon, toivon, lohdun ja rakkauden takia. Löytääkseen ne maailmasta, jossa moni uhraus tehdään turhaan.
Minä kerron romaaneissani ihmisen pohjimmaisesta hyvyydestä juuri sen lyijynraskaan takia, jonka perin isoisältäni.

Vihan ja rakkauden liekit perustuu laajaan lähdetyöskentelyyn, mutta valitettavasti se on kuitenkin julkaistu ilman lähdeviitteitä. Ne olisivat arvokasta tietoa niille, jotka haluaisivat perehtyä aihepiiriin lisää, ja lisäisivät toki teoksen tutkimuksellista arvoa. Kirjan lopusta löytyy kirjallisuus- ja lähdeluettelo, mutta kuten kaikki tutkimuksen kanssa tekemisissä olevat tietävät, se ei todellakaan korvaa kunnollista nootitusta.

Teoksessa kuvataan sekä yksittäisiä ihmiskohtaloita että yleisemmin Tammisaaren pakkotyölaitoksen oloja. Kähkösen ote on enemmän dokumentoiva kuin kontekstoiva. Paikoitellen jäin kaipaamaan vahvempaa kirjoittajan ääntä ja tulkintaa, vaikka teos ei sinänsä tieteellisenä tutkimuksena yritäkään esiintyä. Kähkösen kertojanääni on jopa korostetun neutraali – ehkä juuri siksi, että aihe on hänelle niin läheinen. Hän antaa karujen faktojen puhua puolestaan.

***

Tarkoitukseni oli osallistua tällä kirjalla Kansankynttiläin kokoontumisajot -lukuhaasteeseen ja päästä sen alimmalle tasolle, sytkäriksi. Ajoitus meni kuitenkin pieleen. Kuvittelin aikaa olevan vuoden 2013 loppuun ja olin suunnitellut lukevani tämän kirjan joululomalla. Lukuhaaste oli kuitenkin päättynyt jo marraskuun lopussa, ja kun sain selville, että haaste oli joka tapauksessa ohi, valikoitui joululukemiseksi hieman kevyempiä kirjoja.

Advertisement

Naispoliitikkojen kokemuksia: Keitäs tyttö kahvia

Sain kirjaston pitkän varausjonon jälkeen käsiini Eveliina Talvitien kirjan Keitäs tyttö kahvia. Naisia politiikan portailla. Politiikassa toimivat naiset tuovat kirjassa esiin monia kiinnostavia sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja naispoliitikkona toimimiseen liittyviä kysymyksiä. En kuitenkaan kokenut yllättymisen tai valaistumisen hetkiä, joita ehkä etukäteen odotin ja kaipasin, mutta pienen sulattelun jälkeen tuntuu joka tapauksessa siltä, että kyseessä on tärkeä puheenvuoro tasa-arvosta käytävään keskusteluun.

Kirjan idea ja sisältö kärsivät heikosta rakenteellisesta toteutuksesta. Se koostuu vuorotellen naispoliitikkojen henkilökuvista ja temaattisuuteen pyrkivistä välijaksoista, jotka löyhästi liittyvät edeltävään haastatteluun. Sekavalta tuntuu sekin, että kaikista haastatelluista poliitikoista ei ole omaa osiota, vaikka heidän näkemyksiään saattaa välijaksoissa esiintyä runsaastikin (esim. Paula Lehtomäki, Sari Sarkomaa ja Eva Biaudet). Luettelo teosta varten haastatelluista löytyy vasta viimeiseltä sivulta, mutta tätä tietoa olisin lukijana kaivannut jo johdannossa. Väliosien temaattisuutta ei ole toteutettu kyllin jäntevästi ja paikoin vaikuttaa siltä, että erilaisia sinänsä kiinnostavia mutta teoksen kokonaisuuteen hankalasti sovitettavia osuuksia on aseteltu peräjälkeen. Teennäiseltä tuntuu myös alaotsikon ”politiikan portaat” -fraasin toistaminen paikoitellen leipätekstissä. Teoksen alussa kerronnan tyyli tuntui paikoin kankealta ja vaikeaselkoiselta. Kirjoittaja ei ota tekstiä omiin nimiinsä vaan ikään kuin toistaa kolmannessa persoonassa etenevässä tekstissä haastateltavien sanomisia, joiden rivien välistä paistaa asioiden selittäminen omalta kannalta parhain päin. Loppua kohden en enää kokenut tällaista tunnetta, ehkä totuin tyyliin tai sitten jaksoissa on tältä osin vaihtelua.

Itse asia teoksessa on kuitenkin erittäin mielenkiintoista ja on sääli, että tällaiset kysymykset eivät juurikaan näy päivänpoliittisen uutisoinnin tasolla. Perheen ja uran yhdistäminen on yksi keskeisimmistä teemoista. Paula Lehtomäki kiteyttää nais- ja miespoliitikkojen eron terävästi: ”Yksikään politiikan toimittaja ei ole kysynyt Jyrki Kataiselta, mitä sinun poliittiselle kunnianhimollesi tapahtuu perheen perustamisen jälkeen. Minulta kysyttiin. Minun ja Kataisen ero on siinä, että hänellä on vaimo mutta minulla ei ole.” (68) Ministeriaikanaan raskaaksi tullut Eva Biaudet oli todennut myös, että hän tarvitsee vaimon. Myöhemmin hän teoksen mukaan vielä tarkensi, että ”kaikki poliitikot tarvitsevat vaimon sanan perinteisessä merkityksessä” (219–220). Yleisemmin kertomuksista välittyy sellainen vaikutelma, että naispoliitikko ei voi ikinä toimia perheratkaisuissaan oikein: joko häntä kritisoidaan siitä, että hän on kunnianhimoton urallaan ja antaa sen valua hukkaan perheen vuoksi tai sitten hän on huono äiti ja puoliso, joka jättää perheensä heitteille, koska haluaa keskittyä työhönsä.

Jutta Urpilaisen kohdalta on välillä spekuloitu, uhraako hän mahdollisuuden perheeseen ja lapsen saamiseen valtiovarainministerin pestissään. Juttahan on kohta nelikymppinen, you know. Asiaa sivuttiin Iltasanomissa juuri eilen. Kataisen kohdalta ei kaiketi ole otettu puheeksi sitä, miten hänen lapsensa voivat, kun isä painaa pitkää päivää pääministerinä. Niin, montako lasta Kataisella edes on ja mitä hänen vaimonsa mahtaa tehdä? Mielenkiintoista on muuten se, että Urpilainen ei ole teoksessa mukana. Haastateltaviin kuuluu kuitenkin muita uransa aktiivivaiheessa olevia kuten Maria Guzenina-Richardson, Henna Virkkunen ja Päivi Räsänen. Mukana on myös nousevia poliitikkoja, muun muassa Li Andersson ja Nasima Razmyar.

Kiinnostavimmiksi teksteiksi mielestäni kuitenkin nousevat kokeneiden ja pitkän uran tehneiden naispoliitikkojen tarinat. Esimerkiksi Tarja Halosella, Elisabeth Rehnillä ja Sirkka-Liisa Anttilalla tuntuu olevan enemmän kerrottavaa kuin nuoremmilla kollegoillaan. Niin ikään kokenut Anneli Jäätteenmäki kommentoi kiinnostavasti, että nuoret naiset usein kokevat, ettei eriarvoisuutta ole, vaan eteenpäin pääsee omin avuin ja kyvyin, esimerkiksi ilman naiskiintiöitä. ”Sitten jossain vaiheessa huomaa, että vaikka on kuinka hyvä, ei pääse eteenpäin tai ei saa omia tavoitteitaan läpi. Ei tule kuulluksi eikä nähdyksi”, Jäätteenmäki pohtii (129). Tulkitsen tämän niin, että nuoret jättävät hanakammin rakenteiden vaikutuksen syrjään ja ajattelevat asioiden etenemisen olevan enemmän kiinni yksilöstä. En voi välttyä ajattelemasta, että iäkkäämmät naiset ovat nähneet tasa-arvokysymyksen suhteen hyvin erilaisen Suomen ja ehkä myös tunnistavat herkemmin epätasa-arvoa myös nykypäivän toimintamalleissa ja rakenteissa.

Ikä tuo myös perspektiiviä vanhenemisen vaikutukseen poliitikon uraan, ja sitähän nuorilla ei vielä ole. ”Olen kohta viisikymmentä, eikä iäkkäämmille naisille ole samanlaista tilausta kuin iäkkäille miehille”, Sari Sarkomaa toteaa (285). Myös Henna Virkkunen kritisoi sitä, että etenkin naisiin kohdistuu ikärasismia eikä iäkkäitä naisia arvosteta samoin kuin iäkkäitä miehiä. ”Naisethan pudotetaan eduskunnasta sitten, kun he alkavat rupsahtaa.” (125) Naispoliitikkojen ulkonäköön kiinnitetään aivan erilaajuista ja -laatuista huomiota kuin miespuolisten kollegojen.

Miesten ja naisten tyylejä ja toimia tulkitaan myös tavoin. Paula Risikko kuvaa osuvasti mediassa paljon esillä olleita väitteitä hänen ja Maria Guzenina-Richardsonin huonoista väleistä. Hänen mukaansa he ovat olleet asioista eri mieltä, kuten politiikassa yleensäkin ollaan. ”Jos kaksi miestä ovat eri mieltä, kerrotaan, että he ovat eri mieltä. Jos kaksi naisministeriä on eri mieltä, he riitelevät”, Risikko toteaa (287).

Kaiken kaikkiaan kirja on tärkeä puheenvuoro, eivätkä rakenteen heikkoudet tätä ansioita vesitä. Jäntevämmällä toteutuksella teos voisi olla timantti.

(Osallistun tällä kirjalla Kansankynttiläin kokoontumisajot -lukuhaasteeseen, josta kirjoittelin alkuvuodesta.)

 

Eveliina Talvitie: Keitäs tyttö kahvia. Naisia politiikan portailla WSOY 2013. 332 s.

Sixten ja sivistys

Vuoden alussa kirjoitin suunnitelmastani ottaa osaa Kansankynttiläin kokoontumisajot -lukuhaasteeseen. Tähän mennessä olen lukenut haasteeseen vasta yhden kirjan, joten luulen, että tavoittelen matalinta valaistuksen tasoa, sytkäriä, jonka saavuttaakseen pitää lukea kolme kirjaa kahdesta eri kategoriasta.

Teimme esseistis-asialliseen tiedelehti Hybrikseen toimituskunnan toisen jäsenen kanssa yhteisarvion ”Talousmiesten opinkappaleet” Sixten Korkmanin ja Björn Wahlroosin tuoreista talouskirjoista. Korkmanin teos Talous ja utopia oli luettavana minulla ja Wahlroosin Markkinat ja demokratia Susannalla. Jälkikäteen poden lievästi huonoa omatuntoa siitä, että yllytin kaverini Wahlroosin kirjan pariin, sillä se oli lukukokemuksena ilmeisen raskas, kuten arviostamme voitte lukea.

Korkmaninkaan teos ei oppikirjamaisuudessaan ollut erityisen mukaansa tempaavaa luettavaa mutta sivistävää varmasti joka tapauksessa. Talousasioiden perusteita kerrattiin kirjassa minun makuuni liikaakin, mutta oli teoksessa paljon hyödyllistä uuttakin tietoa minulle. Korkman käsittelee myös 1990-luvun lamaa ja sitä edeltänyttä talouden nousukautta, mikä on kiinnostavaa etenkin minun ikäpolvelleni, jolla ei juuri ole omakohtaisia muistikuvia noista ajoista. Nykyinen talouskriisi asettui siis ajalliseen perspektiiviin, mistä historian rakastaja tietenkin kiittää. Ytimekäs ja kärjistetty tuomioni on tämän genren kirjalle tyypillinen: hyödyllinen mutta vähän tylsä.

Korkman sitoo teoksensa löyhästi utopia-käsitteen ympärille, mikä on sinänsä hauska yhtymäkohta Hybris-lehdessä ilmestyvään ”Minun utopiani” -kolumnisarjaan, jossa vaihtuvat kirjoittajat kertovat utopiastaan. Korkmanille utopiaa on se, että ihmiset lakkaisivat haluamasta lisää, vaikka taloudellinen hyvinvointi koko ajan kasvaa. Talouden termein voi sanoa, että utopiaa on se, että niukkuuden ongelmasta päästäisiin eroon.

Taloudenkin kysymysten kannalta Korkman pitää ratkaisevana demokratian toimivuutta. Poliitikot pelkäävät äänestäjien reaktioita ikävien päätösten jälkeen, mihin Korkman tarjoaa ratkaisuksi kansalaisten valveutuneisuutta, toisin sanoen sivistystä, joka on myös ainoa vastaus populismin ongelmaan. Rohkeutta ja valveutuneisuutta voidaan mielestäni odottaa myös ja etenkin poliitikoilta, joten muutos poliitikkojen asenteissa voisi yhtälailla olla vastaus vaikeiden asioiden edessä. Olen sattuneista syistä lueskellut aika paljon J.V. Snellmaniin liittyvää kirjallisuutta ja Korkmanin teeseistä tuli hakematta mieleen Raimo Savolaisen kirjoittaman Snellman-elämäkerran otsikko – Sivistyksen voimalla.

Sivistyksellä on hieman vanhahtava klangi, mutta ei se mitään. Yritän jatkaa itseni sivistämisen urakkaa vielä vähintään noilla kahdella, sytkäritason valaistumiseen vaadittavalla kirjalla.

Haaste: Kansankynttiläksi 2013?

En ole kirjabloggaaja, mutta törmäsin sen verran kutkuttavaan lukuhaasteeseen, että olen ajatellut osallistua Kansankynttiläin kokoontumisajoihin vuonna 2013. Bongasin haasteen Mitenköhän tässä kaikessa käy -nimisestä blogista.

Kansankynttiläin kooontumisajoissa ideana on lukea tietokirjoja 20 eri kategoriasta. Mitä enemmän kirjoja lukee ja mitä useampia kategorioita ne kattavat, sitä paremman tason haasteen suorittaja saavuttaa. Alimmalle, sytkäri-tasolle, vaaditaan kolme kirjaa ja kaksi kategoriaa. Kansankynttilä-idea on jo itsessään makoisa, mutta se antaa vauhtia ja potkua tutustua myös itselle vieraisiin ja uusiin aihepiireihin. Kyllä tiedon intressini on sen verran laaja, että tämä tulee sujumaan…

Joulunpyhinä katsoin aivan lapsellisen innostuneena BBC:n Aurinkokuntamme seitsemän ihmettä -dokumenttisarjaa. Avaruus on aina ollut mielestäni kiehtova, mutta en kuitenkaan tiedä siitä kovin paljon. Kansankynttilän urallani pyhitän varmasti yhden kirjan avaruusaiheelle. Toinenkin kategoria on jo katsottuna: talouskirjana aion lukea Sixten Korkmanin Talous ja utopia -teoksen, josta tulen kirjoittaman myös arvion keväällä ilmestyvään Hybris-lehteen.

Haasteen kategorioihin kuuluu toki myös historia sekä elämäkerrat ja muistelmat. Olen päättänyt, että ”työasioissa” luetut kirjat eivät lukuhaasteeseen sotkeudu, mutta ehkä en kuitenkaan laita näitäkään kategorioita aivan pannaan. Saatan päästää niihin liittyviä kirjoja seulan läpi, mikäli aiheet ovat tarpeeksi kaukana omasta tutkimusaiheestani eli voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että ne ovat huvin eivätkä työn vuoksi luettuja. Saapa nähdä, kuinka ensimmäisen haasteen kanssa käy. Odotan mielenkiinnolla sitä, että pääsen seuraamaan muiden luku-urakkaa ja toivon, että bongaan myös hyviä vinkkejä mielenkiintoisista tietokirjoista!

Kirjabloggaajien lukuhaasteet koskevat useimmiten romaaneja, ja nyt kun olen avaamassa mahdollisuutta haasteisiin osallistumiselle tietokirjojen kautta, aloin hiukan harkita myös erään Ofelian blogista bongaamaani 1800-luvun kirjallisuutta koskevaa haastetta. Ei varmaankaan olisi pahitteeksi lukea oman tutkimukseni aikakaudella julkaistua kaunokirjallisuutta, vaikkapa sitten haasteen vauhdittamana?