Rakkauskirjeitä Oxfordissa

Konferenssi järjestettiin Mansfield Collegessa, jossa myös yövyin.

Osallistuin heinäkuun alussa Oxfordissa Love Letters -konferenssiin, jonka teema oli väitöstutkimukseni kannalta erittäin osuva. Kirjeet ovat työni päälähdeaineisto ja nationalismin ohella olen kiinnostunut siitä, miten läheiset tunnesuhteet rakentuvat ja tulevat kerrotuiksi kirjeenvaihdossa.

Ensimmäinen kansainvälinen konferenssi, johon osallistuin oli saman järjestäjän, Inter-Disciplinary.netin, ”Letters and Letter Writing” Prahassa keväällä 2014. (Tunnisteella Letters and Letters Writing blogista löytyy useampi siihen liittyvä postaus.) Prahan konferenssin jälkeen julkaistiin myös artikkelikokoelma Private and Public Voices: An Interdisciplinary Approach to Letters and Letter Writing (Oxford, 2015), jossa oli mukana artikkelini ”The Narrative Self: Letters and Experience in Historical Research”.

Love Letters -tapaaminen ylitti odotukseni. Konferenssille oli eduksi, että laajasta kirjeteemasta oli valikoitu tarkempi fokus – rakkaus. Konsepti on erilainen kuin monissa konferensseissa: rinnakkaissessioita ei ole lainkaan ja eetoksena on, että kaikkien osallistujien edellytetään osallistuvan kaikkiin sessioihin. Parinkymmenen osallistujan joukostamme hitsautui jo kolmen päivän aika tiivis ryhmä ja parasta oli, että keskustelut saattoivat mennä koko ajan eteenpäin – sessioissa, kahvitauoilla, pubissa – , eivätkä ne jääneet muutamaan irralliseen kysymykseen kunkin session lopussa.

Oxfordin keskustaa ja turisteja.

Paikallisen historian tiedekunnan rakennus.

Väitöskirjani aineistossa olisi ollut useampia mahdollisia aiheita esitelmäksi rakkauskirjekonferenssiin, mutta valmistellessani abstraktia viime kesänä työni vaiheen perusteella teemaksi valikoitui kahden nuoren miehen välinen intiimi ja emotionaalinen kirjeenvaihto. (Konferenssipaperini löytyy täältä.) Robert Tengström ja Herman Kellgren olivat 1840-luvulla reilu parikymppisiä yliopisto-opiskelijoita, sydänystäviä, joiden suhdetta lujitti jaettu palo suomalaiskansallista projektia kohtaan. Herman tutustui myös Robertin perheeseen ja kihlautui pian salaa Robertin sisaren Sofin kanssa. Esitelmässäni käsittelin miesten välisen intiimin ystävyyden reunaehtoja 1800-luvulla ja kirjeitä sen vahvistajana, läheisen ystävyyssuhteen antamaa tukea ideaalisen, aatteellisen minä rakentamisessa ja lopuksi vielä erilaisten suhteiden sukupuolittunutta dynamiikkaa, jossa Robert korosti miesystävyyden ensisijaisuutta mutta Herman ei arvottanut suhteitaan Robertiin ja Sofiin, vaikka ne olivatkin erilaiset.

Olen tietysti historianörtti, ja esityksistä kiehtovimmat ajoittuivat verraten lähelle omaa tutkimusaihettani ja käsittelivät kirjeitä nimenomaan historiantutkimuksellisina lähteinä. Sessioista erityisen kiinnostava oli aivan ensimmäinen ”Of Love and War”, jossa käsiteltiin Yhdysvaltain sisällissodan ja ensimmäisen maailmansodan aikaisia kirjeitä. Puhujat Carol Acton, Long Bao Bui ja Daniel Kotzin eivät korostaneet aineiston luonnetta erityisesti sotakirjeinä, vaan painottivat pariskuntien kirjeenvaihtoa erilaisena ja erillisenä osana sotakokemusta, rakastavaisten omana tilana. Myös Janine Utellin esitelmä, joka käsitteli tutkija Marie Stopesin julkaisemaa kirjekokoelmaa Love-Letters of a Japanese, oli yksi mielenkiintoisimmista. Stopesilla oli 1900-luvun alussa suhde japanilaisen tiedemiehen kanssa ja sen päätyttyä onnettomasti Stopes julkaisi heidän kirjeensä kokoelmana, jonka kehystyksellä hän kirjoitti ja kertoi suhteen ja sen päättymisen uudelleen.

Veneitä ja soutajia Thamesilla. Joenrannasta tulivat mieleen Morse-dekkareiden mysteerit, joissa joella harvoin tapahtuu mitään hyvää.

Muutama esitelmä käsitteli myös käynnissä olevia, kirjeisiin liittyviä projekteja. Niillä ei niinkään ollut minun kannaltani tutkimuksellista antia, mutta ne laajensivat konferenssin näköaloja yhtä kaikki. Georgina Binnie kertoi koordinoimastaan Writing Back -projektista, joka yhdistää kirjekavereiksi yorkshirelaisia vanhuksia ja yliopiston aloittaneita nuoria tavoitteenaan vähentää yksinäisyyttä. Charlie Goldthorpe esitteli taiteellista väitöstutkimustaan, jossa hän luo uusia esineitä menetettyjen rakkauksien muistoista. Aineistokseen hän kerää ihmisten tarinoita rakkauskirjeiden muodossa. Projektiin voi tutusta ja osallistua sen verkkosivuilla.

Konferenssin verkkosivuilta löytyvät esitelmien abstraktit (A-L, M-Z)ja osasta myös paperit. Myöhemmin ilmestyy vielä proceedings-julkaisu e-kirjana. Oxford itsessään oli tietenkin viehättävä kaupunki ja siellä oli paljon nähtävää. Konferenssin jälkeen viivyin vielä pari päivää Lontoossa. Museokäynneistä ainakin riittäisi vielä kirjoitettavaa, mutta ne jääköön tuonnemmaksi. Nyt siintää päällimmäisenä mielessä kesäloma.

Advertisement

Tieteellinen seuramatka Valenciaan: European Social Science History Conference

Olin kuun vaihteessa vajaan viikon Valenciassa, jossa järjestettiin European Social Science History Conference (ESSHC). Joka toinen vuosi järjestettävä konferenssi on todella suuri. Osanottajia oli nyt yli 1700 ja ohjelmaa oli valtavasti: neljä sessioslottia aikavälillä 8.30-18.30 neljänä päivänä. Rinnakkaissessioita oli jopa 25 kerrallaan.

Tampereen yliopiston historian oppiaineessa konferenssi on suosittu ja meitä oli paikalla viitisentoista. Teimme muutaman kollegan kanssa hauskan seuramatkan: menimme yhteisellä kyydillä lentokentälle ja otimme Airbnb:n kautta kimppakämpän, jossa vajaa viikko tuli maksamaan suurin piirtein yhden hotelliyön verran per henkilö. Muutoinkin suomalaisia oli paljon, ja järjestäjien mukaan yksittäisistä yliopistoista Helsingin yliopistosta osanottajia oli eniten.

Olin organisoinut väitöskirjatutkijakollegani Julia Dahlbergin kanssa Elites and Forerunners -verkostoon session otsakkeella ”Ideas and Collective Thought in Elite Family Networks”. Oma esitykseni käsitteli tunteiden ja aatteen eli tässä tapauksessa nationalismin limittymistä Tengströmin perhepiirin lähisuhteissa otsakkeella ”Intertwined Emotions and Ideas – Construction of Finnish Nationalism in a 19th Century Family Network”. Julia puhui sosiaalisten suhteiden ja piirien merkityksestä tieteellisten ideoiden leviämisessä esimerkkinään darvinismin leviäminen Suomeen (Family Networks and Scientific Ideas. The Arrival of Darwinism in Finland). Meidän lisäksemme puhujina olivat Pernille Arenfeldt (Elite Women as Confessional Advocates in Protestant Territories, 1550–1590) ja Leena Kurvet-Käosaar (All the ’Evil’ in me has been born of a Desire for Good, for Beauty and for Truth.” Marie Under’s Epistolary Conceptualizations of Marriage and Divorce).

Kuultavaa ja pohdittavaa oli, kuten sanottu, tarjolla mitä runsaimmin. Kuuntelin esitelmiä muun muassa massakoulutuksen noususta 1800-luvulla, maa-aatelista, ”ei-ydinperheistä”, espanjalaisesta kirjetutkimuksesta ja naisista 1700-luvun kirjapainobisneksessä.

*

Valenciassa oli jo keväisen kaunista.

Tässä poimintoja muutamista teemoista, jotka jäivät eniten mielen päälle. Pohdintani perustuvat konferenssin tiimellyksessä tekemiini muistiinpanoihini ja toivon, etteivät ne sisällä kovin montaa virhettä tai väärinymmärrystä.

Sessiossa ”Crossroads of the Gendered Self” käsiteltiin erilaisia life-writing/egodokumentti-aineistoja erityisesti naisten näkökulmasta. Anne Loganin esitys käsitteli brittiläisen Lady Matthewsin ensimmäisen maailmansodan aikana kirjoittamaa päiväkirjaa. Hänen mukaansa naisten sotapäiväkirjat ovat usein esimerkiksi sairaanhoitajien kirjoittamia, mutta tässä päiväkirjassa erityistä on se, että kirjoittaja oli kotirouva. Mutta Lady Matthews oli myös feministi ja suffragettijärjestön puheenjohtaja, joka oli kiinnostunut politiikasta läpi elämänsä. Loganin mukaan päiväkirja on kiinnostava yhdistelmä patriotismia ja feminismiä. Hän myös pohti, mikä erottaa sotapäiväkirjan ”rauhanpäiväkirjasta”.

Raúl Mínguezin esitelmän ”Women Inspired by God? Personal Writings by Religious Founders in Nineteenth-Century Spain” keskeinen aineisto oli 1800-luvun alkupuolella eläneen katolisen Madre Sacramenton muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa kirjoittama autobiografinen teksti. Vaikka kutsumus oli ilmeisesti ollut varhainen, nuoruuden kirjeet käsittelivät usein muotia ja tanssia eivätkä uskonnollisia kysymyksiä. Mínguez esitti kaksi maalausta, joista toisessa Madre Sacramento oli iäkäs nainen nunnanasussaan, toisessa hän oli vauraan kauniisti pukeutunut nuori nainen. Huomiota herättävää oli, että nainen oli molemmissa teoksessa kuvattu samassa poseerausasennossa.

Sessiossa pohdittiin, kenelle kirjoittaja esittää minäänsä, kenelle ”self-presentation” on suunnattu. Erityisesti pohdittiin nuoremman ja vanhemman minän suhdetta. Oliko Lady Matthewsin päiväkirjojen ”self-presentation” suunnattu hänen tulevaisuuden minälleen? Ehkä myös hänen varttuville lapsilleen? Madre Sacramentoa esittäneet maalaukset ja autobiografia herättivät pohdintoja siitä, miten elämänkulku ja vanhempi minä kehystävät uudelleen (”reframe”) elämäntarinan. Pidin kovasti tästä ”reframe”-ajatuksesta ja siitä tulivat hakematta mieleen Jeanette Snellmanin vuosien myötä kypsyneet ja uudelleen tulkitut pohdinnat äidittömyyden vaikutuksesta hänen persoonaansa ja elämäänsä, joista olen kirjoittanut mm. Sukupuolentutkimus-lehdessä ja yhtenä esimerkkinä myös artikkelissani ”The Narrative Self”.

*

Huomasin paluumatkalla lentokoneessa muistiinpanojani lukiessani, että Theory-verkoston sessiossa ”Narrative Explanations and Historical Objectivity” esitettiin ajatuksia, jotka keskustelivat kiinnostavasti ”reframe”-pohdintojen kanssa (Koko konferenssi oli niin intensiivinen, että siellä en ehtinyt ajatella ehkä yhtään ajatusta loppuun.)

Lentomatkat sujuivat yllättävän mukavasti. Laukkukin pysyi Charles de Gaullen kentän vaihdoissa mukana molempiin suuntiin.

Paul Rothin esitelmä ”Reviving the Philosophy of History” oli erityisen kiinnostava. Viehätyin ajatuksesta, että totuudet voidaan tietää vasta jälkikäteen. Historiantutkimus tai historiallinen narratiivi ”lisää” totuuden menneisyyteen, jossa sitä ei ollut. Se on totta tietystä ajasta, mutta mahdollista tietää vain takautuvasti. Esimerkkinä Roth käytti 30-vuotista sotaa. Sen alkaessa 1618 kukaan ei voinut tietää, että kyseessä oli 30-vuotinen sota, mutta jälkikäteen voimme ajatella, että tämä on historiallinen totuus, tai tapa ryhmitellä faktoja, joka on voimassa. Historia on siis dynaamista ja muuttuu koko ajan. – Eli kuten sanotaan, menneisyyttä tulkitaan aina nykyhetkestä käsin. Elämäntarinan uudelleen kehystämiseen liitettynä vahvistuu ajatus siitä, että minän uudet tulkinnat ovat totuudellisia siitä hetkestä käsin, jolloin ne tehdään eivätkä välttämättä epätosia tai epäaitoja – kuten Jeanette Snellmanin kohdalla olen pohtinut.

Roth esitti myös, että tarinan lopun tietäminen mahdollistaa sen alun määrittämisen. Tarinaa ei voi siis kertoa ennen kuin se on päättynyt. Tähän yhdistyy mielestäni luontevasti historiantutkimukselle annettu määritelmä, jonka mukaan se tutkii päättyneitä prosesseja. Olisi mielenkiintoista saada tietää joskus, millaisia nimityksin näitä 2000-luvun ensimmäisiä vuosikymmeniä tullaan tulkitsemaan; millaisen paikan esimerkiksi nykyvinkkelistä liki loputtomilta tuntuvat talouskaaokset ja kriisitietoisuudet saavat tulevaisuuden historiantutkimuksellisissa kertomuksissa.

*

Teoreettisten pohdintojen lisäksi mieltäni kiinnitti erityisesti, hieman yllättäenkin, pukeutumisen ja muodin historiaan liittynyt sessio ”You’re Doing It Wrong! The Morals of Social Differentiation in Early Modern Europe”. Tekee välillä hyvää kuunnella jotakin itselle uutta ja vierasta. Sain muun muassa tietää, että 1600-luvun Tallinnassa yömyssyjen pitsit olivat kiellettyjä, mutta kiinnostavin esitys oli Gudrun Anderssonin varhaisen 1800-luvun muotilehtiä käsitellyt esitelmä ”Too Anxious to Please. Moralising Gender in Fashion Magazines in Early 19th Century”. Aineistona oli ruotsalainen Magasin för konst, nyheter och moder -lehti. Lehti esitteli viimeisintä muotia mutta toisaalta sarjakertomuksissa liiallista kiinnostusta luksukseen ja muotiin paheksuttiin. Naisen piti olla muotitietoinen mutta samalla täyttää velvollisuutensa vaimona ja äitinä. Anderssonin mukaan perinteisyydestään huolimatta lehti laajensi lukijoidensa käsityksiä.

Oli mielenkiintoista kuulla, että tämäntyyppinen lehti oli ilmestynyt Ruotsissa jo näin varhain. Sitä tilasivat ylempi keskiluokka, aateliset ja kaiketi jopa kuningasperhe. Lehden ilmestyminen osuu omaan tutkimusaikaani ja sukupuoleen liittyvät teemat tietenkin kiinnostavat. Jäin pohtimaan, mahtoivatko myös suomalaiset tilata tätä lehteä? Saattoivatko Tengströmin sisarukset lukea sitä? Ainakin he olivat kiinnostuneita pietarilaisesta muodista – sekä naisten että lasten.

*

Seuraava konferenssi, johon osallistun, on hyvin erityyppinen kuin ESSHC. Love Letters -tapaamiseen heinäkuussa Oxfordiin kokoontuu melko pieni joukko tutkijoita, sillä kolmen päivän aikana ei ole lainkaan rinnakkaissessioita vaan kaikki kuuntelevat toistensa esitelmät. Valinnanvaraa ei siis ole, mutta toisaalta samat keskustelut pysyvät käynnissä koko konferenssin ajan. Ja taidanpa olla paikalla ainoana suomalaisena. Oxfordin tunnelmaan aion virittäytyä Ylen lähettämillä Nuori Morse -dekkareilla.