Mamselli Marie Rouget de S:t Hermine Helsingissä

1800-luvun kirjeaineistoja tutkiessani esiin nousee usein nimiä, joita en tunnista ja joita kirjoittajat eivät sen kummemmin selitä, koska henkilöt ovat tuttuja sekä heille että kirjeen vastaanottajalle. Tutkijana jään tietenkin kaipaamaan kontekstia: kuka on kyseessä ja mihin hän liittyy? Puheenaiheena olevan henkilön taustatiedot auttavat tulkitsemaan kirjeessä sanottua paremmin ja antavat ylipäätään lisätietoja tutkimuskohteideni elämästä ja verkostoista.

Melko tunnettujen henkilöiden kohdalla Kansallisbiografia on erinomainen aloituskohta. Informatiivisten ja kompaktien artikkeleiden kautta henkilön elämän pääkohdat ja perustiedot käyvät selville. Tuntemattomampien miesten kohdalla Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli on usein hyödyllinen: sieltä selviävät opiskelijan syntymä- ja kuolinajat, vanhempien nimet, joskus muutama muukin sukulainen sekä opintojen jälkeisiä uratietoja ja asuinpaikkoja.

Naisten kohdalla näistä lähteistä ei kuitenkaan monesti ole hyötyä. 13-vuotiaan Helene Tengströmin kirjeissä esiintyy alkuvuodesta 1842 eräs mamselli Rouget. Mainintojen perusteella arvelen, että kyseessä voisi olla Helenen opettaja. Lisätiedot hänestä voisivat valaista Helenen koulutusta, josta muutoin tiedän vielä melko vähän.

Jeune fille lisant. Jean-Baptiste Camille Corot, noin 1868. Wikimedia Commons.

Hoksaan käyttää ”1800-luvun googlea”, Kansalliskirjaston digitoitua sanomalehtiarkistoa. Rajaan haun aluksi vuosiin 1835–1845, jotta tulosten määrä pysyy järkevissä rajoissa. Myöhemmin laajennan hakuvuosia, mutta kiinnostavat tulokset jakautuvat vuosille 1836–1848.

Ensimmäiset osumat vuosilta 1836, 1837 ja 1840 kertovat mamsell Rouget’n ja yhtenä vuonna mamsellien Annette ja Cecile Rouget’n saapuneen Tukholmasta Turkuun. Nämä tiedot voivat mahdollisesti koskea etsimääni henkilöä.

Kiinnostavat tiedot ovat kuitenkin 1840-luvun alkuvuosilta – juuri niiltä ajoilta, kun Helene Tengström mainitsee mamselli Rouget’n omissa kirjeissään. Syksyllä 1841 allekirjoituksella ”M. Rouget de S:t Hermine” on jätetty Helsingfors Tidningariin ilmoituksia, joissa M. Rouget kertoo antavansa opetusta ranskan ja englannin kielen puhumisessa ja kirjoittamisessa.

Sanomalehtiarkistosta saa nykyään kopioitua haluamansa kohdat tekstimuodossa, mutta muunto on paikoin varsin epäselvä. Esimerkiksi tältä näyttää kohta, jossa kerrotaan annettavan yllämainittua opetusta: ”Härmedelst fur jag tilllännagifwa att unberroiäningen uti Frän? systa och (Sngelfta fpråfen* talande och ’Irifroanbe”.

Näkymä Esplanadille 1838. Tekijä Fredrik Tengström oli tutkimieni Tengströmin sisarusten eno. Museovirasto, Musketti. CC BY 4.0.

Toukokuun 1842 ilmoituksesta saamme tietää mamselli Rouget de S:t Herminen etunimen: se on Marie. Tämä vahvistaa, että opettajatar-Rouget’lla ei välttämättä ole mitään tekemistä matkustavaisena lehteen painetun mamselli Rouget’n kanssa – ainoat mainitut etunimet kun olivat Annette ja Cecile. Nyt mamselli Rouget, josta olemme kiinnostuneita, suunnittelee seuraavana syksynä ottavansa kuusi puolihoitolaista (half-pensionärer), joille tarjotaan opetusta ranskan, englannin ja saksan kielissä sekä piirustuksessa ja maalauksessa ”ynnä kaikessa mikä kuuluu sivistyneeseen kasvatukseen” (samt i allt som tillhör en bildad uppfostran). Kaksi tai kolme nuorta tyttöä voisi myös tulla täysihoitoon samassa pihapiirissä asuvan rouvan luokse. Samansisältöistä ilmoitusta julkaistaan vielä elokuun lopullakin. Eikö mamsellin opetukseen ole kylliksi halukkaita oppilaita?

Syyskuussa 1842 Tukholmasta Turkuun saapuu mamselli Rouget. Onko kyseessä Marie? Ajankohta voisi käydä yhteen, sillä kevään ilmoituksessaan hän toivoi yhteydenotot itselleen toukokuun loppuun saakka ja sen jälkeen muuta kautta. Hän lienee siis matkustanut kesäksi pois. Myöhäisen ilmoittelun lisäksi mamselli Rouget’n pensioonin onnistumista saa epäilemään myös ilmoitus noutamattomasta kirjeestä maaliskuussa 1843: sellainen löytyy Helsingin postikonttorista nimellä Mari Rouget. Onko mamsellimme jättänyt Suomen?

Muutamaa vuotta myöhemmin, heinäkuussa 1846, neiti Rouget de S:t Hermine on vieraillut Kupittaan uudessa kylpylaitoksessa. Seuraavana talvena hän ilmoittaa Finlands Allmänna Tidningissä aikomuksestaan avata nuorille tytöille suunnatun koulun Hämeenlinnaan. Suunniteltu opetustarjonta on entisestään laajentunut. Hän itse tarjoaa opetusta ranskan kielen lukemisessa, kirjoittamisessa ja puhumisessa, piirustuksessa ja maalauksessa sekä naisten käsitöissä. Saksan kieltä opettaa syntyperäinen saksalaisnainen ja uskonnossa, historiassa, maantieteessä ja kirjoittamisessa on erillinen opettaja.

Kupittaan kylpylä ja Pyhän Henrikin lähde 1853. Vedostaja G. F. Aminoff, alkuperäisen kuvan tekijä J. J. Reinberg. Museovirasto, Musketti. CC BY 4.0.

Mutta elokuussa 1848 saamme lukea Åbo Tidningarista, että mamselli Rouget de S:t Hermine on matkustanut Tukholmaan. Tämän jälkeen sopivia osumia ei Suomen lehdistöstä näytä löytyvän.

Karistiko mamselli Marie Rouget de S:t Hermine Suomen tomut jaloistaan lopullisesti? Eikö hänen kouluihinsa tullut kylliksi oppilaita? Jään myös pohtimaan, millaisia hakuvälineitä muiden maiden kirjastoista, arkistoista ja tietokannoista voisi löytyä henkilöiden jäljittämiseen ja mamselli Rouget’nkin kohtaloon. Väitöskirjani kannalta olennainen leikkauspiste Tengströmin tyttöjen koulutuksen kanssa näyttää kuitenkin tulleen katetuksi suomalaisen lehdistön avulla.

***

Ja kun koko nimi on tiedossa, sillä voi googlata ihan tavallisesti. Ilmeisesti mamselli Rouget toimi 1850-luvulla Svenska lärarinnors pensionsföreningin johtokunnassa yhdessä mm. Fredrika Bremerin kanssa (Wikipedia + muu lähde). Svenskt biografiskt lexikonista häntä ei kuitenkaan löydy. Parempi lopettaa.

Advertisement

Alleviivauksen autuus

Abhi Sharma, CC BY 2.0.

 

Eilen töistä tullessani eteisen matolla odotti hauska yllätys: Amazonista ostamani kirja oli saapunut ja tällä kertaa olin älynnyt tilata niin kapoisen teoksen, että se oli mahtunut sisään postiluukusta.

Olen viime aikoina alkanut hankkia kirjoja omaksi. Tohtoriopintojen edetessä olen tajunnut, miten mielettömän paljon helpommaksi elämän ja tutkimuksen tekee se, että omistan tärkeistä kirjoista omat kappaleet, joita saan alleviivata niin paljon kuin haluan. Se sujuvoittaa työskentelyäni todella paljon. Teoksiin palatessani löydän helposti kohdat, jotka ovat kiinnittäneet huomioni, ja joskus marginaaleista löytyy aiemman minäni säkenöiviä tai käsittämättömiä pohdintoja käsillä olevasta aiheesta.

Parhaassa tapauksessa raapustan uudella lukukerralla marginaaliin jonkin ajatuksen ja huomaan muutaman rivin tai kappaleen päästä, että olen kirjoittanut saman idean ylös myös edellisellä lukukerralla. Onko idea siis hyvä vai onko tämä merkki siitä, että ajatukset kiertävät samaa kehää lukukerrasta toiseen?

Alleviivaan aina lyijykynällä. Se on ehdotonta. Mustekynällä tehdyt alleviivaukset ovat usein liian näkyviä ja toisinaan sottaisia. Lyijykynällä voin alleviivata melko siististi ja huomaamattomasti, mutta teen sen sentään vapaalla kädellä enkä viivaimen avulla.

Into kirjojen hankkimiseen on kasvanut, kun olen huomannut, miten kätevästi ja edullisesti niitä voi netistä tilata. Antikvariaatteihin voi toki mennä paikan päällekin, mutta verkkosivujen hakutoiminnot ovat erittäin käteviä, kun etsii jotakin tiettyä teosta. Googlen kautta löytyy monia antikvariaattisivustoja, joilla on omat hakunsa. Lisäksi olen tehnyt pari löytöä Huuto.netistä. Kansainvälisiä teoksia etsin yleensä Amazonista. Ostan siis käytettyjä kirjoja. Tarjontaa uudenveroisista ja hyväkuntoisista teoksista on paljon.

Hinnat ovat yleensä varsin kelvollisia ja postikulut saattavat Suomesta tehdyissä ostoissa olla enemmän kuin itse kirjan hinta. Etenkin Huuto.netin kautta ostettaessa paketin lähettäminen maksaa usein melko paljon. Ostin Kansa liikkeessä -teoksen vitosella, mutta postittaminen maksoi peräti 5,40 euroa. Hinta on silti melko edullinen hyväkuntoisesta käytetystä kirjasta. Vastaavasti Antikvaari.fi-sivuston kautta tilaamani Kai Häggmanin Perheen vuosisata -kirjan hinta oli 11 euroa mutta postikulut vain kaksi euroa. Hieman reiluun kymppiin on asettunut monen Suomen historiaan liittyvän teoksen hinta, kun itse teoksen ja postikulujen summat lasketaan yhteen.

Niin, ja Amazonista saapui Martin Jayn Songs of Experience. Menenpä teroittamaan lyijykynäni…

Sähköistä arkistomatkailua

Olen hiljattain tutustunut verkossa saatavilla oleviin kirkonkirjoihin ja yllättynyt jälleen siitä, miten paljon materiaalia on vain klikkausten ulottuvilla. Olin jo jonkin aikaa ajatellut, että haluaisin etsiä kirkonkirja-aineistoista tarkempia tietoja muun muassa tutkimuskohteideni lapsista. Tiesin joillakin heistä olleen pienenä kuolleita lapsia, joiden tarkkoja syntymä- ja kuolinaikoja minulla ei ollut. Suomen Sukututkimusseuran Hiski-tietokanta oli entuudestaan tuttu, mutta tiedot eivät ulottuneet vuosiin, joita halusin tarkastella.

Lisäsysäyksen uusille aineistoetsinnöille sain Jarkko Keskisen väitöskirjasta Oma ja yhteinen etu. Kauppiaiden keskinäinen kilpailu ja yhteistyö Porin paikallisyhteisössä 1765–1845. Siinä Keskinen tutkii porilaisen kauppiasyhteisön verkostoja 1700- ja 1800-luvuilla. Verkostot ovat oman työni kannalta kiinnostava teema, vaikka käsittelemäni ryhmä on kovin erityyppinen kuin Keskisen tutkimuksessa. Keskinen tutkii verkostoja erittäin laajassa aineistossa, jossa on mukana lukuisia eri sukuja. Itse taas keskityn rajattuun määrään henkilöitä, joiden keskinäisiä suhteita tarkastelen myös lähitasolla. Muodollisten ja virallisten suhteiden kuten avioliittojen ja sukulaisuuksien lisäksi olen kiinnostunut kokemuksellisesta, henkilökohtaisesta näkökulmasta.

Joka tapauksessa Keskisen tutkimuksesta sain lisää pontta kirkonkirjojen pariin etsiytymiseen, sillä hänen tutkimuksensa avasi silmiäni lisää esimerkiksi kummisuhteiden merkityksille. Mietin, voisivatko kummisuhteet paljastaa jotakin siitä, ketkä omassa verkostossani olivat erityisen paljon tekemisissä tai keihin tietyt pariskunnat halusivat vahvistaa suhteitaan.

Kysyvä ei eksy, ja sainkin työpaikalla vinkin nämä aineistot tuntevalta tutkijalta. Kirkonkirjoja on laajalti saatavilla digitoituina sekä Kansallisarkiston digiarkistossa että Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen verkkosivuilla.

Kieltämättä sähköisten kirkonkirjojen manuaalinen läpikäyminen on työläämpää kuin Hiski-tietokannan klikkailu, mutta joka tapauksessa on erittäin kätevää, että tällaiseen aineistoon pääsee käsiksi omalta työhuoneelta käsin. Toki Hiskinkin antamat tiedot kannattaa tarkistaa alkuperäisistä kuvista, mutta sen avulla löytää oikean kohdan rivakasti.

Sähköisten kirkonkirjojen selailu on myös melko nopeaa, jos tietää esimerkiksi etsimänsä lapsen syntymäpäivän. Vuoden tarkkuudella läpikäyminen kestää hieman kauemmin. Tässäkin tilanteessa sain kyllä apua Googlen ihmemaasta: esimerkiksi Helene ja Paavo Tikkasen tyttären Johanna Schybergsonin syntymäpäivä löytyi hakukoneen avulla. Kaupan päälle sain tietää, että hän on yksi ensimmäisistä keksintöjään patentoineista naiskeksijöistä!

 

Kirjallisuutta
Jarkko Keskinen: Oma ja yhteinen etu. Kauppiaiden keskinäinen kilpailu ja yhteistyö Porin paikallisyhteisössä 1765–1845. Turun yliopisto 2012.

Tikkasten suvun jäljillä

Kansallisbiografiaan on helppo uppoutua. Vaikka suora linkitys ei ole verkkoversiossa kovin hyvällä tolalla, artikkelista toiseen luoviminen on helppoa ja kiehtovaa. Niiden lopusta löytyvät perustiedot – vanhemmat, avioliitot, lapset – , joiden kautta voi seikkailla erilaisissa sukupuissa. Tarvittaessa Ylioppilasmatrikkelista ja vaikka Hiski-tietokannasta löytyy jatkoa.

Väitöstutkimukseni keskiössä on J. J. Tengströmin perhe. Hänen keskimmäinen tyttärensä Helene avioitui vuonna 1851 erään Paavo Tikkasen kanssa. Tikkasten poika Johan Jakob oli ensimmäinen suomalainen taidehistorian professori. Sekä isä että poika löytyvät Kansallisbiografiasta. Sukunimihakuun tarttuu kuitenkin muitakin Tikkasia ja lapsien joukosta löytyy lisää. Johan Jakobin poika Toivo Robert ei omaa artikkelia ole saanut. Hänen jäljilleen auttaa Wikipedia, joka kertoo, että hän oli arkkitehti ja hänellä oli olympiamenestystä ammunnassa.

Toivo Robertin poika taas oli kirjailija ja piirtäjä Henrik Tikkanen. Hänen Kansallisbiografia-artikkelistaan kiinnostuin, sillä hänen merkittävimpänä teoksenaan mainittiin niin sanotut osoiteromaanit: kolmen pienoisromaanin sarja, jossa Tikkanen käsittelee omia ja sukunsa vaiheita hätkähdyttävällä tavalla. Hän käsittelee myös naissuhteitaan, joista ylimmäksi nousee suhde Märtaan – kirjailija Märta Tikkaseen, siis.

Osoiteromaanit on julkaistu yhteisniteenä, jonka takakansi lupaa Kulosaarentie 8:n aloittavan ”Tikkasen häkellyttävän omaelämäkerrallisen, uljaan suomenruotsalaisen kulttuurisuvun vaiheita säälimättömästi perkaavan trilogian.” Kirjablogeissakin lainattu aloituskappale kuuluu:

Tämä on karmea tarina synnillisestä elämästä, äkkikuolemasta, haureudesta ja viinasta. Aiheena on eräs onneton perhe ja sen taistelu kohtaloaan vastaan, sehän juuri kaikessa mahdottomuudessaan on elämän tarkoitus. (7)

Teoksen tyyli tempaa mukaansa, mutta tapahtumat ovat rujoja, rivoja ja raadollisia. Henrik Tikkanen oli alkoholisti, samoin hänen isänsä. Suhde isään näyttäytyy romaanissa päähenkilön elämän kipupisteenä, ainakin yhtenä keskeisenä niistä.

Romaania on vaikea lukea ajatellen, että kertoja on nimenomaan romaanin kertoja eikä Henrik Tikkanen sinänsä. Teosta sävyttävät viiltävät huomiot ympäristöstä, ihmisistä ja itsestä. Henrik on jo kaukana Helenestä, mutta Henrikin isän suhteen en voinut olla ajattelematta Heleneä – kunpa tietäisit, millainen pojanpojastasi kehkeytyi! Vaikka ei Helenellä tietenkään ole asian kanssa suoraan mitään tekemistä. Hän kuoli pian poikansa Johan Jakobin syntymän jälkeen, mikäli käsitykseni on oikea.

Erityisen ahnaasti olen lukenut kohdat, joissa Henrik Tikkanen sivuaa sukuaan ja sen vaiheita. Mielenkiintoista on ollut myös pohtia, mihin hänen käsityksensä suvustaan ja sen jäsenten kohtaloista perustuvat. Paikoin olen pohtinut, olenko niin sanotuista faktoista samaa vai eri mieltä. Joitain asioita käännöskin saattaa sekoittaa. Lyhyitä mainintoja saavat kansallisrunoilija Runeberg, arkkipiispa Tengströmin muotokuva ja ikääntynyt professori Gunnar Castrén, joka polveutui Helenen sisaresta Nataliasta ja tämän miehestä M. A. Castrénista.

Monin paikoin Henrik Tikkanen vetoaa sukunsa kiroukseen. Hän aloittaa tarinan isoisänsä isästä Paavosta, jonka tausta oli talonpoikainen.

Milloin kirous sai alkunsa vai oliko sitä ylipäänsä olemassakaan, sitä en voi varmasti sanoa, mutta sen verran tiedän, että isoisäni isälle, joka oli hyvin lahjakas ja menestyksekäs mies, kävi kovin hullusti. Hänellä oli merkillinen kyky sekä onnistua että epäonnistua samalla kertaa. (10)

Henrik Tikkanen arvioi, ettei hänen isoisänsä isä ollut mikään komea mies mutta ”ilmeisesti hänessä oli paljon muuta, koska häntä onnistu aivan harvinaisella tavalla: hän meni naimisiin ruotsalaisen säätyläistytön kanssa.” Kaiken lisäksi tytön, siis Helenen, äidinisä oli arkkipiispa.

Henrik Tikkanen kuvaa, kuinka isoisän isä perusti ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden ja omisti kirjapainon, jossa painatettiin suomenkielisiä kirjoja. Henrik kuvaa omintakeisella tavalla isoisänsä isän onnen kääntymistä.

Hänen kotinsa paloi poroksi ja laiva joka oli tuomassa koneita hänen painoonsa kärsi haaksirikon, ja kun häntä syytettiin siitä että hän pyrki rikastumaan tietämättömien suomalaisten kustannuksella, hän jätti lehden ja kirjapainon ja siirtyi asumaan hullujenhuoneeseen, jossa hän sittemmin kuoli hyvin onnettomana miehenä. (11)

Isänisänsä Henrik kertoo sen sijaan olleen onnellinen mies, joka onnistui kaikessa mihin ryhtyi. Todeten tosin, että hän vältti ryhtymästä sellaiseen, missä olisi voinut epäonnistua. Isänisänsä, ja itsensä hänen kauttaan, hän linkittää Runebergiin ja arkkipiispa Tengströmiin.

Isänisästä oli, sen jälkeen kun hänen isänsä oli otettu Lapinlahden hullujenhuoneeseen, pitänyt huolta kansallisrunoilija Runebergin käly joka oli arkkipiispan veljentytär. — Minulla on hurmaava valokuva isänisästä pikkupoikana istumassa Runebergin kuistin portailla pikkusiskonsa kanssa. (14)

Kuvassa Johan Jakob istuu pienimpänä ja piskuisimpana oikeassa alalaidassa. Lisätietoja ja toinen digitaalinen versio löytyvät Museoviraston Kuvakokoelmat.fi-palvelusta. Kuvassa ovat mukana paitsi J. L. ja Fredrika Runeberg ja Johan Jakob ja sisarensa Johanna Tikkanen myös muun muassa Carolina Tengström ja Sofi Kellgren sekä Natalia ja Robert Castrén. Se on otettu kesäkuussa 1863.

Suvun vaiheet ovat Henrik Tikkasen omaa perhettä lukuun ottamatta läsnä lähinnä romaanitrilogian alussa. Viimeisessä osassa, Mariankatu 26, hän kiertää kohtalonsa kadulle, jossa hänen ”esi-isiensä talo” sijaitsi, numerossa yhdeksän.

 

Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8. Majavatie 11. Mariankatu 26. Suom. Elvi Sinervo. WSOY 2004 (1976–1977).

Miellekarttoja ja sukupuita

En ole yleensä ollut suuri miellekarttojen ystävä, mutta tänä syksynä olen havahtunut niiden hyödyllisyyteen aineistojen ja ajatusten jäsentämisessä. Tutkin Kruununhaan verkostoksi nimeämääni ryhmää, joka oli 1800-luvun puolivälissä monin tavoin mukana kansallisessa projektissa. Olen hahmottanut verkoston sisäisiä suhteita miellekartoilla ja sukupuilla, mikä on osoittautunut erittäin hyödylliseksi. Visualisointi konkretisoi suhteita ja auttaa näkemään erilaisia yhteyksiä. Kartan laatiminen henkilöistä ja suhteista on jo olemassa olevien tietojeni uudelleen järjestämistä, mikä avaa niitä uusilla tavoilla.

Olen tehnyt muistikirjaani aivan perinteisiä miellekarttoja käsin. Tässä tavassa on hyvää se, että itse piirtäessään voi laatia juuri sellaisia yhteyksiä, palluroita ja lisäyksiä kuin haluaa. Kartta ei kuitenkaan ole kovin helposti muokattavissa, vaan se on usein jokseenkin epäsiisti, kun kiemuroista ja laatikoista tulee yhä monimutkaisempia. Useiden versioiden tekeminen tai puhtaaksikirjoittaminen ja -piirtäminen ei tunnu mielekkäältä.

Samoin kuin tekstin, myös miellekarttojen rakentaminen on mielestäni helpompaa tietokoneella. Eri osasia voi muokata ja siirrellä mutta silti jälki pysyy siistinä. Olen testaillut erilaisia mielle- ja käsitekarttojen laatimiseen tarkoitettuja verkkosovelluksia ja ohjelmia. Ilmaisohjelmat.fi-sivusto on aarreaitta tässäkin tarkoituksessa: se sisältää vinkkejä, suosituksia ja arvioita nimensä mukaisesti erilaisista ilmaisista ohjelmistoista. Liki mitä tahansa ohjelmaa kaivattaessa sivusto on hyvä lähtökohta etsinnöille. Kokeilemiskynnys on myös käytännössä olematon, kun ohjelmat eivät maksa mitään.

Mielle- ja käsitekarttoja löytyy sekä verkkosovellusten että ohjelmistojen joukosta. En kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja ole testannut, mutta eräiden kokeilujen jälkeen olen omaa tarkoitustani varten havainnut hyödyllisimmäksi melko simppelin bubbl.us-verkkosovelluksen. Sekään ei ole täydellinen, mutta pystyn sen avulla laatimaan kuplia, joihin voin kirjoittaa, sekä relaatioita, joita on myös mahdollista nimetä. Ohjelmassa voi tehdä automaattisesti parent- ja child-kuplia, mutta jostain syystä olen pitänyt niiden käyttämistä hankalana, ja olen tehnyt ainoastaan saman tason kuplista koostuvia karttoja, sillä niiden siirteleminen ja relaatioiden muokkaaminen on helppoa.

Tengströmien sukupuun hahmottelua.

Huono puoli bubbl.us-sovelluksessa on se, että ilmaiseen versioon voi tallettaa kerralla vain kolme karttaa. Omalle tietokoneelle niitä voi tallentaa esimerkiksi jpg-muodossa. Muokattavissa ne ovat vain verkkosovelluksen kautta. Toisaalta olen vahingossa huomannut, että palveluun voi tehdä useampia käyttäjänimiä. Itsellänikin on kaksi, sillä loin uuden, kun en muistanut, että minulla oli jo tili olemassa jonkin varhaisemman kokeilukerran jäljiltä.

Olen nyttemmin innostunut hahmottelemaan miellakarttoina paitsi verkostoja ja sukupuita myös erilaisia teoreettisia kehitelmiä. Käsitteiden yhteyksien visualisointi tuntuu hyödylliseltä. En ole koskaan ollut piirtäjänä erityisen lahjakas, joten siistien ja johdonmukaisten karttojen työstäminen tietokoneohjelmalla tuntuu ehkä siksikin mielekkäältä. Täsmällistä miellekarttahahmotusta voi katsella tyytyväisenä. Välillä tosin voi innostua lisäilemään jo kerran valmistuneeseen karttaan vielä ”muutaman” kuplan ja relaation. Silloin saa huomata, että hyvä kartta on sellainen, jossa on sopiva määrä relevanttia informaatiota.

Pikakontekstointia internetissä

Visioimme muutama päivä sitten yhden kaverini kanssa 2100-luvun historiantutkimusta: millaista digiarkeologiaa lähteiden etsiminen tulee olemaan, kun niin monet meidän aikamme ilmiöt ovat tallentuneet vain digitaaliseen muotoon tai verkkoihin? Hauskan välähdyksen internet-menneisyydestä antaa jo nyt esimerkiksi Internet Archive: Wayback machine -sivusto, josta pystyy kaivamaan esiin yli 15 vuotta vanhoja versioita eri verkkosivuista. Miltäpä näytti esimerkiksi Ylen nettisivu joulukuussa 1996?

Historiantutkimukselle hyödyllisiä verkkosivuja ja -palveluita on lukuisia. Monien elämää ovat helpottaneet erilaiset mahdollisuudet päästä aineistoihin käsiksi digitaalisesti sekä useat tietokannat ja portaalit. Esimerkiksi Finna on uusi kiinnostavalta vaikuttava palvelu. Sen tarkoitus on tuoda samalle sivustolle ja yhden hakutoiminnon taakse arkistojen, kirjastojen ja museoiden aineistoja. Tässä vaiheessa Finna toimii vielä beta-versiona.

Historiaerityisten aineistojen ja tietokantojen lisäksi verkosta voi saada paljon iloa sellaisistakin palveluista, jotka eivät sinänsä ole menneisyyden tutkijalle suunnattuja. Olen ollut hieman yllättynyt siitä, kuinka usein konsultoin Googlea lukiessani 1800-luvun puoliväliin sijoittuvaa kirjeaineistoa työhuoneellani. (Kirjeetkin ovat tietysti digikuvina koneellani, sillä olen käynyt ahkerasti harrastamassa valokuvausta eri arkistoissa.) Lukemissani kirjeissä ollaan usein matkoilla, joko varsin lyhyillä tai peräti ulkomailla. Google Maps -palvelusta on helppo tarkistaa, missä tutkimuskohteeni kulloinkin majailee, ja reittiohjeiden avulla voi saada summittaisen käsityksen siitä, kuinka kaukana kotoa hän on tai kuinka pitkiä päivämatkoja hän on tehnyt. Monet ruotsinkieliset paikannimet ovat myös olleet minulle outoja, mutta normaali googlettaminen tai nimen syöttäminen karttapalveluun on useimmiten erittäin valaisevaa.

Internet on myös yllättävän hyödyllinen silloin, kun pitää jäljittää jotakuta 200 vuotta sitten elänyttä henkilöä. Toki olen varsinaisista kohdehenkilöistäni aika hyvin perillä, mutta kirjeissä vilisee kaikenlaisia sukulaisia ja tuttavia, ja nopea lisätietojen löytäminen auttaa usein ymmärtämään, mistä tekstissä on kyse. Kansallisbiografia sisältää laajan kokoelman henkilöartikkeleita ja se on usein hyödyllinen, vaikka juuri etsimästäni henkilöstä ei olisi omaa julkaisua. Siellä saattaa nimittäin olla artikkeli hänen isästään, äidistään tai muusta sukulaisestaan, ja näin voi päästä jäljille ja saada selville sellaisia yksinkertaisia asioita kuin syntymäaikoja. Ne auttavat nopeasti käsittämään, että eräätkin kirjeiden riveillä esiintyvät merkkimiehet ovat niiden kirjoitusajankohtana olleet vasta pieniä pojankoltiaisia. Jos kirjeissä esiintyvät nimipäiväsankarien nimet hämmentävät, tiedoista voi bongailla henkilöiden toisetkin nimet, jolloin mysteeri usein selviää. Toinen hyödyllinen henkilöhistoriallinen verkkoaineisto ovat Ylioppilasmatrikkelit, joista löytyy perustietoja sekä vuosina 1640–1852 että 1853–1899 yliopistossa opiskelleiden urasta, sukulaisuussuhteista ja elämän tärkeistä päivämääristä.

Myös kirjeiden ajoituksia päätellessäni internet on monesti ollut ystäväni. Erilaisten kalenterisivustojen kautta voi saada silmiensä eteen 1800-luvun puolivälin kalentereita, joista selviää esimerkiksi yksinkertaisesti se, mikä viikonpäivä jokin päivämäärä tiettynä vuonna on ollut. Tästä on hyötyä, jos kirje on päivätty vaikkapa maanantai-illalle 19. maaliskuuta. Usein minulla on sisällön perusteella käsitys siitä, mitkä vuodet ovat mahdollisia kirjoitusajankohtia. Vertaamalla viikonpäivää ja päivämäärää näiden potentiaalisten vuosien kalentereihin voin saada tukea ajoitusta koskeville päätelmilleni. Vanhoista kalentereista on myös apua, kun pohdin kirjeenvaihdon etenemistä: milloin mikäkin kirje on ollut perillä vastaanottajalla, mitkä kaikki kirjeet hän on lukenut vastausta laatiessaan? Kirjeissä saatetaan kommentoida vaikkapa, että 20. päivä kirjoittamasi kirje saapui viime torstaina. Kalenterista voi vilkaista, miten kauan kirjeellä on kestänyt ja kuinka pian vastausta on alettu kirjoittaa.

Netti tarjoaa siis monia mahdollisuuksia pikakontekstointiin. Mutta tietenkin: lähdekritiikkiä unohtamatta..!