En ole yleensä ollut suuri miellekarttojen ystävä, mutta tänä syksynä olen havahtunut niiden hyödyllisyyteen aineistojen ja ajatusten jäsentämisessä. Tutkin Kruununhaan verkostoksi nimeämääni ryhmää, joka oli 1800-luvun puolivälissä monin tavoin mukana kansallisessa projektissa. Olen hahmottanut verkoston sisäisiä suhteita miellekartoilla ja sukupuilla, mikä on osoittautunut erittäin hyödylliseksi. Visualisointi konkretisoi suhteita ja auttaa näkemään erilaisia yhteyksiä. Kartan laatiminen henkilöistä ja suhteista on jo olemassa olevien tietojeni uudelleen järjestämistä, mikä avaa niitä uusilla tavoilla.
Olen tehnyt muistikirjaani aivan perinteisiä miellekarttoja käsin. Tässä tavassa on hyvää se, että itse piirtäessään voi laatia juuri sellaisia yhteyksiä, palluroita ja lisäyksiä kuin haluaa. Kartta ei kuitenkaan ole kovin helposti muokattavissa, vaan se on usein jokseenkin epäsiisti, kun kiemuroista ja laatikoista tulee yhä monimutkaisempia. Useiden versioiden tekeminen tai puhtaaksikirjoittaminen ja -piirtäminen ei tunnu mielekkäältä.
Samoin kuin tekstin, myös miellekarttojen rakentaminen on mielestäni helpompaa tietokoneella. Eri osasia voi muokata ja siirrellä mutta silti jälki pysyy siistinä. Olen testaillut erilaisia mielle- ja käsitekarttojen laatimiseen tarkoitettuja verkkosovelluksia ja ohjelmia. Ilmaisohjelmat.fi-sivusto on aarreaitta tässäkin tarkoituksessa: se sisältää vinkkejä, suosituksia ja arvioita nimensä mukaisesti erilaisista ilmaisista ohjelmistoista. Liki mitä tahansa ohjelmaa kaivattaessa sivusto on hyvä lähtökohta etsinnöille. Kokeilemiskynnys on myös käytännössä olematon, kun ohjelmat eivät maksa mitään.
Mielle- ja käsitekarttoja löytyy sekä verkkosovellusten että ohjelmistojen joukosta. En kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja ole testannut, mutta eräiden kokeilujen jälkeen olen omaa tarkoitustani varten havainnut hyödyllisimmäksi melko simppelin bubbl.us-verkkosovelluksen. Sekään ei ole täydellinen, mutta pystyn sen avulla laatimaan kuplia, joihin voin kirjoittaa, sekä relaatioita, joita on myös mahdollista nimetä. Ohjelmassa voi tehdä automaattisesti parent- ja child-kuplia, mutta jostain syystä olen pitänyt niiden käyttämistä hankalana, ja olen tehnyt ainoastaan saman tason kuplista koostuvia karttoja, sillä niiden siirteleminen ja relaatioiden muokkaaminen on helppoa.
Huono puoli bubbl.us-sovelluksessa on se, että ilmaiseen versioon voi tallettaa kerralla vain kolme karttaa. Omalle tietokoneelle niitä voi tallentaa esimerkiksi jpg-muodossa. Muokattavissa ne ovat vain verkkosovelluksen kautta. Toisaalta olen vahingossa huomannut, että palveluun voi tehdä useampia käyttäjänimiä. Itsellänikin on kaksi, sillä loin uuden, kun en muistanut, että minulla oli jo tili olemassa jonkin varhaisemman kokeilukerran jäljiltä.
Olen nyttemmin innostunut hahmottelemaan miellakarttoina paitsi verkostoja ja sukupuita myös erilaisia teoreettisia kehitelmiä. Käsitteiden yhteyksien visualisointi tuntuu hyödylliseltä. En ole koskaan ollut piirtäjänä erityisen lahjakas, joten siistien ja johdonmukaisten karttojen työstäminen tietokoneohjelmalla tuntuu ehkä siksikin mielekkäältä. Täsmällistä miellekarttahahmotusta voi katsella tyytyväisenä. Välillä tosin voi innostua lisäilemään jo kerran valmistuneeseen karttaan vielä ”muutaman” kuplan ja relaation. Silloin saa huomata, että hyvä kartta on sellainen, jossa on sopiva määrä relevanttia informaatiota.
Paluuviite: ”Liikkeellä” 1800-luvulla | Hermeneuttinen karuselli