Konferenssi järjestettiin Mansfield Collegessa, jossa myös yövyin.
Osallistuin heinäkuun alussa Oxfordissa Love Letters -konferenssiin, jonka teema oli väitöstutkimukseni kannalta erittäin osuva. Kirjeet ovat työni päälähdeaineisto ja nationalismin ohella olen kiinnostunut siitä, miten läheiset tunnesuhteet rakentuvat ja tulevat kerrotuiksi kirjeenvaihdossa.
Ensimmäinen kansainvälinen konferenssi, johon osallistuin oli saman järjestäjän, Inter-Disciplinary.netin, ”Letters and Letter Writing” Prahassa keväällä 2014. (Tunnisteella Letters and Letters Writing blogista löytyy useampi siihen liittyvä postaus.) Prahan konferenssin jälkeen julkaistiin myös artikkelikokoelma Private and Public Voices: An Interdisciplinary Approach to Letters and Letter Writing (Oxford, 2015), jossa oli mukana artikkelini ”The Narrative Self: Letters and Experience in Historical Research”.
Love Letters -tapaaminen ylitti odotukseni. Konferenssille oli eduksi, että laajasta kirjeteemasta oli valikoitu tarkempi fokus – rakkaus. Konsepti on erilainen kuin monissa konferensseissa: rinnakkaissessioita ei ole lainkaan ja eetoksena on, että kaikkien osallistujien edellytetään osallistuvan kaikkiin sessioihin. Parinkymmenen osallistujan joukostamme hitsautui jo kolmen päivän aika tiivis ryhmä ja parasta oli, että keskustelut saattoivat mennä koko ajan eteenpäin – sessioissa, kahvitauoilla, pubissa – , eivätkä ne jääneet muutamaan irralliseen kysymykseen kunkin session lopussa.
Oxfordin keskustaa ja turisteja.
Paikallisen historian tiedekunnan rakennus.
Väitöskirjani aineistossa olisi ollut useampia mahdollisia aiheita esitelmäksi rakkauskirjekonferenssiin, mutta valmistellessani abstraktia viime kesänä työni vaiheen perusteella teemaksi valikoitui kahden nuoren miehen välinen intiimi ja emotionaalinen kirjeenvaihto. (Konferenssipaperini löytyy täältä.) Robert Tengström ja Herman Kellgren olivat 1840-luvulla reilu parikymppisiä yliopisto-opiskelijoita, sydänystäviä, joiden suhdetta lujitti jaettu palo suomalaiskansallista projektia kohtaan. Herman tutustui myös Robertin perheeseen ja kihlautui pian salaa Robertin sisaren Sofin kanssa. Esitelmässäni käsittelin miesten välisen intiimin ystävyyden reunaehtoja 1800-luvulla ja kirjeitä sen vahvistajana, läheisen ystävyyssuhteen antamaa tukea ideaalisen, aatteellisen minä rakentamisessa ja lopuksi vielä erilaisten suhteiden sukupuolittunutta dynamiikkaa, jossa Robert korosti miesystävyyden ensisijaisuutta mutta Herman ei arvottanut suhteitaan Robertiin ja Sofiin, vaikka ne olivatkin erilaiset.
Olen tietysti historianörtti, ja esityksistä kiehtovimmat ajoittuivat verraten lähelle omaa tutkimusaihettani ja käsittelivät kirjeitä nimenomaan historiantutkimuksellisina lähteinä. Sessioista erityisen kiinnostava oli aivan ensimmäinen ”Of Love and War”, jossa käsiteltiin Yhdysvaltain sisällissodan ja ensimmäisen maailmansodan aikaisia kirjeitä. Puhujat Carol Acton, Long Bao Bui ja Daniel Kotzin eivät korostaneet aineiston luonnetta erityisesti sotakirjeinä, vaan painottivat pariskuntien kirjeenvaihtoa erilaisena ja erillisenä osana sotakokemusta, rakastavaisten omana tilana. Myös Janine Utellin esitelmä, joka käsitteli tutkija Marie Stopesin julkaisemaa kirjekokoelmaa Love-Letters of a Japanese, oli yksi mielenkiintoisimmista. Stopesilla oli 1900-luvun alussa suhde japanilaisen tiedemiehen kanssa ja sen päätyttyä onnettomasti Stopes julkaisi heidän kirjeensä kokoelmana, jonka kehystyksellä hän kirjoitti ja kertoi suhteen ja sen päättymisen uudelleen.
Veneitä ja soutajia Thamesilla. Joenrannasta tulivat mieleen Morse-dekkareiden mysteerit, joissa joella harvoin tapahtuu mitään hyvää.
Muutama esitelmä käsitteli myös käynnissä olevia, kirjeisiin liittyviä projekteja. Niillä ei niinkään ollut minun kannaltani tutkimuksellista antia, mutta ne laajensivat konferenssin näköaloja yhtä kaikki. Georgina Binnie kertoi koordinoimastaan Writing Back -projektista, joka yhdistää kirjekavereiksi yorkshirelaisia vanhuksia ja yliopiston aloittaneita nuoria tavoitteenaan vähentää yksinäisyyttä. Charlie Goldthorpe esitteli taiteellista väitöstutkimustaan, jossa hän luo uusia esineitä menetettyjen rakkauksien muistoista. Aineistokseen hän kerää ihmisten tarinoita rakkauskirjeiden muodossa. Projektiin voi tutusta ja osallistua sen verkkosivuilla.
Konferenssin verkkosivuilta löytyvät esitelmien abstraktit (A-L, M-Z)ja osasta myös paperit. Myöhemmin ilmestyy vielä proceedings-julkaisu e-kirjana. Oxford itsessään oli tietenkin viehättävä kaupunki ja siellä oli paljon nähtävää. Konferenssin jälkeen viivyin vielä pari päivää Lontoossa. Museokäynneistä ainakin riittäisi vielä kirjoitettavaa, mutta ne jääköön tuonnemmaksi. Nyt siintää päällimmäisenä mielessä kesäloma.
Hermeneuttinen karuselli 