”Silloin kun minä olin nuori” -luettelo

Maksuttoman koulutuksen puolesta 2010. suviih, CC BY-NC 2.0.

Tänään järjestettävä opintotukimielenosoitus innoitti muistelemaan vanhoja. Pieni katsaus muistilokeroihin sekä kirjallisuuteen osoittaa, että menneiden urotöiden vaikutukset ovat ikävä kyllä jatkuvasti jääneet lyhytaikaisiksi. Varma kevään merkki on opiskelijamielenosoitus – valitettavasti!

Tänään en suunnannut Helsinkiin, mutta hengessä mukana ollessa heräsi kysymys, montako kertaa opintotuen ja muiden opintoasioiden tiimoilta olen matkustanut Helsinkiin tai marssinut Tampereella.

Aloitin opintoni syksyllä 2005, niiden joukossa, joilta ensimmäistä kertaa opintojen suoritusaikaa oli rajattu. En siis ehtinyt mukaan kevään 2004 mielenosoituksiin, joissa rajauksia vastustettiin. Tuolloin Helsinkiin kokoontui 10 000 opiskelijaa, mutta rajaukset tulivat voimaan.

Opiskelijajärjestöt aloittivat vuonna 2006 opintorahan korotukseen tähtäävän ”Nouse jo!” -kampanjan. Kampanja-adressiin kerättiin noin 120 000 nimeä. Lisäksi lokakuussa 2006 eri puolilla maata osoitettiin mieltä asian puolesta. Arvelen, että tuolloinen mielenilmaus Tampereen Keskustorilla on ensimmäinen, johon olen opiskeluaikanani osallistunut. Vuonna 2008 opintoraha nousi 15 prosentilla ja tulorajat 30 prosentilla.

Vuonna 2009 opiskelijaliikehdintää nostatti uusi yliopistolaki. Kritiikin kohteena olivat muun muassa demokraattisen päätöksenteon heikkeneminen ja elinkeinoelämän merkityksen korostuminen. Tuolloin marssittiin ensin helmikuussa Tampereella ja jälleen maaliskuussa Helsingissä.

Lukukausimaksut ovat myös olleet ikuisuusaihe. Huhtikuussa 2010 Helsingissä marssittiin maksuttoman koulutuksen puolesta. Tuolloin kaikkien puolueiden edustajat antoivat eduskuntatalon portailla lupauksensa koulutuksen maksuttomuudesta – suomalaisille opiskelijoille. Muistelen, että erään puolueen edustaja, joka korosti maksuttomuutta nimenomaan suomalaisille, sai väkijoukosta vastaansa spontaanin ”kaikille!”-huudon.

Ja taas keväällä 2013 marssittiin ”Näpit irti opintotuesta” -mielenosoituksessa, kun hallituksen kehysriihen alla virisi poliittista painetta sen heikentämiseksi. Olisin halunnut mukaan, mutta sairastuin flunssaan ja jouduin tyytymään menon seuraamiseen netin välityksellä.

Viimeisin koitos, jossa olin mukana oli viime kesäkuussa, kun näyttävien #koulutuslupaus-puheiden jälkeen hallitus päättikin tehdä roimat leikkaukset koulutukseen ja tieteeseen. Mielenkiinnolla seuraan, mikä meno on tänään – toivottavasti hyvä ja vaikuttava!

///
Kirjallisuus on nolosti omaa, mutta siitä oli nopeinta etsiä tietoa ja omat muistikuvat oli helpointa liittää oman ainejärjestön kuvioihin: Rommista Tommyyn. Patinan historia 1963–2013. Patina 2013.

Advertisement

Barrikadit (taas) pystyyn!

Opiskelijat ponnistelevat parhaillaan puolustaakseen opintotukea, jonka heikentämiseen on hallituksen kehysriihen alla poliittista painetta. Vaikka FM onkin plakkarissa jo viime keväältä, tohtoriopiskelijan ja entisen opiskelijajärjestöaktiivin mieli virittyy kevään koitokseen. Opintotuki tasaa kansalaisten mahdollisuuksia kouluttautua ja sen kohtalosta kannattaa olla kiinnostunut niidenkin, joilla ei ole oma lehmä välittömästi ojassa.

Maaliskuun 20. päivä marssimme taas Senaatintorilta eduskuntatalon portaille. Tamy näyttää järjestävän banderollitalkoot saman viikon maanantaina, mikä onkin hyvä, sillä erään opiskelukaverini kanssa jo mietimme, miten saamme mielenosoitustarvikkeemme valmistettua. Vielä pitäisi keksiä jokin todella naseva kiteytys siitä, mitä haluamme sanoa!

Kirjoitin viime vuonna Tampereen yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestön Patinan 50-vuotishistorian, ja sen lomassa tulin ajatelleeksi, että 2000-lukulaiset pärjäävät aika hyvin sukupolvien välisessä aktiivisuusvertailussa. 1960- ja 1970-lukujen liikehdintä on saavuttanut jo myyttiset mittasuhteet, mutta sittemmin marssien ja mielenosoitusten määrässä 2000-luku on hyvissä lukemissa. Toisaalta siihen ovat innoittaneet, tai ehkä pitäisi sanoa piiskanneet, uuden vuosituhannen koulutuspoliittiset hankkeet, jotka ovat taanneet sen, että opiskelijaliikkeellä on ollut runsaasti syitä mielenilmauksilleen: opintoaikojen rajaukset, opintotuen yleisestä kustannuskehityksestä jälkeen jäänyt taso, uusi yliopistolaki, lukukausimaksukaavailut…

Pari kertaa olen itsekin marssinut Helsingissä opiskelija-asioiden puolesta ja joukkoon mahtuu myös useampia kertoja Tampereella. Yliopisto-opintojeni aikana olen oppinut myös sen, että on tosiaan mahdollista, että ajan myötä muistikuvat eri mielenosoituksista sekoittuvat. Joskus kai kuvittelin, että ne ovat niin erikoisia tapahtumia, että tämä ei ole mahdollista.

Varmaankin luulin mielenosoituksia unohtumattomiksi vuoden 2003 Ei iskua Irakiin -marssin jälkimainingeissa. Olin lukiolainen ja puhuimme koko alkuvuoden maailmanhistorian valinnaisella kurssilla Irakin tilanteesta: onko maassa joukkotuhoaseita, aikooko Yhdysvallat hyökätä jopa ilman YK:n turvallisuusneuvoston tukea? Kaupungilla oli jo etukäteen flaiereita, joissa kutsuttiin mielenosoitukseen hyökkäystä seuraavana iltana. Hämeensillan kaiteeseen oli spreijattu mielenosoituksen iskusanat. – Tosiaan, tämä on tainnut jäädä mieleen. Itse asiassa kansainvälistä terrorismia ja sitä vastaan käytyä sotaa on myös tarjottu ikäluokkani sukupolvikokemukseksi. Vuonna 2003 olin vieläpä sille mannheimilaisittain juuri otollisessa iässä, 17-vuotias.

Innostuin vähän muisteloimaan (tuostakin tulee jo 10 vuotta!), mutta tänä keväänä marssitaan taas opiskelijoiden asialla. Pakko myöntää, että oikeastaan tykkään siitä, että opiskelijapiireissä on vähän säpinää. Pieni herättely ja aktivismi tekee aika ajoin hyvää itse kullekin!