Pelimuseo avautui museokeskus Vapriikin toiseen kerrokseen.
Sisällissotaa käsittelevä lautapeli ehti vuoden 1918 joulumarkkinoille.
Pelimuseon yksityiskohtia on pakko arvostaa: 1990-luvulla lapsuudenkotini lankapuhelimessa oli juuri samanlainen 112-tarra.
Tässä Speden pelissä olin ällistyttävä, vain parin painalluksen päässä uskomattomasta.
Nero 2000 oli kökköydessään superhauska. Osa kysymyksistä käsitteli aika kaukaista yleistietoa, mutta kyllä suht ajattomia historiakysymyksiäkin oli joukossa.
”Sininen huone”, joka on kuulemma jo vuodelta 1985.
Kävin ennen uutta vuotta Pelimuseossa Tampereen Vapriikissa, sillä osallistuin puolisentoista vuotta sitten joukkorahoituskampanjaan. Vaikka tiesin, että kyseessä on vähän erilainen museo, oli jotenkin häkellyttävää tajuta, että Pelimuseossa todellakin saa pelata. Nostalgiatrippi oli aikamoinen etenkin ysärille ja nollarin alkuun.
Museon alkupuolella oli muutamia lautapelejä, mutta luonnollisesti varsinaiset digitaaliset pelit kattoivat vuosikymmenet 1980-luvulta eteenpäin. Vaikka Afrikan tähtikin nähtiin, mielenkiintoisin lautapeli oli ehdottomasti Punaisten ja valkoisten taistelu Suomessa 1918, joka julkaistiin jo sotavuoden joulumarkkinoille(!). Museossa kerrotaan, että sodan käsittely on tässä kahdelle pelaajalle tarkoitetussa pelissä hämmästyttävän tasapuolista.
Ehdottomasti parasta oli päästä korjaamaan lapsuuden trauma: en koskaan päässyt osallistumaan suoraan tv-lähetykseen Hugo-ohjelman pelaajana, vaikka yritin jopa kahdesti (karsintalinjalle soittaminen oli tietenkin kallista). Nyt, yli 20 vuotta myöhemmin, sain vihdoin pelata Hugoa ja pääsin pelin läpi! Lisäksi pelasin muun muassa Speden speleistä tuttua Nopeustestiä ja tietokilpailupeli Nero 2000:ta. Myös Porrasturvat oli hieno, ja lumilautailupelit toivat mieleen vuosituhannen alun.
Yksi erikoisimmista ja täysin uusista pelituttavuuksista oli Radio Mafialla 1990-luvun alussa pyörinyt Lohikäärmepuu. Se oli radion kautta pelattava roolipeli, johon kuulijat osallistuivat soittamalla lähetykseen (ks. esim. Wikipedia-artikkeli). Ohjelma pyöri muun muassa yhden ysärihenkisesti sisustetun huoneen radiossa. Peliä voi ilmeisesti myös itse pelata museossa, mutta siihen en enempää älynnyt tutustua.
Lisäksi museossa oli eri aikakausien tyyliin sisustettuja teemahuoneita. Olohuone ja kaksi lapsen tai nuoren omaa huonetta kasarin ja ysärin tyyliin olivat erityisen sykähdyttäviä. Tavarat olivat tosi oikeita monessa kohtaa: Kanarian tuliaisia, Aku Ankka -juttuja, Anna-kirjoja, KOP:n Roope-lipas, NHL-kamoja…
Mahtava sokeri pohjalla oli pelihallista löytynyt flipperi. Tykkäsin lapsena ihan hulluna flipperin pelaamisesta ja suuri pulma oli tietenkin se, että se maksoi. Olinkin liki sekaisin, kun tajusin, että Pelimuseon flipperi on ilmainen. Taitojen ruosteisuus ei haitannut, kun bonuspalloista ei tarvinnut taistella pelaamista jatkaakseen.
Muutenkin voisi harkita jonkinlaisen kausikortin hankkimista?
Hermeneuttinen karuselli 