Kekseliäs Nottbeck-näyttely viehättävässä Milavidassa

Milavida vuonna 2006. Visa580, Wikimedia Commons

Milavida vuonna 2006. Visa580, Wikimedia Commons

Teimme hiljattain työkavereiden kanssa kesäretken Näsilinnaan, joka on vuosien tauon jälkeen avannut ovensa yleisölle. Monet kerrat olen ympäröivässä puistossa haikaillut, millaista olisikaan päästä näkemään tämä myös Milavidan nimellä tunnettu ihana palatsi sisältäpuolelta. Viehättävä rakennus on nyt entisöity ja tiloihin on avattu paitsi museo myös kahvila ja ravintola.

Museo Milavidassa on tällä hetkellä kaksi näyttelyä: Näsilinnan rakennuttaneen Nottbeckin suvun tarinan kertova ”Nottbeckit – Tampereen kosmopoliitit” ja kenkäsuunnitteluun paneutuva ”Unelmien askeleet – Salvatore Ferragamo 1898–1960”. Oman mielenkiintoni kohteena oli erityisesti Nottbeckeistä kertova näyttely, sillä 1800-luvun herrasväen historia kiehtoo minua erityisesti, kuten tutkimusaiheistani voi päätellä.

Näyttely kertoo Finlaysonin puuvillatehtaan johtajana vuosina 1860–1890 toimineen Wilhelm von Nottbeckin perheen tarinaa. Vuonna 1836 Wilhelmin isä Carl Samuel Nottbeck liikekumppaneineen osti puuvillatehtaan James Finlaysonilta ja poika Wilhelm saapui Tampereella oppimaan laitoksen hoitamista. Wilhelm aviotui vuonna 1847 kreivitär Constance Marie Elise von Mengden kanssa ja heille syntyi seitsemän poikaa. Milavidan rakennutti neljäs poika Peter. Peter perheineen ei kuitenkaan ehtinyt asettua vuonna 1899 valmistuneeseen palatsiinsa. Vaimo Olga menehtyi synnytykseen jo edellisenä vuonna ja Peter itse pian tämän jälkeen umpisuolehtulehdukseen. Milavidan omistajiksi tulivat heidän neljä pientä lastaan, jotka hoitajieen asuivat palatsissa muutamia vuosia. Vuonna 1905 se myytiin Tampereen kaupungille ja vuosina 1908–1998 rakennuksessa toimi Hämeen museo. (Ks. Nottbeckeistä täältä.)

Näyttelyhuoneissa on kosketusnäyttöjä, joista voi lukea lisätietoja esineistöstä. Tämä näyttä ”avaa” taustalla näkyvän kirjahyllyn.

Näyttelyhuoneissa on kosketusnäyttöjä, joista voi lukea lisätietoja esineistöstä. Tämä näyttö ”avaa” taustalla näkyvän kirjahyllyn.

Nottbeck-näyttely oli myös teknisesti ja esillepanonsa suhteen jännittävä kokonaisuus. Ääniopastus (tai ”audio guide”) kuului lipun hintaan. Laite itsessään oli näppärä ja moderni: näyttelyn alusta sai mukaansa pienen puikon ja kuulokkeet. Puikossa ollutta nappia painamalla ja osoittamalla sen päällä seinissä olevia täpliä kuulokkeissa alkoi automaattisesti pyöriä näyttelyhuoneeseen kuuluva selostus. Olen suuri ääniopastusten ystävä. Maailmalla museoissa kulkiessani olen erittäin tyytyväinen, jos voin ostaa ääniopastuksen, hylätä matkaseurani ja uppoutua kuulemaani ja näkemääni rauhassa omissa maailmoissani. Milavidalle ehdottomasti pisteet siitä, että ääniopastuksella ei ole alettu rahastaa.

Näyttelyhuoneissa oli yksi tai useampi kosketusnäyttö, jossa oli huoneessa olevien tavaroiden kuvakkeet. Niitä painamalla esineistä sai lisätietoa. mikä oli jo itsessään mukavaa, mutta hauskin idea tämä oli yhdistettynä kirjahyllyyn. Edessä olevan kirjahyllyn kirjoja pääsi kuvakkeiden kautta selaamaan muutamien sivujen verran. Joku seurueestamme taisi huomauttaa, että laitteissa on se riski, että sen sijaan, että ihmiset katsoisivat itse esineitä, he päätyvätkin katsomaan esineiden kuvia näytöltä. Tämä voi kyllä olla totta. (Siksi ääniopastus onkin niin ihana!) Ehkä tulevaisuudessa saadaan lisätyn todellisuuden ratkaisuja, joissa tekstin voi saada virtuaalisesti silmiensä eteen samalla, kun katsoo esinettä livenä.

Taikapöytä lukee Nottbeckien kirjeitä ääneen. Mutta mistä se tietää, mitä sanoa?

Taikapöytä lukee Nottbeckien kirjeitä ääneen. Mutta mistä se tietää, mitä sanoa?

Jännittävin tekninen ratkaisu oli kirjeitä ääneen lukeva ”puhuva pöytä”. Pöydän pinnalle heijastui suorakaiteen mallinen valoläiskä, johon saattoi asettaa jonkin telineessä olevista Nottbeckien kirjeiden jäljitelmistä. Jollakin tavalla (millä?!) laite tunnisti, mikä kirje oli kyseessä ja alkoi kertoa sen kirjoittajasta ja vastaanottajasta sekä lopuksi luki tekstin ääneen. Millaiseen tunnistamistekniikkaan pöytä perustui, jäi minulle ja muillekin seurueessamme mysteeriksi. Kirjeistä kiinnostuneelle tämä ”taikapöytä” oli tietysti mitä kiehtovin kapistus!

Retkeä mieltä kiinnittävään Milavidaan sekä sitä ympäröivään viehättävään puistoon voin ehdottomasti suositella. Kahvila vaikutti asiaankuuluvan tyyriiltä, mutta ainakin kahvikupillisen verran kannattaa viipyä palatsin terassilla nottbeckiläisissä tunnelmissa.

Edinburgh – Historian rakastajan unelmakaupunki

Kävin kevätlomalla Edinburghissa, joka oli vielä viehättävämpi kaupunki kuin osasin etukäteen uskoa. Kaupungin siluettia hallitseva linna, uskomaton määrä ihania vanhoja rakennuksia, sokkeloita, portaikkoja… ja pubeja.

Kuluneen reilun vuoden aikana olen löytänyt Airbnb-palvelun, jonka kautta voi vuokrata asuntoja loman ajaksi. Periaatteessa ideana on, että yksityishenkilöt vuokraavat omaa asuntoaan toisille yksityishenkilöille, mutta käytännössä suurin osa vuokraamistani asunnoista on ollut vähintään puoliammattimaisesti hoidettuja ja nimenomaan loma-asunnoiksi tarkoitettuja. En ole Airbnb:n kautta yöpynyt ”oikeassa kodissa” kuin kerran ja sekin oli Suomen Turussa. Joka tapauksessa tämän loman asunto oli nappivalinta: ikkunasta näkyi Edinburghin linna. Muutenkin olen tykännyt asuntovaihtoehdosta lomilla. Voi nukkua niin pitkään kuin haluaa, juoda rauhassa paljon kahvia ja syödä aamupalaa. Muutenkin tilaa on tietysti paljon enemmän kuin hotellihuoneessa, puhumattakaan viihtyisyydestä. Hinta-laatusuhteeltaan hyviä vaihtoehtoja on mielestäni aika helppo löytää varsinkin, jos on edes pari kuukautta ennen matkan alkua tekemässä varausta.

Ensimmäinen varsinainen nähtävyyskohde Edinburghissa oli itse oikeutetusti linna. Opastukseksi otin audio guiden. Viime vuonna Tower of Londonissa yritin hiukan osallistua ilmaiselle, avoimelle opastuskierrokselle, mutta sen tyyli oli turhan vitsikäs. Joihinkin se tuntui uppoavan, mutta itse tykkään jämptimmästä historiameiningistä. Edinburghin linnan audio guidesta jäi kuitenkin hieman hajanainen vaikutelma ja päällimmäiseksi muistoksi kukkulalla käynyt kauhea tuuli. Silti kivimuureissa ja -saleissa on aina fiilistä. Alueella oli useita eri museoita ja Skotlannin Maryn tarinan fragmentit olivat äänioppaassa useasti esillä, mutta niiden selvittämiseksi olisin kaivannut mielummin jotakin hyvää ja selkeää kirjaa. Aloin myös kaivata Hilary Mantelin seuraavaa Henrik VIII:n aikaan sijoittuvaa historiallista romaania. Ne etenevät kuninkaan neuvonantajan Thomas Cromwellin näkökulmasta ja sisältävät runsaasti linnoja, palatseja ja juonitteluja.

viski2

Seuraavaksi kohteeksi valikoitui Skotlannin kansallismuseo. Skotlannin historiaa kuvaava näyttely oli periaatteessa aivan mielenkiintoinen, mutta tietyt kehityskulut ovat sangen samankaltaisia eri Euroopan maissa, eikä niiden kertaaminen niin paljon enää säväyttänyt. Olisin kaivannut tiukempaa narratiivia ja Skotlanti-erityisyyttä. Oikeastaan kiinnostavimpia olivat lähelle nykypäivää tulevat osiot, jotka antoivat käsityksen maan asemasta 1900-luvulla ja siitä eteenpäin. Museossa oli myös viimeistä viikkoa käynnissä ”Game Masters” -erityisnäyttely pelien historiasta. Sen suhteen kävi kuitenkin huono onni: vierailuiltapäivänä näyttely oli niin täynnä, ettei sisään enää mahtunut ja seuraavina päivinä museo oli kiinni työntekijöiden lakon vuoksi. Täytyy siis jäädä odottamaan Tampereen Vapriikkiin vuonna 2017 avautuvaa alan museota. Sillä on muuten joukkorahoituskampanja käynnissä Mesenaatissa.

Kunnon turistityylillä tuli katsastettua myös Scotch Whisky Experience, jossa tutustuttiin hassulla huvipuistomaisella kierroksella (ajettiin ”tynnyrillä”) viskin valmistusprosessiin, kuultiin luentomaisesti mutta hauskasti Skotlannin eri viskialueista ja nähtiin liki 3 500 pullon viskikokoelma. Ja kyllä siellä vähän maistettiinkin. Kokoelman pullot olivat avaamattomia, mutta hauska detalji on, että joukossa oli ainakin yksi aivan tyhjäkin, ja iso osa pulloista oli vajaita. Ajan saatossa tapahtuu haihtumista eli pullon saattaa olla samaan aikaan sekä avaamaton että tyhjä! Vanhin pullo oli 1800-luvun loppupuolelta.

Ihanin paikka oli kuitenkin keskustan itäpuolella sijaitseva Holyroodin kukkula. Aivan huipulle eli Arthur’s seatille en mennyt, mutta Radical Road -niminen reitti tuli kavuttua oikeastaan sattumalta. Käppäilin Royal Milen loppuun katsastamaan opaskirjoissa hehkutettua Skotlannin parlamentin rakennusta, mutta kukkula kiinnitti huomion ja mikäpäs sinne oli kiipeillessä ilta-auringon paisteessa. Rankka nousu se on, mutta maisemat ovat mahtavat!

Hauska pubi oli The Auld Hoose, joka sijaitsi hieman syrjässä keskeisimmiltä turistikaduilta, vähän matkan päässä Holyroodin kukkulalta. Asiakaskunta koostui nuorista paikallisista eli se oli aika eri oloista kuin lähempänä ydinkeskustaa. Siksi ehkä tunnelmakin oli kotoisampi. Paikassa oli erittäin monipuolinen kasvisruokalista, mikä on minulle silmissäni suunnaton bonus. Toinen mieleen jäänyt paikka oli Grassmarketilla, jonka kyljessä loma-asuntommekin sijaitsi. The Beehive Inn tarjosi ruokalistallaan muun muassa risottoa quornilla ja vegeteristin fish and chipsin (kalan sijaan halloumia!). Baarin läpi pääsi myös hauskalle, puutarhamaiselle sisäpihalle. Lopuksi vielä tutkimustuloksia. Empiiristen kokeideni perusteella paras siiderilaatu oli maukas Addlestones ja kakkoseksi ylsi hieman kevyempi Aspall.