Seikkailuja menneen ajan Helsingin kartoilla ja kujilla

Magnus von Wrightin maalauksessa "Kylmä talviaamu Helsingissä" (1846) avautuu näkymä Konstantininkadun (nyk. Meritullinkatu) ja Rauhankadun kulmasta Kruununhaan kattojen yli kohti Nikolainkirkkoa. Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0.

Magnus von Wrightin maalauksessa ”Kylmä talviaamu Helsingissä” (1846) avautuu näkymä Konstantininkadun (nyk. Meritullinkatu) ja Rauhankadun kulmasta Kruununhaan kattojen yli kohti Nikolainkirkkoa. Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0.

Sain juuri luettua Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvulle sijoittuvan salapoliisiromaanisarjan kolmannen osan Kuka kuolleista palaa. Pidin sarjan ensimmäisestä osasta Yön sydän on jäätä kovasti mutta toinen osa Käärmeitten kesä ei muistikuvieni mukaan iskenyt yhtä hyvin. Mutta nyt kirja taas vei mennessään. Päähenkilö Karl Axel Björk on hieman alle kolmekymppinen, tyylikäs ja älykäs hahmo, joka ei kaihda myöskään seikkailuja ja toimintaa. Mahtavaa tietysti on, että siistin sisätyönsä ohella Björk ratkoo visaisia rikosjuttuja ja kirjoittaa historian väitöskirjaa.

Hämeen-Anttila kutoo tarinansa taitavasti aikakauden historialliseen kontekstiin. Kirjan etu- ja takasisäkansista löytyy ajan Helsinkiä kuvaava kartta, jonka tihrustamiseen omalla kohdallani luo lisämielenkiintoa se, että Björkin kulmat Kruununhaassa ovat melko samat kuin omien tutkimuskohteideni Tengströmien 1800-luvun puolivälissä. Muutoinkin on mielenkiintoista havainnoida, miten kaupunki on muuttunut viimeisen sadan vuoden aikana. 1920-luku on kiinnostavasti oman tutkimusaikakauteni ja nykypäivän välissä: esimerkiksi osa nimistöstä on tuttua 2000-luvulta, osa 1800-luvulta.

Tengströmit asuivat 1850-luvulla Mariankadun numerossa 9. Kruununhaan asuintalot olivat tyypillisesti yksikerroksisia puutaloja, jotka sijaitsivat kadun varressa. Nykyään paikalla on tummanpuhuva toimistorakennus. Finna-palvelun mukaan talon arkkitehti on C. L. Engel. Eric Sundström, Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0.

Tengströmit asuivat 1850-luvulla Mariankadun numerossa 9. Kruununhaan asuintalot olivat tyypillisesti yksikerroksisia puutaloja, jotka sijaitsivat kadun varressa. Nykyään paikalla on tummanpuhuva toimistorakennus. Finna-palvelun mukaan talon arkkitehti on C. L. Engel. Eric Sundström, Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0.

Oli myös hauskaa, että Hämeen-Anttila mainitsi tärkeiksi lähteikseen Helsingin Sanomien julkaisemat korttelikirjat. Itsekin olen Tengströmien ja kumppaneiden asuinseutuja ja niiden tunnelmia jäljittäessäni mielenkiinnolla lukenut mm. Kaija Ollilan ja Kirsti Topparin teosta Puhvelista Punatulkkuun: Helsingin vanhoja kortteleita (1977/1986) ja uudempaa Eeva Järvenpään ja Sirpa Räihän julkaisua Vanhinta Helsinkiä: Kertomuksia Kluuvin ja Kruununhaan kortteleista (2007). Muutama vuosi sitten linkitin blogiini omien Kruununhaka-seikkailujeni oheen Helsingin Sanomien verkkosivuston, jossa kortteleista kerrottiin, mutta enää sitä ei ikävä kyllä enää löytynyt. Wikipediasta voi ainakin tutkiskella kortteleiden hauskoja nimiä.

Björk-romaanin lopusta löytyy yksityiskohtainen henkilöluettelo, mikä ei ole aivan tavatonta, mutta poikkeuksellista historiallista pikkutarkkuutta ja tarvetta asettaa Björk tarkasti maantieteelliselle kartalle osoittaa tarkka luettelo ”Kirjassa esiintyvät vanhat ja uudet kadun- ja paikannimet”. Lisäksi teoksen lopusta löytyy kolme miniesseetä, joiden aiheina ovat suojeluskuntakriisi, prostituutio ja Venäjän sisällissodan merkillinen hahmo, paroni Roman von Ungern-Sternberg (jonka rooli itse teoksessa oli kyllä varsin vähäinen).

Hämeen-Anttila pitää kirjasarjaansa liittyvää blogia Kadonnutta 20-lukua etsimässä. Sivustolta löytyy kirjailijan kuulumisia mutta myös taustatietoa Björk-hahmosta. Mahtavalta kuulostaa esimerkiksi tammikuussa Tieteiden yössä toteutettu Björk-kävely. Siitä voi lukea ja nähdä lisää postauksessa ”1920-luvun aikamatkaajat vuoden 2017 Helsingissä”.

Hieno löytö Hämeen-Anttilan blogista oli linkki Helsinki ennen -sivustolle. Se on upea karttasivusto, jossa voi tarkastella Helsingin karttoja eri vuosikymmeniltä. Kartoille on sijoitettu kuvia ja niiden rinnalle avautuu näkymä kyseisestä paikasta nykypäivänä. Ihaninta on, että sivusto toimii kuin unelma ja käyttöliittymä on selkeä.

Björkin vaarallisimmat seikkailut suuntautuvat Pitkänsillan pohjoispuolelle. Kuvassa Toinen linja vuonna 1908. Signe Brander, 1908. Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0.

Björkin vaarallisimmat seikkailut suuntautuvat Pitkänsillan pohjoispuolelle. Kuvassa Toinen linja vuonna 1908. Signe Brander, Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0.

Hämeen-Anttilan Björk-seikkailussa mieltäni kutkuttivat ja karmaisivat viittaukset ministeri Ritavuoreen. Romaanissa eletään kesää 1921 ja Björk työskentelee päivätöinään sisäministeriössä Ritavuoren alaisuudessa. Ministerin dramaattisen kohtalon varjo kurkistelee romaanin tekstin lomasta loppua kohden yhä enemmän. Hän itse on teoksessa taustalla eikä esiinny varsinaisena hahmona tekstissä vaan ainoastaan viittauksina tai Björkin kertomana. Suojeluskuntakriisiä käsittelevä miniessee valottaa asiaa historialliselta kantilta – paljastamatta kuitenkaan kaikkea. Arvelen, että jossakin tulevassa jollei jo seuraavassa sarjan osassa Björk joutuu tutkimaan esimiehensä surmaa, Suomen itsenäisyyden ajan ainoaa poliittista murhaa.

Kiinnostuin Ritavuoren kohtalosta ensi kerran luettuani Tuomas Rantalan tiedelehti Hybrikseen kirjoittaman artikkelin ”Emme me keisarinmurhaajia ole. Poliittiset murhat ja murhayritykset Suomessa” (Hybris 3/2012). Erityisen kiehtovasti tapahtumista kertoo sokeain kuunnelmapalkinnon voittanut, ”historiafantasiaksi” luonnehdittu Viides luoti, jonka esittää Radioteatteri. Valitettavasti ohjelma ei ainakaan tällä hetkellä ole kuunneltavissa Yle Areenassa. (Kuunnelmien soisi olevan siellä jatkuvasti saatavilla!)

Reilu vuosi sitten ilmestyi ensimmäinen osa toisestakin 1920-luvun alkuvuosiin sijoittuvasta dekkarisarjasta. Mikko Porvalin Karelia Noir -sarja sijoittuu Viipuriin, jossa poliisit painivat kieltolain aiheuttaman rikollisuuden kanssa. Sinisen kuoleman kuva ei aivan lunastanut odotuksia. Paikoin jäi tunnelma, että kirjoittajalle oli tärkeämpää olla uskollinen historialliselle aikakaudelle ja tapahtumille kuin kehitellä vetävää fiktiivistä kerrontaa. Juoni kuitenkin toimi, mutta eniten jäi kaihertamaan hahmojen tietynlainen ohuus. He olivat välineitä tarinan kertomiselle mutta eivät oikein menneet ihmisinä ihon alle. Björk-lukukokemuksen innoittamana ajattelin kuitenkin varata seuraavan osan kirjastosta. Veri ei vaikene näyttää hyppäävän ajassa kymmenisen vuotta eteenpäin, 1930-luvun vaarallisiin alkuvuosiin.

Mainokset

Konferenssissa: Yksilö, kertomus, historia – ja 1800-luku

Viime viikko päättyi kahteen intensiiviseen ja mielenkiintoiseen konferenssipäivään. Olin torstaina ja perjantaina Helsingissä 1800-luvun tutkimuksen verkoston konferenssissa Yksilö, kertomus, historia – individen, berättelsen, historien. Teema oli oman tutkimusaiheeni kannalta erittäin osuva. Tarjontaa oli paljon ja monia kiinnostavia esityksiä rinnakkaissessioista jäi myös kuulematta. Abstraktit ovat kylläkin saatavilla verkossa.

Erityisen mielenkiintoisia omalta kannaltani olivat puheenvuorot, jotka käsittelivät kahden tai useamman henkilön yhtäaikaista biografista tutkimusta. Kohdehenkilöitä saattoi yhdistää esimerkiksi jaettu aate, kirjallinen toiminta tai sisaruus. Monissa esityksissä kävi ilmi, että tällainen tutkimusasetelma voi paljastaa uusia näkökulmia, jotka eivät perinteisessä yksilöbiografiassa tulisi näkyviin. Tämäntyyppisiä tavoitteita olen asettanut myös omalle väitöskirjatutkimukselleni.

Oma esitykseni oli sessiossa, jonka aiheena oli ”Verkostot ja ryhmät biografisen tutkimuksen kohteena”. Puhuin työstäni otsikolla ”Kruununhaan naiset – Ryhmäbiografia ja fennomaaninen verkosto”. Pääsin itse asiassa esiintymään likipitäen tutkimukseni ”tapahtumapaikoilla”. Konferenssi järjestettiin Kruununhaassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Tieteiden talon tiloissa. Tieteiden talon kolmannen kerroksen seminaaritilan ikkunat antoivat etelään ja niistä pystyi kurkistamaan Mariankatu 9:n tontille, jolla tutkimuskohteenani olevan Tengströmin perheen talo 1800-luvun puolivälissä sijaitsi. Näistä kortteleista kirjoitin tarkemmin syyskuussa.

Esityksessäni olin visualisoinut tutkimaani ryhmää verkostoksi, joka kiinnittyy toisiinsa erilaisin sukulaisuus- ja ystävyyssuhtein. Monet verkoston jäsenistä asuivat verraten pienellä alueella Kruununhaassa. Sainkin vinkin, että heidän asumuksiaan ja naapureitaan kannattaisi myös sijoittaa kartalle. Tähän ideaan aion tarttua, sillä naapuruston hahmottelu auttanee edelleen jäsentämään henkilöiden ympäristöä ja suhteita sekä tuottaa toivottavasti uusia oivalluksia.

Sain myös uuden lähdevinkin, ja kävin vielä perjantaina konferenssin päätyttyä nopeasti pyörähtämässä Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmien luetteloiden äärellä. Seuraavalle Helsingin reissulle on siis jälleen uusia johtolankoja odottamassa lähempää tarkastelua.

Kruununhaassa

Hiljattain arkistoreissulla tarkastin pari kiinnostavaa osoitetta Helsingin Kruununhaassa. Tutkimuskohteeni ovat asuneet siellä, joten noissa kortteleissa vaeltelulla on omanlaisensa fiilis. Löysin jokin aika sitten Helsingin Sanomien mielenkiintoisen sivuston ”Kertomuksia keskustan kortteleista”, joka toimii hyvänä matkaoppaana seudun menneisyyteen.

Korttelien nimet on merkitty hauskoilla kylteillä. Servaali-kyltti löytyy mm. SKS:n talon seinästä.

Korttelien nimet on merkitty hauskoilla kylteillä. Servaali-kyltti löytyy mm. SKS:n talon seinästä.

Servaalin korttelissa sijaitsee Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran talo. Olin käynyt siellä kerran aikaisemmin eräällä opintoretkellä, mutta nyt vasta yhdistin rakennuksen mielessäni sen historialliseen taustaan. Talo oli oikeastaan pienempi kuin olin kuvitellut SKS:n historian (Irma Sulkunen: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1831–1892, 2004) kuvausten perusteella. Kirjasta tuttu laatta löytyi sisäänkäynnin yläpuolelta kertoen talon rakennetun Yrjö Koskisen esimiehenä ollessa. Talon historialle on omistettu myös omat verkkosivut.

Suomalaisen kirjallisuuden Seuran talo valmistui vuosina 1889–1890.

Suomalaisen kirjallisuuden Seuran talo valmistui vuosina 1889–1890.

Varsinaisesti minua kuitenkin kiinnosti tällä matkalla osoite Mariankatu 9. Kyseisellä tontilla asui professori J.J. Tengström perheineen 1800-luvun puolimaissa. Koin lievän järkytyksen kääntyessäni Kirjallisuuden Seuran portailta vasempaan. Mariankatu 9 oli suoraan edessäni – mutta millaisena! Pantterin korttelissa sijaitseva talo on ehkä yksi nykyisen Kruununhaan ikävimmistä. Tengströmien aikoina kyseisen korttelin kiinteistöistä iso osa oli kauppias Henrik Borgströmin omistuksessa. Jouduin käyttämään suuren suurta mielikuvitusta kuvitellessani Sofin, Helenen ja Natalian näille kulmille.

HS:n sivusto kertoo, että Mariankatu 9:n nykyinen rakennus on valmistunut vuonna 1960 ja sen omisti alun perin Raha-automaattiyhdistys. Vuodesta 1985 se on ollut valtion omistuksessa ja siellä on nykyisin mm. valtiovarainministeriön tiloja. Ankea julkisivu sopinee hyvin ankeiden taloudellisten aikojen kulissiksi.

Synkkä Mariankatu 9 ilmestyi eteeni keskellä kauneinta Kruununhakaa.

Synkkä Mariankatu 9 ilmestyi eteeni keskellä kauneinta Kruununhakaa.

Osoitteessa Mariankatu 11 on vielä jäljellä 1800-luvun tunnelmaa.

Osoitteessa Mariankatu 11 on vielä jäljellä 1800-luvun tunnelmaa.

Kontrasti viereiseen tonttiin oli suuri. Mariankatu 11 on kaunis mutta rapistunut. HS mainitsee, että se on toiminut koulurakennuksena ja valmistunut vuonna 1877. Samoin saan tietää, että pihan ympärillä ollut valuraitainen aita, jonka väleistä yritin kuikuilla pihalle ja ajatella Tengströmin sisaruksia, on yhtä vanha kuin rakennus, jota se ympäröi.

Helsingin kaupungin kiinteistökortiston kautta on mahdollista löytää monia kiinnostavia tietoja kiinteistöjen omistussuhteista. Olen jo onnistunut paikantamaan omien tutkimuskohteideni nimiä. Vielä riittää kuitenkin pohdittavaa siinä, miten sukupiirin sisällä tapahtuneet omistussuhteiden vaihdokset niveltyvät muihin elämäntapahtumiin. Muitakin mielenkiintoisia osoitteita on vielä katsastamatta, joten retkeiltävää riittää vielä.