Muistitietoon on suhtauduttu historiantutkimuksen perinteessä epäluuloisemmin kuin virallisluontoisiin, kirjallisiin aineistoihin. Ajattelutapa juontaa rankelaiseen lähdekritiikkikäsitykseen, jossa arvioidaan lähteen antaman tiedon luotettavuutta sinänsä. Tästä näkökannasta katsoen subjektiivisina pidettävät lähteet kuten kirjeet ja muistelmat näyttäytyvät epäluotettavampina kuin arkistoihin talletetut viralliset asiakirjat.
Tampereen yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestön Patinan historian tutkimista aloitellessani olen törmännyt vielä eksoottisempaan potentiaaliseen aineistoon: Facebook-ryhmässä tapahtuvaan muisteluun. Kaikki alkoi muutamaan eri paikkaan lähettämästäni muistelu- ja kirjoituspyynnöstä, joka alkoi elää omaa elämäänsä verkossa. Viesti kiersi myös Facebookiin, jossa aktiiviset entiset historian opiskelijat perustivat nostalgiaryhmän, johon liittyi muutamassa päivässä pari sataa jäsentä.
Facebook tarjoaa itse asiassa hedelmällisen ja itseään ruokkivan ympäristön muistelmien tuottamiselle. Pääasiallisesti toiminta on edennyt niin, että joku jäsenistä on postittanut ryhmän seinälle jonkin aiheen ja muut ovat kommentoineet sitä ja lisänneet omia muistojaan keskustelunomaisesti. Dialogin mahdollistava ympäristö on muistelulle hedelmällinen: seuraavalle kirjoittajalle tulee aina uutta mieleen edellisen kommentista.
Facebook-ryhmän syntyminen tuntuu ajalle tyypilliseltä, ja vaikka yllätyinkin, ei ehkä olisi pitänyt. Muutama vuosi sitten oli uutta, että erilaiset pinnalla olevat kampanjat ja mielipideryhmät saivat lyhyessä ajassa tuhansia ja kymmeniä tuhansia tykkääjiä ja jäseniä. Tämä tuntuu nyt jo tavanomaiselta, mutta viime aikoina olen törmännyt yhä enemmän siihen, että mitä erilaisimpien aktiviteettien ympärille syntyy Facebook-ryhmiä. Näiden ryhmien etu erillisiin verkkosivuihin ja keskustelufoorumeihin nähden on se, että niitä on helppo kenen tahansa perustaa ja ihmiset ovat jo valmiiksi saman palvelun käyttäjiä. Heidän ei tarvitse erikseen hakeutua ja rekisteröityä eri verkkosivuille, vaan he ovat jo Facebookissa, joka kerää eri ryhmien feedit nähtäville. Samassa paikassa pääsee käsiksi niin valokuvauskurssin ympärille koostuneeseen ryhmään kuin Patinan nostalgiaan ja jopa työhön liittyviin ryhmiin.
Facebook-toiminnan levittäytyminen yhä erilaisemmille ja virallisemmille aloille nostaa kuitenkin esimerkiksi tietoturvaan liittyviä kysymyksiä. Omistaako Facebook nyt käyttöoikeuden kaikkiin muistoihimme ja kuviimme ainejärjestömme historiasta? Voivatko vain tietylle ryhmälle tarkoitetut asiat levitä jostakin oikusta laajemmalle? Tunnustan, että ainakin itse käytän Facebookia pääsääntöisesti varsin luottavaisena ja tietämättömänä tarkemmista oikeuksistani tai palveluntarjoajan velvollisuuksista. Siksi pyrin siihen, että en lisää palveluun mitään kovin tärkeää.
Jos traditionaalista muistitiedon hyödyntämistä kohtaankin on historiantutkimuksen piirissä tiettyjä varauksia, asettaa Facebook-muistelu edelleen uusia haasteita sen hyödyntämiselle tutkimuksessa. Vaikka ryhmän perustamisen pontimena oli alun perin muistelukutsu, miten suhtautua muistoihin, joita tähän suljettuun ryhmään on kirjoitettu? Kuinka julkisia ja yksityisiä ne ovat? Missä määrin saan hyödyntää niitä historiateoksessa ja miten niihin viitataan? Nämä asiat täytyy jossakin vaiheessa ottaa ryhmässä esille.
Keskustelunomaisen kanssakäymisen mahdollistava ympäristö ruokkii muistelua, mutta toisaalta se tuottaa hyvin fragmentaarista aineistoa. Mikä on panos–tuotos-suhde kirjoitusten läpikäymisessä? Perinteiseen keskustelufoorumiin nähden käyttöliittymä asettaa hankaluuksia, sillä saatavilla ei ole foorumeille tyypillistä selkeää puurakennetta keskusteluaiheista, vaan sivu näyttää hyvin suppean otoksen keskustelun kohteena olevia otsikoita, ja aiemmat aiheet sekä kommentit hautautuvat loputtoman skrollaamisen alle. Joka tapauksessa ryhmä tarjoaa sekä minulle että ainejärjestömme aktiiveille ennen kokemattoman tavan kontaktoida entisiä toimijoita. Ja etenkin se tarjoaa meille kaikille, entisille tai nykyisille historian opiskelijoille, matalan kynnyksen välineen olla yhteydessä keskenämme, joko yksityisesti tai yhteisöllisesti.
Ryhmän syntyminen on mielestäni hyvä esimerkki yhteyksistä ja yhteisöllisyydestä, joita tämä epäsosiaaliseksikin mediaksi parjattu väline voi tarjota. Historiikin kirjoittajana kuljen varmasti puritaanisimpien tutkijoiden mielestä sangen hämärälle alueelle, jos teen tutkimustani Facebookissa. Ryhmään kertyneen muistelmat ovat varmasti jollakin tavalla mukana lopullisessa käsikirjoituksessa – työn edetessä selviää miten ja millä ehdoilla.
Hermeneuttinen karuselli 