Tällä viikolla osallistun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Suomen Historiallisen Seuran järjestämään ”Biografian rajat ja rajattomuus” -konferenssiin Helsingissä. Oman paperini pidän otsikolla ”Relationaaliset minuudet ryhmäbiografian kehyksessä
– Tengströmin perhepiiri 1800-luvun puolivälissä”.
biografia
Yltäkylläinen mysteeri, täyttymätön rakkaustarina
Törmäsin Minette Donnerin (1848–1922) hahmoon ja kohtaloon lukiessani Julia Dahlbergin ja Joachim Mickwitzin teosta Havet, handeln och nationen. Släkten Donner i Finland 1690–1945. Minette oli Otto Donnerin (1835–1909) toinen vaimo, joka oli nuoruudessaan kokenut pitkän ja monimutkaisen mutta täyttymystään vaille jääneen rakkaustarinan. Minetten pojanpoika Jörn Donner on kirjoittanut teoksen Minetten rakkaus, jossa hän kertoo Minette Munckin ja tämän nuoruuden rakastetun Karl Enebergin (1841–1876) tarinan kirjeaineistoon voimakkaasti tukeutuen.
Teos lähtee liikkeelle kulttuurisilla viittauksilla, jotka hiukan huvittavastikin asettavat Jörn Donnerin eri säätyyn kuin teosta lukevan rahvaan: ”Pohjoisrannassa sijainneen lapsuudenkotini kirjaston seinällä oli pieni öljymaalaus – tiettävästi Albert Edelfeltin – joka esitti ’isoisä numero yhtä’ kuten häntä perhepiirissä kutsuttiin.” Se oli Eneberg. Isoisä numero kaksi oli Otto Donner, joka oli myös konkreettisesti läsnä: ”Eräässä kaapissa säilytettiin Walter Runebergin kipsipystiä ja ruokasalin seinällä hän riippui Akseli Gallén-Kallelan maalaamana.”
Minetten ja Karlin tarina alkaa kiehtovana mysteerinä, jonka elementit ovat yltäkylläiset: yhteiskunnalliselta taustaltaan epäsuhtainen pari – rikas neito ja köyhä nuorukainen; tutkimustyö, joka vie miehen orientin eksoottisille mutta arvaamattomille seuduille; lopulta järkyttävä päätepiste, kun mies kuolee – ehkä murhattuna. Traaginen loppu paljastuu lukijalle jo varhaisessa vaiheessa, eikä se olekaan mysteerin ydin tai jännityksen kohde. Olennaista on se, miten tähän päädytään.
Minette oli siis varakkaan aatelisperheen tytär, joka tapasi klassisia ja itämaisia kieliä opiskelleen Karlin, kun tämä tuli perheeseen kotiopettajaksi 1860-luvun puolivälissä. Pari kihlautui, erosi, kihlautui uudelleen. Aluksi ajattelin, että kyseessä on ”puhdas” rakkaustarina, jossa rajattomasti rakastava pari ei saa toisiaan, sillä ympäristön asettamat esteet viivästyttävät suhteen solmimista ja lopulta aika ei riitä, kun toinen menehtyy ennen kuin he ehtivät saada toisensa. Lukemisen edetessä mieltäni alkoi kuitenkin kaihertaa toisenlainen ajatus. Ehkä suhde ei onnistunut, koska molemmat osapuolet aika ajoin epäröivät – eivät halunneet sitä koko ajan ja enemmän kuin mitään muuta. Mutta tosielämässä ympäristön painetta onkin vaikeampi uhmata kuin umpiromanttisissa fiktioissa.
Suhteen käänteissä ja aikajanassa on välillä vaikea pysyä perässä, sillä Jörn Donnerin tyyli on fragmentaarinen ja esseemäinen. Teoksen tyylilajia on hankala päättää. Se ei ole tutkimus mutta ei myöskään romaani. Kertomus perustuu Minetten ja Karlin kirjeenvaihtoon ja sitä Donner referoi runsain mitoin. Juuri tässä tulee ilmi se, että teos ei ole tutkimus. Tulkinnat jätetään pitkälti lukijalle itselleen, eikä kirjailija kerro omiaan kovin laveasti. Aineistosta ja aihepiiristä voisi historiatieteellisin menetelmin saada irti vaikka mitä! Vaikka kyseessä ei olekaan tutkimus, kirjallisuusluettelo ja edes suorien lainausten viitteistys olisi ollut paikallaan.
Teosta pirstovat Donnerin nykypäivään liittyvät huomiot muun muassa siitä, miten nykyisin New Yorkiin voi lentää hetkessä ja miten hidasta kommunikointi 1800-luvulla olikaan. Paikoin Jörn onkin liikaa esillä. Se näkyy hyvin myös kansikuvassa: Jörn Donnerin nimi on painettu valtavilla kirjaimilla, suuremmilla kuin kirjan nimi. Kanteen on päässyt Minette, mutta Karl Eneberg on sysätty takakannen pikkukuvaan.
Donner päättää teoksen mielenkiintoisella tavalla, joka antaa jonkin vihjeen siitä, miksi myös Jörn on yksi sen keskeisistä henkilöistä: ”Julkaisin vuonna 1998 kirjan, jonka nimi oli Miksi olen olemassa??? Tämä on sen rinnakkaisteos. Tästä syystä olen olemassa.” En ole lukenut aiempaa teosta, enkä osaa vastata tähän eksistentiaaliseen kysymykseen mitään. Luulen, että kysymys on monisyisempi kuin pelkästään sukulinjan rakentumiseen liittyvä.
Lisää kaikista teoksen päähenkilöistä, myös Jörnistä, voi lukea Kansallisbiografiasta. Minette Donnerista ja Karl Enebergistä kertovat artikkelit ovat vapaasti luettavissa. Otto Donnerista ja Jörn Donnerista kertovat artikkelit ovat valitettavasti maksumuurin takana.
Kirjallisuutta
Julia Dahlberg & Joachim Mickwitz. Havet, handeln och nationen. Släkten Donner i Finland 1690–1945. SLS 2014.
Jörn Donner. Minetten rakkaus. Minette Munckin ja orientalisti K.F. Enebergin tarina 1800-luvun Suomessa. Otava 2002.
Konferenssissa: Yksilö, kertomus, historia – ja 1800-luku
Viime viikko päättyi kahteen intensiiviseen ja mielenkiintoiseen konferenssipäivään. Olin torstaina ja perjantaina Helsingissä 1800-luvun tutkimuksen verkoston konferenssissa Yksilö, kertomus, historia – individen, berättelsen, historien. Teema oli oman tutkimusaiheeni kannalta erittäin osuva. Tarjontaa oli paljon ja monia kiinnostavia esityksiä rinnakkaissessioista jäi myös kuulematta. Abstraktit ovat kylläkin saatavilla verkossa.
Erityisen mielenkiintoisia omalta kannaltani olivat puheenvuorot, jotka käsittelivät kahden tai useamman henkilön yhtäaikaista biografista tutkimusta. Kohdehenkilöitä saattoi yhdistää esimerkiksi jaettu aate, kirjallinen toiminta tai sisaruus. Monissa esityksissä kävi ilmi, että tällainen tutkimusasetelma voi paljastaa uusia näkökulmia, jotka eivät perinteisessä yksilöbiografiassa tulisi näkyviin. Tämäntyyppisiä tavoitteita olen asettanut myös omalle väitöskirjatutkimukselleni.
Oma esitykseni oli sessiossa, jonka aiheena oli ”Verkostot ja ryhmät biografisen tutkimuksen kohteena”. Puhuin työstäni otsikolla ”Kruununhaan naiset – Ryhmäbiografia ja fennomaaninen verkosto”. Pääsin itse asiassa esiintymään likipitäen tutkimukseni ”tapahtumapaikoilla”. Konferenssi järjestettiin Kruununhaassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Tieteiden talon tiloissa. Tieteiden talon kolmannen kerroksen seminaaritilan ikkunat antoivat etelään ja niistä pystyi kurkistamaan Mariankatu 9:n tontille, jolla tutkimuskohteenani olevan Tengströmin perheen talo 1800-luvun puolivälissä sijaitsi. Näistä kortteleista kirjoitin tarkemmin syyskuussa.
Esityksessäni olin visualisoinut tutkimaani ryhmää verkostoksi, joka kiinnittyy toisiinsa erilaisin sukulaisuus- ja ystävyyssuhtein. Monet verkoston jäsenistä asuivat verraten pienellä alueella Kruununhaassa. Sainkin vinkin, että heidän asumuksiaan ja naapureitaan kannattaisi myös sijoittaa kartalle. Tähän ideaan aion tarttua, sillä naapuruston hahmottelu auttanee edelleen jäsentämään henkilöiden ympäristöä ja suhteita sekä tuottaa toivottavasti uusia oivalluksia.
Sain myös uuden lähdevinkin, ja kävin vielä perjantaina konferenssin päätyttyä nopeasti pyörähtämässä Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmien luetteloiden äärellä. Seuraavalle Helsingin reissulle on siis jälleen uusia johtolankoja odottamassa lähempää tarkastelua.
Hermeneuttinen karuselli 