Kirjakesä 2018

Kesälomalla on perinteisesti aikaa omistautua kaunokirjallisuudelle, ja tänä vuonna melko lyhyen lomani aikana sain luettua neljä romaania. Lukumäärä jäi harmillisen pieneksi, mutta lohduttaudun sillä, että kaksi kirjoista oli yli 600-sivuisia. Ehkä molemmat voi mielessään laskea kahdeksi ”normaalimittaiseksi”..? Lainasin päivää ennen loman alkua lähikirjastosta neljä kirjaa, ja olin silloin vielä varma, että aloittaisin Jukka Viikilän romaanista Akvarelleja Engelin kaupungista, jotten päätyisi liian etäälle tutkimukseni miljööstä, 1800-luvun Helsingistä. Varsinaisen vapaan alkaessa tajusin, että juuri etäisyyttä tarvitsen, ainakin aikakauteen.

Aloitin lomalukemisen turvallisella ratkaisulla: Kjell Westöllä. Reilun vuoden verran on ollut käynnissä Westö-kausi, joka on sisältänyt monia huippuhetkiä mutta myös tiettyä kyllästymistä tarinatyyppiin, jossa suomenruotsalainen poika ystävystyy hiukan parempien piirien äkkiväärän tyypin kanssa ja rakastuu tämän siskoon.

Huippuhetkiin kuuluu Westö-kauden aloittanut Missä kuljimme kerran. Muistelen erityisellä lämmöllä viihtyisää paluumatkaa seminaarireissulta Münchenistä: luin kirjaa lentokenttäjunassa, kentällä, koneessa ja vieläpä aamuyön paluubussissa Tampereelle, eikä kirja tai reissaaminen kyllästyttänyt missään vaiheessa. Mainittua toisteista tarinamaailmaa ovat ainakin melko peräjälkeen luettuina edustaneet Isän nimeen, Rikinkeltainen taivas ja osittain Älä käy yöhön yksin. Teemojen samankaltaisuutta korostaa Westön tapa ripotella aiempien kirjojen henkilöhahmoja pieniin sivurooleihin uudemmissa. Kangastus 38 sen sijaan on erinomainen kirja. Se käsittelee oivaltavasti sisällissodan teemoja, jotka nousevat esiin toisen maailmansodan kynnyksellä. Westö onkin mielestäni vahvempi eläytyessään historiaan kuin kerratessaan oletettavasti jollakin tasolla omaelämäkerrallisia kokemuksia kasari- ja ysärielämästä.

Tällä lomalla luin siis Älä käy yöhön yksin -romaanin, jonka alkuosa kertoo 1960–1970-luvuille sijoittuvaa tarinaa kolmesta ystävyksestä, joilla hetken aikaa on folk-yhtye. Toisessa osassa nuori mies pyörii Helsingissä ja saa selville yllättäviä yhteyksiä aiemman osan päähenkilöihin, joiden elämissä on tapahtunut traagisia käänteitä. Westö-kirjoissani tämä sijoittuu johonkin tasavahvaan keskimaastoon. Nyt vain pitää miettiä, olenko joskus nuorempana lukenut Leijat Helsingin yllä vai en…

Toisen lomalla lukemani kirjan ostin, kun kävin kärsimättömäksi kirjaston varauksen viipyessä. Olen aiemminkin kirjoittanut Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvista Björk-dekkareista. Nyt Björk matkusti Berliiniin ja päätyi selvittämään erityisen raakoja lapsenmurhia, joiden tekijää nimitettiin Tiergartenin teurastajaksi. Helsinki on mielestäni Björkin luonnollinen miljöö, vaikka olihan Berliini vaihtelua. Todellisista, historiallisista tapahtumista punoutuva tausta sekä salapoliisin kiintoisat ihmissuhteet jäivät nyt kuitenkin vähemmälle. Etenkin odotan, mitä Hämeen-Anttila saa kehittyä kokoon, kun Björk vihdoin – toivon mukaan – pääsee selvittämään esimiehensä sisäministeri Heikki Ritavuoren murhaa. Nyt jo yksi jos toinenkin sarjan osa on ollut tämän odotusta, ja tällä kertaa teema väistettiin viemällä päähenkilö hetkeksi pois Helsingistä.

Seuraavaksi tartuin Sebastian Lindellin Lappiin sijoittuvan dekkarisarjan viidenteen osaan Hukutettu mieli, jossa seikkaillaan Lokan tekojärven alueella. Lindell on nimimerkki, jonka takana on Tervolasta kotoisin oleva insinööri Timo Liukkonen. Dekkarisarjan päähenkilö on Rovaniemen keskusrikospoliisin komisario Markus Edelmann ja sarjan edetessä yhä isomman roolin saa tämän alainen Sonja Friberg. Tapahtuma-aika on 2000-luvun alku, mikä on mielenkiintoinen valinta. Kyseessä ei ole varsinaisesti historiallinen romaani, mutta tietyt asiat, kuten teknologia, ovat selvästi erilaisia kuin tänä päivänä. Sarjan mysteerit kurottavat yleensä menneisyyteen, ja aikakausivalinta mahdollistaa sen, että henkilöhahmojen aikajänne voi ulottua toiseen maailmansotaan. Sarjan hahmot ovat jollakin tavalla ohuita, mutta dekkarissa se menee: pääasia on rikos. Tyylissä on myös tiettyä suoraviivaisuutta ja miesmeininkiä (miksi niin monet nuoret naiset, mukaan lukien Friberg, ovat kauniita ja mustatukkaisia?). Kuitenkin menneisyyden piiloteltuihin salaisuuksiin nojaavat mysteerit vetävät. Ylipäätään sarjassa Lappi on mielenkiintoinen toimintaympäristö, koska itselleni se on täysin vierasta seutua. Hukutetun mielen juoni kietoutuu Lokan tekojärven rakentamisaikaan 1967. Samalla kirja sivuaa tekojärveen liittyneitä kiistoja ja sen takia muuttamaan joutuneiden kohtaloita.

Tämän jälkeen vaihdoin tyylilajia nuorten fantasiakirjallisuuteen: usean kaverin suosituksesta luin Philip Pullmanin Universumin tomu -sarjan ensimmäisen osan Kultainen kompassi. Kirja vei mukanaan sekä juonen että maailman puolesta. Päähenkilö on nuori tyttö Lyra, joka asuu Oxfordissa Jordan Collegen hoteissa, mutta sieltä toki päästään ennen pitkää seikkailemaan. Matka suuntautuu kauas pohjoiseen kuten kirjan englanninkielinen nimi Northern Lights vihjaa. Lyran maailma muistuttaa omaamme, mutta tärkein ja kiehtovin ero on, että kaikilla ihmisillä on daimoni. Se on eläinhahmoinen olento, joka on ihmisen kumppani ja ilmentää jollakin tavalla tämän sielua.

Loman jälkeen olen lähinnä lukenut eurooppalaista perhehistoriaa sun muuta. Tommi Kinnusen uutuus Pintti on sentään kesken.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s