Olin viime viikon torstaina ja perjantaina 1800-luvun tutkimuksen verkoston konferenssissa Helsingissä. Teemana oli tänä vuonna ”Maailma mielessä, teoksessa, kartalla / Världen i sinnet, i verket, på kartan”. ”Oman vuosisadan” tutkijoiden joukossa oli jälleen kotoisa olo ja kuulin tietenkin monia mielenkiintoisia esitelmiä, muun muassa digitaalisten ihmistieteiden mahdollisuuksista romantiikan tutkimuksessa, eksotisoitujen ihmisten esittelyn historiasta sekä kettukoira Dulcimerin ja kumppaneiden saapumisesta Suomeen.
Sirkku Pihlmanin esitelmä ”Kasvimuotia ja viljelykokeiluja” sai minut taas pohtimaan kasveihin liittyviä mainintoja Tengströmin perhepiirin kirjeissä. Esitelmä keskittyi puutarhoihin, jotka olivat eliitin muodikas harrastus 1800-luvun alkupuolen Suomessa. Erityisesti ihailtiin tietenkin harvinaisia ja eksoottisia kasveja.
Kamelia. Manuel, CC BY-NC-ND 2.0.
Tengströmin sisarukset kirjoittelivat toisinaan ruusujensa kuulumisia, mutta kiinnostavin kukkiin liittyvä aihelma löytyy kihlaparin, Helene Tengströmin ja Paul Tikkasen, välisestä kirjeenvaihdosta, jossa kasvit ovat läsnä tunteiden välittäjinä. Paul muisti kihlattuaan kukkatervehdyksin ja Helene lähetti terveisiä niin hyasintilta, tulppaanilta kuin ihmeen hyvin voivalta myrtiltäkin. Jo pelkkä ele ja kiitokset ilmaisevat tunnetta, mutta ainakin viktoriaanisessa Englannissa ”kukkien kieli” oli osa ajan kosiskelukulttuuria. Yllä mainitut kukat, tietyissä väreissä, kuuluvat The Royal Horticultural Societyn viktoriaanisen kukkien kielen perusteella rakennettuun ultimaaliseen rakkauskimppuun.
Alfons Mucha, 1896. Wikipedia.
Suurin onni Helenelle oli kuitenkin Paulin antama lupaus kameliasta, joka oli kovin kaunis ja harvinainen kukka. Wikipedia-artikkelin mukaan kamelia oli 1840-luvulla huippumuodikas luksuskukka. Olen pohtinut, olisiko kamelian hohdokkuutta 1800-luvun puolivälin Helsingissä voinut jo lisätä vuonna 1848 ilmestynyt Alexandre Dumas nuoremman romaani Kamelianainen (La Dame aux Camélias). Juuri tätä teosta ei kirjeenvaihdossa mainita, mutta muutoin vaikuttaa siltä, että sisarukset lukivat varsin uutta kirjallisuutta.
Tengströmin sisarusten täti Fredrika Runeberg oli innokas puutarhaharrastaja. Runebergin puutarhasta on viime vuonna ilmestynyt teos Unelmien puutarha, Fredrika Runebergin kukkiva keidas ja hyötytarha Porvoon museoyhdistyksen julkaisemana, mutta siitä löytyy valitettavan vähän tietoa netistä, eikä kirjaa näytä olevan sen paremmin Tampereen yliopiston kuin kaupungin kirjastoissakaan ainakaan vielä. Mainitun teoksen kirjoittajoukkoon kuuluvan Aaja Peuran esitelmä Fredrika Runebergin puutarhasta löytyy täältä. Se sisältää runsaasti kuvia, mukana on muun muassa otos Runebergien Porvoon kodin salin viherkasvien yltäkylläisyydestä.
Niin, mukavaa Runebergi(e)n päivää!
Hermeneuttinen karuselli 
Löysin tämän tekstin etsiessäni kirjallisuus-tägin alta. Tämä palautti todella elämyksellisesti mieleen yleisesti historiantutkimuksen luonteen tarttua aiheeseen kuin aiheeseen ja mahdollisuuteen eläytyä mahdolliseen menneeseen. Ja samalla tuo ”menneisyys” ei ole erotettavissa nykyisyydestä eksplisiittisesti.
Kukkien, ja kasvien, rooli on kiinnostava nimenomaan kirjallisessa tuotannossa, sillä ne tuntuvat saavan tällöin tunteensa aivan erityisinä omina subjekteinaan. Matkakirjojen sivuilla usein on esitetty myös kuvia, samoin koulujen kasvisto-oppaissa, mutta teksti, jopa niiden nimet itsessään, antavat mielleyhtymänsä kasvien ”luonteista”. Kirjeet ja matkakirjat paljastanevat juuri tällaisen kaunokirjallisemman puolen siitä, miten kasveista ylipäätään puhutaan ja miten ne sijoittuvat osaksi hahmotettavaa mennyttä arkea. Huvittavaa jopa, että puhun tällaisin sanankääntein, kun otsikoitkin ”Kukkien romanttinen kieli 1800-luvulla”.
Kuten tässä tekstissäsi nostat esiin, ovat kukat itsessään oma kielensä, tai ainakin ne toimivat hyvin läheisessä yhteydessä kielen välittäjinä, kun ihminen ilmaisee tunteensa toiselle. Kielen erityisyydestä kertoo sekin, että niiden merkitystä eivät välttämättä kaikki osaa tulkita. Tähän liittyy kulttuurisia eroja. Tällöin universaali symboliikka saattaa jäädä kukkien ulkonäön tasolle, ja osa mahdollisesti aikanaan suhteellisen laaja-alaisesti tunnetuista merkityksistä ei välttämättä ole ”kestänyt aikaa”. Samoinhan monet kukat ja vielä laajemmin yleensä kasvit ovat unohtuneet hyötykasviominaisuuksiltaan.
Koristeina tosiaan luonnonkukkien arvo on ollut jälleen nousussa, mitä tulee esimerkiksi häätrendeihin. ”Boho” – boheemi, puutarhaan sovittuva luonnonmateriaalien ”rustiikkisuuden” hyödyntäminen visuaalisesti on yhden tahon trendi, joka korostaa nimenomaan luonnonkukkien visuaalista kauneutta. Onko tässä yhteydessä kukilla nimenomaan erityisempi merkitys? Varmasti ainakin, jos puhutaan muodin historian luonteesta käyttää tiettyjä symboleja tietyn sosiaalisen aseman ilmentäjinä.
Todella paljon ajatuksia herättänyt teksti!
Hei, kiitos kommentistasi! Kiva, että teksti oli mielenkiintoinen ja herätti ajatuksia. Viesti oli hyvä muistutus itsellenikin tästä jutusta. Kukkien kieli on kiinnostava näkökulma myös tunteiden historiassa tunteiden materiaalisuuteen — sitä voisi ehkä pohtia lisää!