Kekseliäs Nottbeck-näyttely viehättävässä Milavidassa

Milavida vuonna 2006. Visa580, Wikimedia Commons

Milavida vuonna 2006. Visa580, Wikimedia Commons

Teimme hiljattain työkavereiden kanssa kesäretken Näsilinnaan, joka on vuosien tauon jälkeen avannut ovensa yleisölle. Monet kerrat olen ympäröivässä puistossa haikaillut, millaista olisikaan päästä näkemään tämä myös Milavidan nimellä tunnettu ihana palatsi sisältäpuolelta. Viehättävä rakennus on nyt entisöity ja tiloihin on avattu paitsi museo myös kahvila ja ravintola.

Museo Milavidassa on tällä hetkellä kaksi näyttelyä: Näsilinnan rakennuttaneen Nottbeckin suvun tarinan kertova ”Nottbeckit – Tampereen kosmopoliitit” ja kenkäsuunnitteluun paneutuva ”Unelmien askeleet – Salvatore Ferragamo 1898–1960”. Oman mielenkiintoni kohteena oli erityisesti Nottbeckeistä kertova näyttely, sillä 1800-luvun herrasväen historia kiehtoo minua erityisesti, kuten tutkimusaiheistani voi päätellä.

Näyttely kertoo Finlaysonin puuvillatehtaan johtajana vuosina 1860–1890 toimineen Wilhelm von Nottbeckin perheen tarinaa. Vuonna 1836 Wilhelmin isä Carl Samuel Nottbeck liikekumppaneineen osti puuvillatehtaan James Finlaysonilta ja poika Wilhelm saapui Tampereella oppimaan laitoksen hoitamista. Wilhelm aviotui vuonna 1847 kreivitär Constance Marie Elise von Mengden kanssa ja heille syntyi seitsemän poikaa. Milavidan rakennutti neljäs poika Peter. Peter perheineen ei kuitenkaan ehtinyt asettua vuonna 1899 valmistuneeseen palatsiinsa. Vaimo Olga menehtyi synnytykseen jo edellisenä vuonna ja Peter itse pian tämän jälkeen umpisuolehtulehdukseen. Milavidan omistajiksi tulivat heidän neljä pientä lastaan, jotka hoitajieen asuivat palatsissa muutamia vuosia. Vuonna 1905 se myytiin Tampereen kaupungille ja vuosina 1908–1998 rakennuksessa toimi Hämeen museo. (Ks. Nottbeckeistä täältä.)

Näyttelyhuoneissa on kosketusnäyttöjä, joista voi lukea lisätietoja esineistöstä. Tämä näyttä ”avaa” taustalla näkyvän kirjahyllyn.

Näyttelyhuoneissa on kosketusnäyttöjä, joista voi lukea lisätietoja esineistöstä. Tämä näyttö ”avaa” taustalla näkyvän kirjahyllyn.

Nottbeck-näyttely oli myös teknisesti ja esillepanonsa suhteen jännittävä kokonaisuus. Ääniopastus (tai ”audio guide”) kuului lipun hintaan. Laite itsessään oli näppärä ja moderni: näyttelyn alusta sai mukaansa pienen puikon ja kuulokkeet. Puikossa ollutta nappia painamalla ja osoittamalla sen päällä seinissä olevia täpliä kuulokkeissa alkoi automaattisesti pyöriä näyttelyhuoneeseen kuuluva selostus. Olen suuri ääniopastusten ystävä. Maailmalla museoissa kulkiessani olen erittäin tyytyväinen, jos voin ostaa ääniopastuksen, hylätä matkaseurani ja uppoutua kuulemaani ja näkemääni rauhassa omissa maailmoissani. Milavidalle ehdottomasti pisteet siitä, että ääniopastuksella ei ole alettu rahastaa.

Näyttelyhuoneissa oli yksi tai useampi kosketusnäyttö, jossa oli huoneessa olevien tavaroiden kuvakkeet. Niitä painamalla esineistä sai lisätietoa. mikä oli jo itsessään mukavaa, mutta hauskin idea tämä oli yhdistettynä kirjahyllyyn. Edessä olevan kirjahyllyn kirjoja pääsi kuvakkeiden kautta selaamaan muutamien sivujen verran. Joku seurueestamme taisi huomauttaa, että laitteissa on se riski, että sen sijaan, että ihmiset katsoisivat itse esineitä, he päätyvätkin katsomaan esineiden kuvia näytöltä. Tämä voi kyllä olla totta. (Siksi ääniopastus onkin niin ihana!) Ehkä tulevaisuudessa saadaan lisätyn todellisuuden ratkaisuja, joissa tekstin voi saada virtuaalisesti silmiensä eteen samalla, kun katsoo esinettä livenä.

Taikapöytä lukee Nottbeckien kirjeitä ääneen. Mutta mistä se tietää, mitä sanoa?

Taikapöytä lukee Nottbeckien kirjeitä ääneen. Mutta mistä se tietää, mitä sanoa?

Jännittävin tekninen ratkaisu oli kirjeitä ääneen lukeva ”puhuva pöytä”. Pöydän pinnalle heijastui suorakaiteen mallinen valoläiskä, johon saattoi asettaa jonkin telineessä olevista Nottbeckien kirjeiden jäljitelmistä. Jollakin tavalla (millä?!) laite tunnisti, mikä kirje oli kyseessä ja alkoi kertoa sen kirjoittajasta ja vastaanottajasta sekä lopuksi luki tekstin ääneen. Millaiseen tunnistamistekniikkaan pöytä perustui, jäi minulle ja muillekin seurueessamme mysteeriksi. Kirjeistä kiinnostuneelle tämä ”taikapöytä” oli tietysti mitä kiehtovin kapistus!

Retkeä mieltä kiinnittävään Milavidaan sekä sitä ympäröivään viehättävään puistoon voin ehdottomasti suositella. Kahvila vaikutti asiaankuuluvan tyyriiltä, mutta ainakin kahvikupillisen verran kannattaa viipyä palatsin terassilla nottbeckiläisissä tunnelmissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s